Oman rivitalopihan puutarhoinnin lopullisesti muuttama kukkatykkääjä koittaa hahmottaa, miten kaikin tavoin voi olla puutarhaihminen ilman omaa pihaa. Pohdiskelut ja hassuttelut kulkevat kaiken maailman puutarha-, kukka- ja betonikujilla. Ajatuksella Joskus vielä...


sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Puhdistusta luonnosta

Kävin viime viikolla "kevätpuhdistus-kurssilla". Juuri kun ajattelin luopua hyötykasvattelusta, tulee luontaisesti ajatteleva täti ja kertoo esim. mintun kelpo ominaisuuksista. Minttu kuulemma tehostaa ruoansulatusta ja hoitaa herkkää, ärtynyttä vatsaa.

Teetä keitellessäni olen yleensä sekoitellut kokonaisia mintunlehtiä, ehkä hieman hangattuna, kuumaan veteen ja tyytynyt melko laimeaan vaikutelmaan. No, ne lehdethän täytyy silputa! Tuoretta menee lasilliseen ruokalusikallinen, kuivattua teelusikallinen, neuvottiin.

Puna-apilan kukinnot taasen sisältävät hirmuisesti kasviestrogeenia, joten kaikille naisille tekevät hyvää. Ja miksei miehillekin, heidän niin halutessaan. Puna-apila myös puhdistaa maksaa. Joten täytyy sitten kurvitella sopivasti kukintojen kohdalla ruohoa leikatessa.

Aromaöljyissä monet yrtit yllättävät. Rosmariini tuoksui puhtaan miellyttävältä, ja sitä voi tipautella vaikkapa shampoon tai hoitoaineen sekaan. Sen verran tymäkkää se on, että korkean verenpaineen omaaville ei sovi eikä epileptikoille. Muistelisin, että Strömsössä eteerinen Alexandra teki taannoin kivoja sekoituksia.

Kurssin osallistujille jaettiin kaikkien akupunktiopainallusten ja mielikuvaharjoitteiden ohessa kupillinen ohranorasjauhettakin. Ohjaajalle tulee kuulemma joskus oikein himo siihen... Takarivin mummuilla ei taida olla pelkoa siitä, sen verran naamat vääntyivät, huomasin. Niin, onhan sitä parempiakin drinksuja tullut nautittua. Joku sanoisi, että Hyi hitto.

Muuten: katsokaapa peilistä kieltänne, näkyykö "piparireunaa"? Aiai, silloin on kiinalaisen medisiinarin mukaan liikaa kosteutta kropassa, joten eikun sitten kevätaurinkoon itseään kuivattelemaan!

keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

Käheröt ja tötteröt

Kerronpa, mitä olen ajatellut kasvatella, jos luoja suo. Haluaisin mahdollisimman paljon kukkasia, mieluummin pikkuruisia pallukoita, peruskukkia, sykeröitä ja keskimittaisia rykelmiä. Pitkät ja korkeat tötteröt ovat liian aristokraattisia minun makuuni. Samoin kävi pionirakkauteni kanssa. Olen tavannut ostaa niitä leikkokukkina vaasiin ja pidän niistä kovasti, mutta omaan rahvaaseen pihaani ne tuntuvat liian komeilta ja kerskailevilta.
Mehikasveista ja muista vihreistä penkintäyttäjistä en välitä.



Siementilaukseni saapui jo: Maatiaisessa olivat tehokkaita. Kerron kasveista sitten lähemmin, kun ja jos saan ne itämään. Yhden korkean kasvin kelpuutin joukkoon: rohtosormustinkukan, jonka kukintaa täytyy siis odottaa ensi vuoteen. Kaunokaisia otin lisää, sitä sain työkaverilta viime kesänä, ja se on kyllä kiitollinen puskemaan sievää pikkukukkaa. Harjaneilikasta innostuin myös: kukat tilaamassani ovat puna-valkoraidalliset, lajia "Sagalund" yli 100-vuotiaasta puutarhasta.

Keltaiset kukat feidaan nyt tällä kertaa. Pihassamme kasvaa entisen omistajan jäljiltä keltainen käherö, tai virallisesti tarha-alpi, joka on villiintynyt koko penkkiin, ja nojaa kukintonsa jälkeen pitkät piiskansa pitkin penkkiä. Joudun kaiketi raivaamaan sen. Sen juuret ovat hyvin puumaiset ja rehottavat. Se kuitenkin kerää perhosia, ja taitaa olla vanhan liiton kasveja, joten kenties muutamalle varrelle jokin paikka löytyy. Sääli sinänsä.

tiistai 22. maaliskuuta 2011

Aurinkoinen piha


Aurinko lämmittää pihaa jo kovasti, ja lumikinokset valahtavat mataliksi. Pihamme on eteläpuolella, joten paahde on kesällä aika armoton kasveille. Tosin pihan perällä on varjoisa kukkapenkinkaistale, jonka kehittelin sinne viime kesänä. Naapuri heitti ruusuaidan yli hiukan vuorenkilpeä, ja itse kaivelin toisesta penkistä siihen mehikasvimaton (jonka halusin johonkin piiloon). Sekaan muutama hopeavillakko ja kuunlilja, ja avot.

Tuo kasvien nimien luetteleminen näyttää kyllä turhan prolta, kaikkia en muistanut. Piti netistä etsiä ne kuvien kera. Muuten olisi menty linjalla: "sellanen hopeinen ja sit sellanen vuorijoku..." Samalla luin, että hopeavillakko on myrkyllinen, yäk.

perjantai 18. maaliskuuta 2011

Siemenostoksilla

Jostain aloittaakseni suuressa viisaudessani ajattelin, että siemen=alku=siemen. Joten menin ja tilasin Maatiaiset ry.stä jokusen.

Valikoima oli tietysti loputon ja sen tulkitsemisessa täytyi ensinnäkin perehtyä siihen, mitä tarkoittaa yksi-, kaksi- ja monivuotisuus. Kyllähän se nyt jo sanoissa ilmenee, mutta tajusin vasta, että kaksivuotiset eivät kuki ekana vuonna, vaan vasta tokana. Hmm... tylsää katsella ensimmäisenä vuotena pelkkiä vihreitä varsia, ja jaksanko hoitaa niitä seuraavaan kukintavuoteen asti? Monivuotiset: mitä jos kyllästyy kasviin, eikä sitten raaski kuitenkaan hankkiutua siitä eroon? Yksivuotiset: mitä tuhlausta, kova hoitaminen ja kasvaminen ja sitten vain kuollaan.

Selasin siemenluetteloa, ja erityisen mukavia oli siemeniä valikoimaan lähettäneiden ihmisten kommentit. "Yksi josta en luopuisi, muistan jo lapsuudesta tämän kasvin" siirtyi heti ostoskoriini. Samoin:"Vaatimaton kaunis kasvi... pitäisi löytyä joka pihasta"." Minulle on helppo myydä.

Muutenkin yritin katsoa niitä useampitähtisiä eli vanhaa kantaa. Lapissa eläneitä en tohtinut ottaa. Värilinja tuntui olevan purppura-lila-vaaleanpunainen-sininen-valkoinen, kovalla vaivalla sain yhden oranssin mukaan. Keltaiset ei oo mun juttu.

Ensin olin merkannut listaani oopiumiunikon ja salvian, mutta tarkemmin tutkimalla paljastui myös salvian katala huumemenneisyys, ja näin ne molemmat tippuivat vahvoin "Ei kai kukaan luule minun kasvattelevan..."-perustein.

Siemenseosten nimet olivat kiehtovia: Hämyisä vanha puutarha, Korkealle kurottajat, Kukkiva metsänreuna, Perhosniitty. Näen jo itseni valkoisessa, ohuessa puuvillamekossa liitävän pitkin hyppelyin kukkakedollani perhonen nenänpäässä, kunnes pensasaita pysäyttää mielikuvan liikkeen.


Nyt vain odottamaan, että siemenet alkavat tipahdella postiluukusta. Taimikuppossavotta on meneillään Aamulehden ohjeen mukaan. Huomaa Pate.

torstai 17. maaliskuuta 2011

Perinteen vaalimista

Kasvattaisin mielelläni pihassani perinnekasveja, joilla on kunnioitettava menneisyytensä näillä leveysasteilla ja joita ei ole jalostettu liiemmälti. Tuntuu kutkuttavalta ajatella, että liittyy viljelmillään samaan kansankulttuurin ketjuun kartanoiden ylväiden istutusten tai mummolan talonseinustan rehevien kukkamerien kanssa.
Tämä olkoon siis agendani. Alea iacta est.

Jonkinasteinen ongelmani sen perusteella mitä kerkesin viime kesänä kasvatella lienee se, että ostelen mielelläni sitä sun tätä ja tuikkailen niitä sinne sun tänne. Ei siis ihan pieni ongelma, ellei suorastaan pihasuunnittelijan painajainen. Mutta vapaa kasvatus on mun juttu, kunhan saan vain kasvumenestystä hieman varmennettua.

tiistai 15. maaliskuuta 2011

Hyödyllisiä kasveja

Työkaverini kuuluu Hyötykasviyhdistykseen. Ensin ajattelin innoissani, että se resurssi täytyy kyllä hyödyntää pihani suhteen. Sitten muistinkin viimekesäiset hyötykasvikokeiluni.

Kesäkurpitsa. Ostin torilta reippaankokoisen taimen. Pitkään ei tapahtunut juuri mitään, mutta loppukesästä kukkia ja satoa putkahteli runsaasti, ja melkeinpä ilman avitusta. Mutta kun kaikki käyttötarkoitukset kesäkurpitsamokkasiineja lukuunottamatta oli kokeiltu, alkoi takapihalle kurkkia jo kauhunsekaisin katsein. Olen vakuuttunut, että joka kerta kun räpäyttää silmiään, maailmassa syntyy uusi kesäkurpitsa.

Minttu. Ei niitä mojitojakaan joka päivä kuulemma ole hyvä nauttia. Minttu levisi kyllä helposti, joten hetken päästä ei enää penkissä tiennyt, mikä lehti kuului millekin kasville. Minttu on ihan mukava koristelisä jälkkäreihin, ja teetähän siitä on mukava keitellä. Ja voihan sitä vaikka pureskella, jos aamulla jäivät hampaat pesemättä.

Musta ryssä -tomaatti
. Sain tupaantuliaistuomisina muutaman musta ryssän taimen. Ensin palellutin ne ja sitten siitä selvittyään ne raukat puskivat isoja, epämuodostuneita hedelmiään, jotka eivät ehtineet punastua lainkaan. Musta ryssän vahva tuoksu jäi myös mieleen. Harmittaa, kun en kesän lopuksi kerännyt siitä siemeniä talteen.

Näillä perusteilla taidan keskittyä nyt kukkiin ja muihin koristekasveihin. Hyödyttömien asioiden parissa puuhastelu tekee muutenkin hyvää.

maanantai 14. maaliskuuta 2011

"Juuri nyt on hyvä aika kaataa huonokuntoinen pihapuu!"

Pihassamme jököttää kirsikkapuu. Se näyttää ihan puulta, mutta se taitaa olla huonohko eläjä. Kirsikoita ei tullut viime kesänä, ja sitä edellisenä kuulemma yksi. Mutta se on koukeroinen ja tekee pihasta mielenkiintoisemman. Se on sentään puu.

Sitä katsoessa tulee mieleen ontto puu, jonka sisään Peppi Pitkätossu kiipesi ja uhkasi jäävänsä sinne eläkeikään asti. Saa olla aika laiha tyttö tosin, joka meidän puun sisään mahtuisi.

Kuinka voisin päättää puun kaatamisesta, kun jahkailen pienimpiäkin asioita?

Jouluvalot?

Riippapajussamme (mikä lie virallinen nimi) on koko talven palaneet valot melkeinpä yötä päivää. Nyt kun päivänvalo on lisääntynyt ja kaunis lumihuntu sulanut, olen miettinyt vieläkö valoja on pienasujain etiketin mukaista pitää päällä. Olen vakoillut naapureitamme ja seinäntakaiset eivät enää polta lamppuja pihapuskassaan. Yksi naapuri taas valaisee yhä havupensaansa, joka kieltämättä muistuttaa joulusta.

Taidanpa vielä kuitenkin napsauttaa tuikut päälle iltana muutamana.

sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Kevään merkki


Kevään ensimmäinen tulokas puskee jo esiin pihamaallamme. Talvi ja metriset hanget eivät nujertaneet sitä, vaan sitkeästi se kurottaa nenäänsä kohti uutta kesää tonttuna tunkiolla.

Tänä keväänä toivon saavani itsestäni irti enemmän ja järjestelmällisemmin kuin viime kesän kynnyksellä, kun vasta taloon muutimme. Mielessäni vilistää arkoja ideoita ja tarttis-tehä-ajatuksia, joten katsotaan mihin rahkeet riittävät.