Kasvun tarkkailua

Näinä päivinä tuntuu, että nenäni on jatkuvasti kiinni mullassa ja kukkien alkujen tuijotus herkeämätöntä, kuin yrittäisin todella nähdä niiden kasvavan. Välillä olin jo luopua toivosta, kun kaikki sisälle kylvämäni siemeneni eivät meinanneet millään itää. Vieläkin jokunen ruukku on ihan hiljaa. Muutenkin monet sisätaimet ovat vielä suht' pieniä alkuja. Isoinkarvillea on innostunut vasta ihan hiljattain, mutta se onkin mukavan suurilehtinen ja vankka taimi.

Tosiaan, (unikon) siemeniä ei olisi ehkä pitänyt ihan tässä määrin aina yhteen kuppiin laittaa. Turveruukutkin olivat aika epäkäytännöllisiä, nehän imevät kaiken kosteuden mullasta itseensä. Jajoojoo, kastellakin olisi pitänyt kai jotenkin pohjasta päin, eikä huljutella tulvaa joka kuppiin harva se päivä.

Heiveröisten taimien jakamista on tässä siis piisannut. Maahan kylvämistäni siemenistä ovat jo unikot mukavasti lähteneet nousemaan, samoin kaunokaiset ja malvat. Tammelantorilta hain taas vakimummolta lisää taimia. Pian herää kysymys, mihin nää kaikki taimet tungetaan. Kirpputoreillakin näkee paljon hyviä perinnekasvien alkuja juuri nyt, mutta kotilovaaran takia niitä ei meinaa uskaltaa ostaa.

(Ainakin) tänään vielä juhlitaan lätkää ja Suomea Keskustorillamme. Kävin eilen joogassa, jossa lopuksi pidetään lyhyt meditointihetki. Tuolloin voisi ajatella jotain kiinnekohtaa, johon mieli lempeästi palautetaan aina, jos se alkaa vaellella tai karkailla asioihin, odotuksiin tms. ulkopuoliseen. Yleensä olen ajatellut aika perinteisesti simpukkaa tai lootuksenkukkaa tms. Eilen sitten huomasin ajattelevani mustaa, kiiltävää... kiekkoa! Siippani sanoin: Alkaiskohan toi jo riittää.