Oman rivitalopihan puutarhoinnin lopullisesti muuttama kukkatykkääjä koittaa hahmottaa, miten kaikin tavoin voi olla puutarhaihminen ilman omaa pihaa. Pohdiskelut ja hassuttelut kulkevat kaiken maailman puutarha-, kukka- ja betonikujilla. Ajatuksella Joskus vielä...


keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Sienimetsällä piispanhatut heiluen



Samoilin viikonloppuna Niihaman metsissä sieniporukassa. Olen käynyt sienimetsällä aiemmin kolmesti. Kerran sain entisen ruohonleikkaajan lähtemään kanssani Teiskon metsiin ja palasimme mukanamme vain muutama näköhavainto mustista, vettyneistä limakasoista. Yksi virkistäytymisiltapäivä vietettiin työporukassa lähimetsässä: innokas toverisienestäjä jakoi lopuksi avuliaasti minunkin kippooni löydöksiään. Silloin joku löysi jopa mustatorvisieniä, en minä. Kerran kävin ystävän kanssa mökillään, jolloin luonnollisesti saalis oli aika taattu; sain kotiinviemisiksi alkutalven huurresuppiloita ja lasikarpaloita.

Tällä kertaa ilmoittauduin kansalaisopiston suppilovahveroretkelle. Täytyyhän saaliin olla taattu, ohjaaja on varmaan käynyt valmiiksi katsomassa sieniä huojuvat mättäät ja johdattaa meidät suoraan sateenkaaren päähän.

Alku ei näyttänyt lupaavalta, keräyskulhooni sai mennä aika syvälle, ennenkuin tuli sieni vastaan.


Kanssakulkijan (ensikertalainen sienimetsällä, kuinkas muuten) koppa sitä vastoin näytti tältä.


Kunnes .... muutaman tunnin harhailtuani metsään, kohti ohjaajan pillinääntä, taas metsään, ja kohti pilliä... kohtasin ihanan näyn.


Hetken päästä koppaan päätyi jopa näitä.


Sitten seurasi taas sienetöntä vaellusta, kunnes Tapio, tuo metsän, ja samalla kaikkien sienien, jumala ja sienisaaliiden jakaja katsoi parhaaksi saatella minut tiluksiltaan hyvillä mielin. Törmäsin kaatuneeseen puuhun (en kaatunut), jonka ympärystä pulppusi suppiloita. Ja loppu hyvin, kaikki hyvin, sain yhden reilun pannullisen kastiketta.



Sen opin siis, että suppilovahverot viihtyvät kaatuneiden puunrunkojen ja polkujen ympäristössä, eivätkä pidä liian kosteasta.  Pitävät kai kuusista, mutta itse en löytänyt niiden alustoja nuuskittuani juuri mitään.

Uusia, hauskoja sieniä opin myös tunnistamaan. Tämän kohdalla en ollut porukkamme ainut, joka hullunkiilto silmissä lappoi näitä pussiin korvasieninä. Retkenvetäjä sitten valaisi, että korvasienet ovat kevään sieniä, nämä taas ovat piispanhattuja. Ja toden totta, siltähän ne näyttävätkin.





Mutta summa summarum, en nyt oikein tiedä, onko sienestys mun juttuni. Viisi tuntia, ja pannullinen kastiketta. Viisi minuuttia ja saman saaliin saa Tammelantorilta pikkuhintaan.