Oman rivitalopihan puutarhoinnin lopullisesti muuttama kukkatykkääjä koittaa hahmottaa, miten kaikin tavoin voi olla puutarhaihminen ilman omaa pihaa. Pohdiskelut ja hassuttelut kulkevat kaiken maailman puutarha-, kukka- ja betonikujilla. Ajatuksella Joskus vielä...


lauantai 31. joulukuuta 2011

Taas tulee vuosi uus!


Joulu mennä jolkotteli, mustana, sokerilla. Nyt on pohdituttanut, josko ennen luvattuja pakkasia tulee lunta. Lumi suojaisi takapihan kasvien nukkuvia elämiä. Juuri nyt näyttää hyvältä, maahan ripottelee hiljalleen pientä hahtuvaa. Kello käy 17 ja 18 välissä, ja jo ovat tulitteet hyvän aikaa paukahdelleet lähitienoilla. Kai siellä äänistä päätellen joku Munkinpierahdus tai Paavinpilli vingahtelee ilmojen halki...

Uusi vuosi vaihtunee meillä kotona rauhallisesti. Nautiskellaan vielä joulun jätöksistä ja vuoden vaihtumisen mahdollistamista uusista herkkupaloista. Mies ei saanut jouluna imellettyä perunalaatikkoa, joten ehtoisana emäntänä pyöräytin pari sellaista lootaa mädin, kalan, juustojen, nakkien ja perunasalaatin oheen.

Juuri nyt meillä näyttää tältä.

Loppiaiseen asti saavat ukot mollistella keittiön akkunalla ja sitten rivissä hus varastoon.



Onneksi namuja piisaa. Ja kuten joulun alla ystävällisesti tiedotettiin: kynttilät saastuttavat huoneilmaa passiivisen tupakoinnin verran, joten käryytellään nyt vielä hetki luvan kanssa.


Olen aivan ihkuna kynttilöiden vaniljatuoksuun, joten leikitään että sen haistaa tästäkin kuvasta.



Joulun alla luin Martti Anhavan huippuhyvän Melleri-elämäkerran (vuoden paras opus, jos ei kahden), ja nyt on käsissä erään toisen suharin elämäkerta.


Takapiha elää ihan omaa suljettua elämäänsä. Juuri uskalsin kaksi lyhtyä laskea neitseelliselle lumelle.


Sain vasta tänään laitettua pajupuskaan valot. Ja seuraksi muutaman ulkotulen.



Kaikkea uutta ihmeteltävää ja sopivan hyvää elämää tulevalle vuodelle!