Oman rivitalopihan puutarhoinnin lopullisesti muuttama kukkatykkääjä koittaa hahmottaa, miten kaikin tavoin voi olla puutarhaihminen ilman omaa pihaa. Pohdiskelut ja hassuttelut kulkevat kaiken maailman puutarha-, kukka- ja betonikujilla. Ajatuksella Joskus vielä...


keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Ihanaista joulua kaikille


Ehdinhän vielä toivottaa hyvää joulua?! Yllä teille jouluhuiskutus.

Joulu on kaikkea. Kiirettä, väsymystä, hälinää, iloa, vilskettä, rauhaa, lämpöä, suruakin. Niinkuin elämä.

Tänään, jouluaamuna, suoriuduin lähikirkkoon reilussa vartissa silmieni avaamisesta, ja kohtuullisen säädyllisessä olomuodossa. Enkeli taivaan ei ihan heti lähtenyt kurkusta, mutta ei se taida lähteä muutenkaan. Jouluevankeliumin ohella mut herätti seimen enkeli, joka blingblingitti siipiään eri väreissä, en osaa sanoa oliko hyvä vai huono asia, mutta raikasta. Ellei se ollut unenrähmäisten silmieni hallusinaatio, ei paha sittenkään.


 Mutta nyt: Jatkakaa, mitä ikinä olittekin tekemässä!


perjantai 20. joulukuuta 2013

Jouluraivausta


Joululla on ovelat keinonsa aktivoida. Kaupan notkuvien koristekasojen sijaan lähdin hakemaan kellarista vanhoja jouluhärveleitä ja -tilpehöörejä. Se ei ollutkaan ihan niin helppoa toteuttaa, joten oli pakko puurtaa kellarikomeroa tyhjäksi kaksi tuntia. Ehkäpä se oli paikallaan, mietin, kun vastaan tuli mm. mumman saksansiskon vanha krimiturkki ja vanhat keittiöntuolit, joista jaksoin maalata kultaiseksi vain yhden, silloin kun sellaisen idean sain. Keon päällä, siis ihan sananmukaisesti, keikkui vanhan ala-asteeni 80-lukuinen pulpetti, jonka sain tyhjennysmyynnistä itselleni "pelastettua". 

Vastaan osui myös entisen puutarhani puutarhavälineitä, ruukkua, keppiä ja alustaa. Entinen ruohonleikkaajani kävi joskus kippaamassa laatikot minulle, enkä jaksanut silloin karsia, ehkä en pystynytkään. Pakko oli nyt heittää osa roskiin. Saahan niitä sitten uusia, kun, ja kun, taas jossain päin kaivelen omaa maankolkkaani.

Kodin järkkäilyihin liittyen: olin järjestänyt ystävälleni pikkujouluihini hieman ohjelmaa...


keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Vaskenruosteyrttitarha

Vielä lokakuussa oli TR1:ssä Checkpoint Leonardo -näyttely. Siellä oli minun aisteilleni yksi teos ylitse muiden ja se oli Päivi Hintsasen Vaskenruosteyrttitarha.  Teos leikki espanjanvihreällä eli kuparin eriasteisella, sinivihreällä ruosteella. Ihan sikamakee, oivaltava idea ja tarha näytti niin kauniilta! Ja miten metalli voikaan näyttää niin elävältä! Kunkinhetkisen olotilansa lisäksi teos ja ruostumisprosessi videoitiin ja sitä olisi tarkoitus katsoa, ja ilmeisesti näyttää, nopeutettuna jossain jälkeenpäin. Juttu oli niin mielenkiintoinen, että olisin voinut viipyä sen ääressä vaikka kuinka kauan. Melkeinpä näin ruostumisen tapahtuvan silmieni edessä, kun vesi ja metallit elivät purnukoissa.











keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Syyshäppeningiä

Sain kunnian toimia kymmenvuotiaiden tyttöjen halloweenjuhlien järjestäjänä. Järjestäjyys kattoi mm. käsiboolin ja sorminakkien valmistamista, kertakäyttökäsineiden täyttämistä jauhoilla sekä taputuspiilon yhtäjaksoisena etsijänä toimimista. Olohuoneen lattialle taiteilemani kauhurata oli hitti. Lapset ryömivät kukin useampaan kertaan pimeydessä lattialle asettelemieni hämähäkinverkkojen, käsien ym. seassa etsimässä silmänmunakarkkeja. Taputuspiilon suosioni taisi perustua siihen, että aikuista saattoi pelotella taukoamatta ja mm. heitellä jauhokäsillä. Välillä oli pakko huilata ja siirtää vetovastuu Robinille. Tovin viihtyivät sitä hoilaten.





Tuosta seuraavana viikonloppuna vietettiin kaverin kanssa pikkupikkujouluja. En raaskinut riisua askartelemiani halloweenlepakkoja lampusta, joten ne saivat teemanmukaiset asusteet.


Aikamme lepakkotaivaan alla lautasia ja kuppeja kumottuamme läksimme katsomaan ah-niin-ihkua solistia von-perheineen. Keikka oli superhyvä.


Mun äiti on semmonen, että se tykkää nakeista. Joten, kun tarjosin lokakuussa siskonpojan viisivuotiskahvit (hällä oli siis kahdet synttärit, onnenpoika!), ajattelin yllättää mummin ihan omalla kakulla.


Ja kun synttärit oli ohi...



keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Omppujen hautausmaa

Kävelin tällä viikolla läheisen siirtolapuutarhan läpi töihin ja ohitin omppujen hautausmaan. Hajusta olisi voinut saada ilmaiset hiprakat, mutta koska olin menossa töihin, pidätin hengitystä.


Ikävää, ettei noille omenoille löytynyt aikanaan ottajia. Eiks niitä nyt olisi voinut tarjota johonkin päiväkotiin tai nuorten talolle. Ehkei se ole tarpeeksi hygieenista. Käsiinjäävät omenat taitavat olla monelle omenapuunomistajalle tuttu juttu. 

Luulen, että tämä otus olisi popsinut, jos ei nyt ihan koko kasaa, niin ainakin yhden ompuista. Siskontyttöni viiletti yhtenä iltana luokseni esittelemään uutta lemmikkieläintään. Hän on akaattikotilo nimeltään Cindy. Kun oikein lampun alla katsoi, niin kyllähän siinä kädelläni jokin otus löntysti limavana perässään.




Halloween on tulossa ja teemaan liittyen ilahduin lähikaupan komeasta talvikurpitsatarjonnasta. Ilahduin siis ihan vain teoriassa, en mä näistä osaa mitään sellaista valmistaa, mihin rupeaminen houkuttelisi tarpeeksi. Mutta talvikurpitsan viljelyä suositteli erään puutarhakurssini ohjaaja. Maistuu kuulemma erityisen hyvältä ja soveltuu pehmeytensä ja tekstuurinsa ansiosta monenlaiseen, kuten Pumpkin Pien tekoon, ja eroaa "tavallisesta" kurpitsasta, jos jollakulla on sitä kohtaan angsteja. Kurssilla mainittiin nimenomaan ei-niin-vetinen Uchiki Kuri -talvikurpitsa.





tiistai 22. lokakuuta 2013

Must' on tullu sienihullu

Olen ehtinyt mukavasti nauttia syksystä. Sitä voi tehdä ihan omalla parvekkeella katselemalla upeita pinkkejä iltataivaan värejä.



Pariin otteeseen olen ollut sienimetsällä. Toissa viikonloppuna samoillessani saalis oli laiha. Suppiloita menin hakemaan, vain muutama rousku ja lampaankääpä pussissa tulin takaisin. Lampaankäävät olivat jo paljolti vanhoja, ruskeita ja matoisia, niitä en juurikaan kelpuuttanut.

Lampaankääpä on hauska sieni, kun sitä osuu kohdalla, se kuin aaltoilee läjinä maastossa. Se on myös ihan makoisaa kastikkeessa. Jos sekoittaa esim. lihan kanssa, niin ei tule kiintiö täyteen sen suhteen. Tässä aiemman reissun sienikurssikaverini satoa.


Syyskuun lopulla olin lainalapsen kanssa sienikurssilla. Se metsä siihen aikaan oli täynnänsä erilaisia sieniä, pitkän kuivan kauden jälkeen oli juuri satanut muutaman päivän.




Elämäni ensimmäistä kertaa lapoin tuolloin koriin mm. juuri lampaankääpää. Kotiin päätyi useita eri lajeja, joukossa rouskuja, kantarelleja ja haperoitakin.


Kurssilta tarttui mukaan kaikkea hyödyllistä, kuten että rouskuista tulee maitoa, kun niitä tökkää hatun alta. Siitä tunnistaa. Ja että myrkkysienillä on vyö tai muhkurapattinen jalantyvi. Tai että, jos etana on vähän tehnyt koloja ruokasieneen, ei haittaa käyttöä, madot ovat eri juttu. Sienissä on myös sienisokeria, joten jos niistä tulee vatsaoireita, kannattaa jättää sokeriset, esim. kantarellit, vähemmälle. Kuivaaminen taasen onnistuu huoneenlämmössäkin: pyyhkeen päälle kun levittelee viikoksi, niin kuivaa on. Tosin rapsakkaa ei saa huoneenlämmössä. Jos tekee suolasieniä, kannattaa kääntää tölkki ylösalaisin, niin syntyy kätevästi ilmalukko. Rousku on erihyvä suolasieneksi.

Vielä yksi sieniäkin sisältänyt viikonloppu: kaverin mökillä. Ekaa kertaa karvarousku kutitteli meikäläisen käsiä.


Viinihaperot ovat kauniita, ja ihan ok ruokasieniä.


Jokurousku.


Nuo edeltävät jututhan ovat kuin ihan oikean sienestäjän! Jihuu, alan oppia.


Puolukat eivät olleet vielä ihan kukkeimmillaan, mutta poimittaviakin löytyi parin kopallisen verran. Kaveri teki niistä puolukkakurpitsahilloa, se on hyvää, itse survaisin perunan oheen. Uimaankin täytyi mennä.


Kaverin mökin läheisyydessä on vanhat talon perustukset, jossa hyvinsäilyneet uunin jäännökset. Uuni oli mahtava liuskekivirakennelma ja sai kansatieteilijän mussa heräämään. Ja sen katolla kasvoi koivuja! Kurkkasin sisälle vaikka pelottikin, että joku perisuomalainen maahinen tai japanilainen kaivon kammotus (niinku Ringissä) nappaa, ja putoan kostona kaikista hannujen ja kerttujen pahoista teoista (= noidan uuniin tuuppaus) iäisyyksiksi uunin syövereihin ja minusta jäävät vain kynnenpalat muistoksi uunin reunoille.




Kaverilla kasvaa muuten kasvihuoneessa viiniä. Aika metkaa. Orivesi Valley Merlot.


Tässä vielä kuva Pyhäjärven syksyiseltä rannalta, jossa kävin potkimassa kiviä yksi ilta. Tuonne on helppo ilonaiheensa kuiskia tai sydänsurunsa upottaa.


keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Naruista asiaa

Käyn harva se lauantai hakemassa torilta viikonloppukimpun. Vanhemman polven pienmyyjillä (lue: mummoilla ja paapoilla) kimput on huolellisesti ja nätisti sidottu narulla ja vetosolmulla. Miten voi pieni asia ilahduttaa tässä kumilenksujen ja kertakäyttöisen kulutuskulttuurin maailmassa. Ja mulla tulee aina mummi mieleen!  Kaikki narunpätkätkin pistettiin talteen ja hyödynnettiin uudestaan. Samoin tyhjät jauho- ja sokeripussit, viiliä tehtiin viilijuuresta, pullankannikat tehtiin korpuiksi.


Kaikkiin paketteihin ja pakkauksiin mummi näpersi kunnot narut ja kiinnikkeet. Liinavaatekaapissani on vieläkin mummin tekemä ja maidolla tärkkäämä pitsiliina paperin sisään talouspaperirullan ympärille käärittynä ja kangastilkusta leikatun narun kiinnittämänä. En ole raaskinut rikkoa mummin paketointia, enkä ottaa liinaa käyttöön.

Surettaa jo valmiiksi, että mihin me sitten joudutaan, kun kaikki itseni ikäisten mummot ja paapat ovat kuolleet ja hamstraavat siellä, missä ei enää tarvitse hamstrata. Siellä, missä se munkin mummi tätä nykyä nuukailee onnellisena.    






Syysastereita

Vakitorimyyjäni yhä syksyisemmältä näyttävän myyntipöydän ääressä ajauduin sananvaihtoon naisen kanssa, joka sanoi että ei ole saanut astereita kasvamaan parvekkeella. No, minäpä olen saanut, edes jonkinmoisia. Sen huomasin, että ihan eivät jaksaneet täyteen tuuheuteensa aueta.



Sateet ja tuulet ovat tässä vaiheessa jo riepottaneet ja rapauttaneet kukkia, sen verran avointa on parvekeoloissa.

Ovat kysyneet hieman varjoisemman paikan, ei ihan suorassa auringonpaisteessa sekä paljon vettä. Taimet ostin samaiselta myyjättäreltä (siis ihan oikeasti, en tiedä hänen nimeään, vaikka olen asioinut kanssaan jo vuosia). Hän oli kasvattanut tällä kertaa jotain hieman spessumpaa lajiketta.

perjantai 23. elokuuta 2013

Muistot lämmittää

Kesäloma män' ja muutama viikko on jo tullut töitä paiskittua. Palatkaamme kuitenkin kesän kukkiviin ja liplattaviin muistoihin pienen kuvakavalkadin myötä.

Loman alussa oli niin hulvaton mieli, että melkein tartuin tähän lähiputiikin mainion mainoksen ideaan. Enää olisi puuttunut vain mökki ja kurtunsoittotaito. Tai sitten kesäheila, jolla olisi ne molemmat.


Heinäkuun alun freesi aamukaste.


Heinäkuun lopun aamukasteesta nauttivat lisäkseni muutkin.


Toiset olivat tarkkana työn touhussa, kun toiset lomailivat. Naakka painoi torilla pitkää päivää suupalasta haukkana kytätessään.



Siihen aikaan tori tulvi kesäkukkia.


Ja metsä mansikoitaan.


Tämän teoksen ääreen pysähdyin aika ajoin ohi fillaroidessani. Kaikki ei tykkää, mutta mä tykkään. Pieni maailmanlopun vivahde on vaan plussaa. Tämän "Tuuli kääntyy itään" -installaation ja hahmojen äiti (hui) on Heli Ryhönen.


Kotimaan kierroksella pääsin Ouluun asti. Oulun Ainolanpuisto siivitti minut opiskelun aloitusvuosien muistoihin, kun elämä oli yhtä vappua ja haalarit mahtuivat päälle. Näillä "raparperinvarsilla" voisi lähteä vaikka sauvakävelylle. Niin olivat jättiläisiä ja täyttivät ojat puistossa.


Löydätkö eksyneen? Hän taitaa olla hukannut itsensä...

 

Kesäruoka oli tällaista, ja välillä vähän muutakin, ainakin loppukesän elopainosta päätellen.


Heinäkuun loppupuolella kovat tuulet riepottelivat puukansaa Tampereella. 


Tiedättekö, mistä tietää ikääntyneensä? Siitä, kun nuoruuden hittipaikan, nuorisotalon, sisäänkäynti näyttää tältä.


Tässä muistan päivystäneeni kellarissa harjoittelevien bändien poikia.Ei elänyt enää teiniromantiikka, ainut elävä oli elämänlanka, joka oli peittänyt aidan.


Mikään ei voita lapsuuden rantamaisemia.





Kun liikkuu öiseen aikaan keskikesällä, voi reissuillaan törmätä mielenkiintoisiin kulkijoihin, niinku ny kentauriin.

 
Löytyy sitä Tampereeltakin rakkaita rantoja. Tätä nykyä olen tykästynyt Pyhäjärveen, siitä tulee enemmän mieleen meri. Hassua, vaikka se on pienempi kuin Näsijärvi. Mutta jotenkin Pyhis on karummanoloinen.




Loman lopulla osui jo syksyn merkit silmiin metsässä samoillessa.