Oman rivitalopihan puutarhoinnin lopullisesti muuttama kukkatykkääjä koittaa hahmottaa, miten kaikin tavoin voi olla puutarhaihminen ilman omaa pihaa. Pohdiskelut ja hassuttelut kulkevat kaiken maailman puutarha-, kukka- ja betonikujilla. Ajatuksella Joskus vielä...


sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Keltaisia kaunottaria ja jaguaari

Rentukoita on tänä vuonna ollut paljon, tässäkin lähellä ojanpientareella ja järven reunan kosteikossa. Se on yllättävän suurikukkainen ja pitkävartinen kasvi, joka on aiemmin jäänyt minulle melko tuntemattomaksi.


Tässä iltana eräänä otin muovipussiin pikkulapion ja läksin suurin toivein metsästämään kiintoisia pihojen karkureita ja muita ojanpientareiden kasveja omaan pihaan kasvatettavaksi. Lähellämme on myös yksi autiotalo, jonka pihasta olisi voinut löytyä jotain.

Kun olin lenkkini aikana kiertänyt ko. autiotaloa kuin kissa kuumaa puurolautasta uskaltamatta astua polun tukkeena olevien kivien ohitse ja pikaisella rannekierteellä kaivanut yhden kasvin tien vierustalta muovipussiin mukaan, luovutin. Se löytämäni oli pieniä, valkoisia kukkasykeröitä kasvatteleva ihan-mukava-kasvi. Kotiin päästyä nettitutkin, että se on kevättaskuruoho, jota joku ei missään nimessä kehottanut laittamaan pihapenkkiin. Joten se siitäkin. Kai arvokasvien löytäminen iltalenkillä kuuluu vähän samaan kategoriaan kuin sisustuslehtien "Löysin tämän design-tuolin taloyhtiömme roskalavalta". Eihän sellaista oikeasti tapahdu, eihän.

Lähikulmilta löytyy yksi toinenkin rentukankeltainen kaunotar, nimittäin naapurin Corvette. Se ilmaantuu yhtä varmasti kuin räkättirastaat pihaamme kesän korvilla. Mutta tämä klassinen lähistöllä asuva Jaguar on ehkä enemmän minun makuuni.

lauantai 28. toukokuuta 2011

Mumman leimut ja tervattu vene

Pihassamme ryöppyää. Luulenpa tämän pensasaitaamme täyttävän ryöpyn olevan norjanangervo. Se on kuin paikalleen jähmettyneiden ilotulitteiden sade.


Laitoin tänään maahan muutaman syysleimun alun ja huomasin samalla lehtien samankaltaisuutta muuallakin kukkapenkissä. Joten siirtelin sitten kaikki syysleimuiksi todetut yhteen kasaan. Uusimmat tulokkaat ovat valkoisia, vanhemmista en tiedä. Ne ovat tainneet levitä meille naapurista.


Mumman puutarhassa maalla on aina kasvanut syysleimuja. Etupihalla navetan seunustoilla ja talon vierustalla kasvaa kotkansiipisaniaisia, krassia ja kesäkukkia. Vanhoissa kieseissä puuladon ja "puorin" välissä porttikongissa tapasi myös olla aina kukkia, samoin kaivon kannella. Talon takana pensasaidan suojissa on sitten se herraskaisempi puutarha, jossa en juuri muista lapsena suuremmin temmeltäneeni. Ruohikkohan siitä olisi kärsinyt. Siellä puiden viipyilevässä katveessa kasvoi lumipalloa, syysleimua, tiikerinliljaa ja muuta isoa ja komeaa kukkaa. Kunhan olivat komeampia kuin naapurilla. Puutarhaa kiertää vanha, sammaloitunut kiviaita, joka on vuosikymmenien mittaan painunut maan sisään.

Kiertelin juuri iltalenkillä lähikulmilla. Viime viikkoina on ollut tuulista, mutta livahdin ulos tyyneen koloon ja kävin mielipaikallani, jonne johtaa ruohottunut, kielojen ympäröimä kuja. Perillä tuoksui ihanasti terva, joku oli juuri käynyt venettään huoltamassa perinteiseen tapaan. Olisipa sen tuoksun voinut liittää allaolevaan kuvaan.


maanantai 23. toukokuuta 2011

Kasvun tarkkailua

Näinä päivinä tuntuu, että nenäni on jatkuvasti kiinni mullassa ja kukkien alkujen tuijotus herkeämätöntä, kuin yrittäisin todella nähdä niiden kasvavan. Välillä olin jo luopua toivosta, kun kaikki sisälle kylvämäni siemeneni eivät meinanneet millään itää. Vieläkin jokunen ruukku on ihan hiljaa. Muutenkin monet sisätaimet ovat vielä suht' pieniä alkuja. Isoinkarvillea on innostunut vasta ihan hiljattain, mutta se onkin mukavan suurilehtinen ja vankka taimi.


Tosiaan, (unikon) siemeniä ei olisi ehkä pitänyt ihan tässä määrin aina yhteen kuppiin laittaa. Turveruukutkin olivat aika epäkäytännöllisiä, nehän imevät kaiken kosteuden mullasta itseensä. Jajoojoo, kastellakin olisi pitänyt kai jotenkin pohjasta päin, eikä huljutella tulvaa joka kuppiin harva se päivä.


Heiveröisten taimien jakamista on tässä siis piisannut. Maahan kylvämistäni siemenistä ovat jo unikot mukavasti lähteneet nousemaan, samoin kaunokaiset ja malvat. Tammelantorilta hain taas vakimummolta lisää taimia. Pian herää kysymys, mihin nää kaikki taimet tungetaan. Kirpputoreillakin näkee paljon hyviä perinnekasvien alkuja juuri nyt, mutta kotilovaaran takia niitä ei meinaa uskaltaa ostaa.

(Ainakin) tänään vielä juhlitaan lätkää ja Suomea Keskustorillamme. Kävin eilen joogassa, jossa lopuksi pidetään lyhyt meditointihetki. Tuolloin voisi ajatella jotain kiinnekohtaa, johon mieli lempeästi palautetaan aina, jos se alkaa vaellella tai karkailla asioihin, odotuksiin tms. ulkopuoliseen. Yleensä olen ajatellut aika perinteisesti simpukkaa tai lootuksenkukkaa tms. Eilen sitten huomasin ajattelevani mustaa, kiiltävää... kiekkoa! Siippani sanoin: Alkaiskohan toi jo riittää.

torstai 19. toukokuuta 2011

Kärhö ja kukkatipat

Kärhö on jo ihan villinä. Se saartaa taas takapihamme luikerrellen meille molemmilta puolilta naapureiden pihoilta, jopa lattiatasolta. Muuten ihan kiva, mutta viime kesänä siihen muutti keskikesällä vihreitä, notkeita matoja. Joten yritin nyt keväällä leikellä lonkeroita jo valmiiksi, mutta eipä paljon auttanut.




Havahduin tällä viikolla iltamyöhäisellä erään ekokaupan tiloista kuuntelemasta asiaa itselleni ennalta tuntemattomasta kukkaterapiasta. Kaikella kunnioituksella huomasin koko kahden tunnin ajan miettiväni, että eiköhän se taskussa oleva kukkatippojen lasipullo auta ihmistä kinkkisissä tilanteissa ihan yhtä vähän tai paljon kuin sen sisältökin. Vanhan kunnon plasebon piikkiin pistäisin, ja sehän ei sinänsä ole ihan vähän.

Session lopuksi oli vuorossa pienimuotoisen joukkiomme kullekin jäsenelle esittelyyn kuuluva kukkatippakonsultaatio, joka tarkoittaa kukkahoitajan ihan intuition pohjalta tekemää, kullekin juuri sillä hetkellä sopivien tippojen valintaa. Joku tekee valinnan käsin, joku kristalliheilurilla tai varvulla, jotka kiersivät kokeeksi kuulijoidenkin käsissä.

Ykskaks konsultaatiojonossa alkoi ihan intuition pohjalta melkoisesti homma ahistaan, ja keräsin kimpsuni pahoittelevasti hymyillen ja lähin meneen. Sinne jäivät konsultaatiot ja tunne-elämää auttavat kukkaistipat, olen siis tuomittu vaeltamaan tunteiden ristiaallokoissa yhä edelleen, huoh.

Tippoja voi tehdä oman pihan sopivista kukista tai vaikka koivusta metodilla, jossa kukkaveden muisti hyrrää ja kasvien energiat poukkoilevat ympäriinsä. Osansa taisi vissiin olla myös nousevalla ja laskevalla kuulla. Uutettuja kukkavesiä sekoitellaan sitten tarkan kaavan mukaan säilyvyyden takia etikkaan tai alkoholiin, esim. brandyyn. Josta tulikin mieleen, että vaihtoehtona kukkien uuttamiselle voi kaiketi vaikkapa kaataa itselleen mukillisen brandya, laittaa päivänkakkaran korvansa taakse, kerätä hetken energiaa ja kipata mukin kurkkuunsa.

maanantai 16. toukokuuta 2011

Pääkallokiitäjiä?


Teinköhän nyt tyhmän tempun eilen kukkapenkkiä kaivaessani. Käänsin viimeistä myllertämättä olevaa osaa penkistä ja siirtelin multia. Vastaan tuli yhteensä neljä kappaletta isoa, mahonginruskeaa suht' liikkumatonta toukkaa, joilla oli ikävä pistin peräpäässä. Aika ällöttäviä. Ne olivat todella mullan sisällä, eikä ihan pinnallakaan.

Paiskasin ne sitten huonojen multien ja muun rikkaroskan jätesäkkeihin ties-mitä-tuholaisia-tuhahduksin. Nettitutkittuani totesin niiden saattavan hyvinkin olla kiitäjän toukkien koteloita, ja etteivätkö vain olisi vielä Suomessa harvinaisia pääkallokiitäjiä, jotka voivat vaellella muualta tänne silloin tällöin reissuillaan.

Nyt ne ikävät mahonkiset putkilot ovat siellä roskien seassa menossa kaatikselle, kun olisin voinut todistaa myöhemmin puutarhassani uuden elämän syntymää ja saatella maailmaan jokusen kauniin perhosen. Kuutamokeikkana en vielä lähtenyt dyykkaamaan, kun sattui olemaan yöllä parempaakin puuhaa yhdessä Suomen kansan kanssa, mutta saas nähdä jos tänään täytyy jätesäkkejä kaivella.

Ja: hurraa, Suomi!

sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Mun pihas kasvaa kaikkee!

Olin viikolla ja viikonlopunkin poissa kotoa, ja kenties juuri siistä syystä puutarhassa kukitaan!


Kaunokainen vei voiton ensimmäisenä kukkijana. Hyvänä kakkosena on kullero kohtsilläänsä. Oikeasti vuorenkilpi voitti kukassa, mutta kun se sijaitsee rupusempien kasvien takapenkissä, niin sitä ei nyt lasketa. Se voitti siis rahvaan varjokisan, hieno saavutus sekin. Kai.



Tarha-alpi lähti terhakkaasti liikkeelle uudessa kasvupaikassaan vuorenkilven takana. Osoittaa sen, että sitä ei tapa sarvipääkään.


Pikkusydän on nurkassaan yhtä herkkänä kuin sitten myöhemminkin.


Punaherukatkin ovat mukavasti kukassa ja kimalaiset pörräävät niissä pölytyshommissa.


Riippapajusta pidän paljon. Se on taas pian koko vihreydessään kuin lehtisateenvarjo. Täytyy käydä hieman leikkaamaan sitä.


Tässä se tuleva ihana mansikkainen.

tiistai 10. toukokuuta 2011

Luonto herää muuallakin kuin takapihalla


Ensimmäiset rantajamitkin on jo nähty. Taloyhtiömme rannanpuoleisessa rivistössä eräällä terassilla soitti lauantaina livebändi. Amerikanrokki ja klassikot raikasivat järvenpinnan kantamina ympäriinsä. Väliin juhlijat lurauttivat karaokemeiningeissä baarikärpäset.

Järvi oli illasta ihan tyyni ja pinta samettia. Veneemme kellui jo tyytyväisenä talven horroksen karistaneena laineilla.


Erilaisia bileitä toivoimme näkevämme sunnuntaina sääksitornilla, mutta eivätpä veikkoset olleet juuri silloin nälkäisiä. Telkkä taisi pyrähtää ohi ja komea, iso simpukankuori löytyi rantahiekasta mukaan. Tässä kuitenkin minuakin sääksikaipuussani lohduttanut Hailuodon sääksi.

maanantai 9. toukokuuta 2011

Jäistä kiekkoa ja paahtavaa aherrusta

Pojat ne vain pelaa jääkiekkoa, vaikka meidän takapihalla paahtaa kuumuus, yli 20 asteen huideltiin tänään. Lämpö on saanut minut uskaliaaksi. Laitoin viikonloppuna unikontainta maahan ja heittelin ympärille unikonsiemeniä. Ymmärsin, että ne itävät melko helposti (?). Sitä minulla on myös sisätiloissa kasvamassa. Samoin siirtelin ritarinkannuksia, jotka ovat jo komeassa vauhdissa. Viime vuonna istuttamistani päivää paistattelemaan ovat putkahdelleet ainakin kaunokainen, karpaattienkello, malva, akileija, laventeli, särkynytsydän ja kullero. Kulleroa laitoin taimena vähän lisää myös jo. Muutamia tulokkaita en tunnista vielä. Unikkoa ja kulleroa ostin tutulta varttuneemmalta rouvashenkilöltä Tammelantorilta lauantaina (Hämeenkyrössä ei kuulemma vielä ole lehtokotiloita! Varmistin...).


Myös mansikka on herännyt pirteänä! Talvi ei sitä palelluttanut. Siitä kaunottaresta pidin eritoten pihallani viime kesänä. Muutama taimi tuotti mukavasti marjoja. Ainakin sen verran, että kun tuli vieraita, saattoi lehauttaa pientä puskaa ja kehottaa nappaamaan oman maan mansikkaa. En muista lajiketta, mutta marjat näyttivät ja maistuivat metsämansikoilta: niitä on tuossa kuvassa sivun oikeassa laidassa. Mansikassa on tunnelmaa, tulee mieleen mummin ja paapan akkunanaluset mansikkavainiot. Kaupungissa vaikka asuttiin, niin mansikkaa piti olla. Ja raparperia. Ja ruohosipulia. Varmaan perunaakin, mutta lapsena se kiinnosti eniten muussattuna.

Terassillamme piisaa nyt läjittäin entisen asukin valkoisia kiviä. Heittelin ne pois yhdestä kukkapenkistämme, eivät natsaa. Koristekivet ovat liian "siistiä" rekvisiittaa minun makuuni. Kukkapenkit ympäröin pyöreähköillä luonnonkivillä.

perjantai 6. toukokuuta 2011

Ne elävät sittenkin!

Huh, selvisin kaiken hetkeksi jähmettävällä säikähdyksellä. Parista taimikupista piipottaa vihreä tikku. Ja tarkemmin katsottuna, ne ovat unikkoja ja kyläkurjenpolvia. Laitoin jokusen siemenen itämään ja jokusen paiskaan suoraan maahan.

Pitää muuten olla tarkkana puheidensa kanssa. Mies on kalamies, ja jäiden nyt haihduttua järvestä talossa puhutaan sekä taimenista että taimista (siitä puhe, mistä puute...) Joten jos joskus erehdyn kertomaan taimenista, jotka puskevat maasta, niin älkää säikähtäkö.

Alla taimen parhaimmillaan.

torstai 5. toukokuuta 2011

Do you garden? - Good for you!

Tieteellistä tutkimusta löytyy sitä etsivälle monesti aiheesta kuin aiheesta. Silmiini osui Suomen lääkärilehden uutinen maaliskuulta eräästä Texasin yliopiston tutkimuksesta otsikolla ”Puutarhanhoito vahvistaa optimismia”.
71 % yli 65-vuotiaista tutkituista puutarhassaan puuhakkaista piti määritelmää ”Tunnen itseni vanhaksi ja väsyneeksi” kohdallaan sopimattomaksi, kun puutarhaa hoitamattomilla tunteen epäsopivuus jäi 57 %:n osuuteen porukasta.

Tutkimus oli tehty kokonaisuudessaan yli 50-vuotiaille. Ilmeisesti tutkimuksen tekijät olettavat, että pitää olla yli 50 vee, että voi tuntea itsensä vanhaksi ja väsyneeksi. Täällä olisi yksi vapaaehtoinen alle 40-vuotiaiden tutkittavien joukkoon ilmoittautuva... Täytynee lukea tarkemmin, kuinka kauan pihan rapsuttelua tarvitaan, että ”vanhuus” ja väsyneisyys karisee. Sitä odotellessa tässä.

Yli 84 % harrastajapuutarhureista allekirjoitti väitteen: ”Olen tehnyt suunnitelmia, jotka aion toteuttaa kuukauden tai vuoden sisällä”. Tutkittavista ilman puutarhanhoitosuuntautuneisuutta vastasi tähän myöntävästi vain 68 %. Eli voisin odottaa, että vihdoin oppisin minäkin katselemaan hieman nokkaani pidemmälle.

Puutarhanhoitoharrastuneisuus oli tutkimuksessa määritelty kysymällä tutkittavilta lyhyen ytimekkäästi: ”Do you garden?” Mitä se sitten kullekin tarkoittaakaan.

Tutkimuksen abstrakti tästä.


Juuri nyt valoa tulevaisuuteen pakkasöiden keskellä luo esimerkiksi tämä kukkapenkin, etten tohkeissani sanoisi, viidakko. Kiitos ritarinkannusten ja kaunokaisten.


Ja myös nämä ruusun silmut.