Oman rivitalopihan puutarhoinnin lopullisesti muuttama kukkatykkääjä koittaa hahmottaa, miten kaikin tavoin voi olla puutarhaihminen ilman omaa pihaa. Pohdiskelut ja hassuttelut kulkevat kaiken maailman puutarha-, kukka- ja betonikujilla. Ajatuksella Joskus vielä...


maanantai 22. elokuuta 2011

Maisemaa ihastelemassa


Nyt ollaan kuulkaas nerokkaan suunnitelman äärellä. Löysin keväällä iltalöntystelyllä erään lähellä, keskellä asutusta sijaitsevan suuren niittyrinteen laitamilta kyltin, joka sanoi: Kukkiva maisemapelto. Hieman siinä päätä rapsuttelin tekstin äärellä, kunnes valkeni että siihen on tosiaan istutettu kasveja, eikä kerrostalojen tai pientalojen perustuksia. Pelto ei siinä vaiheessa näyttänyt miltään, mutta ans olla, kun kävelin sinne pari viikkoa sitten. Jokunen muhkea auringonkukka jo kellisteli itseään kohti aurinkoa. Ja nyt juuri rinteellä käytyäni: se on tulvillaan aurinkoisia kiekkoja!


Kyseessä on siis ihmisten iloksi istutettu maisemapelto. Auringonkukkien ohessa siellä kasvaa hunajakukkaa ja kevätvehnää. Kyltti infoaa myös, että netistä voi katsoa kaupungin sivuilta, koska kukkia on lupa poimia: liikaa ei saa kerralla eikä liian aikaisin, ettei visiot mee piloille. Eli saa vielä poimiakin!


Aika ihanaa! Että asuinrakentamisen sijaan valtaisa rinne maisemasuunnitellaan ja täytetään kukilla, joista ei ole mitään rahallista hyötyä. Enkä ole reissuillani nähnyt kenenkään nyppivän kasveja mukaansakaan, kenties odottavat nettisivujen Hep-ilmoitusta.

Ja mikä parasta ensi vuonna viljellään mm. veriapilaa (joka on tosi kaunis), eli ilo vain jatkuu ja tontti pysyy vapaana rakentamisesta.

lauantai 20. elokuuta 2011

Viipyilevä kesä, ehtivä syksy

Syksy puutarhassa on jotenkin pysähtyneisyyden aikaa, vaikka muuten syksy kutitteleekin sieluni sopukoita. Samalla kun orientoituu taas työntekoon ja arjen laukkaan, kasvitkin jäävät vähemmälle huomiolle. Tai jotenkin ne itsekin valitsevat nuivan osan, kaukana on jo monesta kesän terhakkuus. Vaikka puutarhassa riittää kyllä yhä seurattavaa, se ei tunnu enää samalta uuden synnyttämiseltä kuin keväällä ja alkukesästä. Syksy on lakastumisen aikaa, vaikka siitä saattaakin saada enemmän irti kuin siitä kevään heräämisestä.


Juuri avautuneet syysesikot tuovat mukavaa purppuraista väriä, vaikka niidenkin olemus tuntuu hieman raskaalta kaikkien kesänheleiden ja läpikuultavien, vaaleanpunaisten kasvien jälkeen. Iskin maahan juuri myös timanttikukkia, saa nähdä kuinka ne vielä jaksavat kukkia.


Auringonkukat eivät vain ole vielä kunnolla auenneet, toivottavasti ehtivät.


Keltaista on muutenkin putkahdellut sieltä täältä, vaikken siitä hirveästi pidäkään. Kultapallot kurottelevat kohti taivaita varrellaan, joka ylittää keskiverto koriksenpelaajan pituuden. Jotenkin hassua, että niin korkea kasvi kuuluu tosi suosittuihin perinnekasveihin, onhan se aika roikale ja vaatii massiivisuudessaan ympärilleen tyhjää.


Vahvat värit hallitsevat syksyn alun kukkapenkkejäni. Krassiakin on kahdessa sävyssä.


Kesän lämpö teki sen, että ruusut kukkivat nyt jo toistamiseen, samoin malvat. Perhoset ja pörriäiset kiittävät tietysti siitä, että joku tarjoaa toisen kierroksen, ja niitä onkin kovasti kulkenut kukissa vieläkin.


Yllättävän äkkiä taas tänä kesänä kuihtuivat esim. harjaneilikat. Olen jo kuukauden verran katsellut lahoja rankoja tietämättä mitä niille pitäisi tehdä. Samoin leimukat ovat suurin piirtein varistaneet kukkansa jo.

keskiviikko 10. elokuuta 2011

Kiekuroita ja kiemuroita

Kun oikein kumartuu lähelle, kasvimaailmassa näkee mielenkiintoisia muotoja. Akileijassa on mielestäni tosi nätit "jämäkukat" varsinaisen kukinnan jälkeen. Niihin muodostuu satumaisia kiekuroita saaden ne näyttämään pieniltä kapoisilta kruunuilta. Iskin tähän uutisaiheeseen hieman myöhässä, aiemmin kiekurat olivat enemmän spiraaleilla.



Kiekuroita on myös köynnöskasveille ominaisesti hajuherneessä.


Entä mitä sanotte tästä kotkansiipisaniaisen merihevosmaisesta juuri avautumaisillaan olevasta "siivestä".


Loppuun vielä kuva hajuherneen kukinnoista, joita pulpahtelee esiin tiuhaan juuri nyt.



perjantai 5. elokuuta 2011

Joko ne on valmiita?

Olisiko se aika taas vilauttaa munakoison tilannetta? No okei täsä.


Lujuusoppia tarttettais vissiin siihen, että voisi arvioida, kuinka kauan kasvi jaksaa kantaa nuo molemmat. Tosin kasvu on kyllä hidasta, jos ei pysähtynyttä. Odotan jonain aamuna koisojen yllättäneen. Jos kasvi, ja koisot siinä mukana, yön aikana kasvaisi kuin se kuuluisa pavunvarsi sen Jaakon pihassa.

Totta puhuen, en tiedä vieläkö ne kasvattavat kokoa vai joko ne pitäisi heittää grilliin. Isompi on sellaiset yheksän senttiä pitkä.

keskiviikko 3. elokuuta 2011

Ms Perhonen

Katsokaapa, sunnuntaina pihassamme pyörähti neitoperhonen! Se ei kaiketi ole ihan harvinainen, mutta se on tosi kaunis meikattuine silmineen ja isompi kuin esim. nokkosperhonen.


Se lähti välillä pois tuulen mukana, mutta palasi sitten ihan samaan kukkaan.

Pihassa käväisee ihan kivasti perhosia, amiraaliperhosenkin olin yhtenä päivänä huomaavinani. Ne viivähtävät siellä sun täällä kukissa, en ole huomannut mitään erityistä suosikkia. Tuo neitoperhon valinta on kyllä monelle muullekin kelvannut. Itse asiassa en tiedä, mikä se on, rikkaruohoksikin olen ajatellut.

Tässä Minni Hiiri perhosbongauspuuhissa.