Terassilta katsottuna vasemmanpuoleinen kukkapenkki on vieläkin paikoitellen melko kalju ja surkea. Onneksi ruukkukukat, kuten kuvan leijonankita, piristävät kummasti. Sisällä kasvattamani lehtosinilatvan taimet iskin hiljattain maahan, melko surkeita nekin vielä. En tiedä, tuleeko niistä tänä vuonna mitään.
Hankin auringonkukan taimia, kun ne kerran Tampereen Ahlmannin opistolla eteen osuivat. Siellä karjana laiduntavat, ja varmaan auringonkukkia haistelevat, Sukevan vankilasta muuttaneet kyytöt sekä länsisuomen- ja lapinlehmät. Pääsin niitä paijailemaankin ja vasikoiden karhean, pitkän kielen nuolemaksi.
Kullerot ovat taas jo kukkineet ohi, ja siksi laitoin niiden taustalle pari kotkansiipisaniaista valmiina levittämään siipensä nuukahtaneiden kulleroiden yli. Työkaveri toi pihansa reunoilta lisää, ja kiittää ei kukista tavan mukaan kuulemma saa, sanoo mummansa.
Malva on myös siemenistä kivasti noussut, samoin viimevuotiset ovat jo isoja puskia, mutta ilman kukkia! Luulin kaiken olevan myskimalvaa, mutta niin ei taida ollakaan, lehdet ovat osassa hieman erilaisia, "repaleisempia". Pikkuruiset hajuherneen taimet nojaavat puolen metrin keppiin, hyvä olla kasvunvaraa.
Hansanruusut ovat jo täydessä kukassa penkkiä jatkavassa pensasaidassa.
Pihan perällä tarha-alpi on kyllä täysin pitelemätön, kuten olen jo aiemmin todennut. Se ei kuki ihan vielä, mutta keltaista näkyy jo. Viereinen viime vuonna istutettu kuunlilja taitaa olla säikähtänyt uutta vierustoveriaan, kun se ei millään meinaa kieräyttää auki lehtiään. Tarha-alpi viihtyy näemmä yhtä lailla varjossa kuin auringossakin, luultavasti ydinsodan jälkeisessäkin määrittelemättömässä ilmanalassa. Olin jättänyt pihan perälle piiloon kumolleen myös yhden ison multapaakun, jossa oli sitä ja sekin rehotti pitkään kallellaan.
Puutarhassa kävi muuten vieraita oikein (jalattoman) seurueen muodossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti