Valikoima oli tietysti loputon ja sen tulkitsemisessa täytyi ensinnäkin perehtyä siihen, mitä tarkoittaa yksi-, kaksi- ja monivuotisuus. Kyllähän se nyt jo sanoissa ilmenee, mutta tajusin vasta, että kaksivuotiset eivät kuki ekana vuonna, vaan vasta tokana. Hmm... tylsää katsella ensimmäisenä vuotena pelkkiä vihreitä varsia, ja jaksanko hoitaa niitä seuraavaan kukintavuoteen asti? Monivuotiset: mitä jos kyllästyy kasviin, eikä sitten raaski kuitenkaan hankkiutua siitä eroon? Yksivuotiset: mitä tuhlausta, kova hoitaminen ja kasvaminen ja sitten vain kuollaan.
Selasin siemenluetteloa, ja erityisen mukavia oli siemeniä valikoimaan lähettäneiden ihmisten kommentit. "Yksi josta en luopuisi, muistan jo lapsuudesta tämän kasvin" siirtyi heti ostoskoriini. Samoin:"Vaatimaton kaunis kasvi... pitäisi löytyä joka pihasta"." Minulle on helppo myydä.
Muutenkin yritin katsoa niitä useampitähtisiä eli vanhaa kantaa. Lapissa eläneitä en tohtinut ottaa. Värilinja tuntui olevan purppura-lila-vaaleanpunainen-sininen-valkoinen, kovalla vaivalla sain yhden oranssin mukaan. Keltaiset ei oo mun juttu.
Ensin olin merkannut listaani oopiumiunikon ja salvian, mutta tarkemmin tutkimalla paljastui myös salvian katala huumemenneisyys, ja näin ne molemmat tippuivat vahvoin "Ei kai kukaan luule minun kasvattelevan..."-perustein.
Siemenseosten nimet olivat kiehtovia: Hämyisä vanha puutarha, Korkealle kurottajat, Kukkiva metsänreuna, Perhosniitty. Näen jo itseni valkoisessa, ohuessa puuvillamekossa liitävän pitkin hyppelyin kukkakedollani perhonen nenänpäässä, kunnes pensasaita pysäyttää mielikuvan liikkeen.
Nyt vain odottamaan, että siemenet alkavat tipahdella postiluukusta. Taimikuppossavotta on meneillään Aamulehden ohjeen mukaan. Huomaa Pate.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti