Oman rivitalopihan puutarhoinnin lopullisesti muuttama kukkatykkääjä koittaa hahmottaa, miten kaikin tavoin voi olla puutarhaihminen ilman omaa pihaa. Pohdiskelut ja hassuttelut kulkevat kaiken maailman puutarha-, kukka- ja betonikujilla. Ajatuksella Joskus vielä...


keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Innokkaita kukkijoita

Joulukaktukseni innostui kukkimaan pääsiäisen alla kauniimmin kuin koskaan aiemmin. Joulu meni vähän niin ja näin, mutta katsokaas tätä!



 Viikonlopun metsälenkilläni polun vierustat olivat jo täynnänsä sinivuokkoja.



Tässä kohtaa kaikki maasta pulpahtelevat kukat sykähdyttävät eri lujaa!

sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Pääsiäistä!


Pääsiäinen on lempijuhla-aikaani. Kotiseudullani Pohjanmaalla on nykyisestä asuinpaikastani poiketen lankalauantaina trullitettu ja kokoonnuttu pääsiäiskokon äärelle. Kotona äitini on aina pääsiäiskoristellut ja huomioinut muutkin perinteet. Mämmiä on lapottu ja pääsiäismunia piiloteltu. Itse olen sekoittanut perinteisiin omia vivahteita, kuten pashanteon. Yhden pääsiäisen muutama vuosi takaperin vietin Valamon luostarissa. Kirkossa ruukaan käydä kajauttamassa Tiellä ken vaeltaa:t jo palmusunnuntaina, jolloin täällä Tampereella lapset heiluttelevat risuja ovilla. Pääsiäinen on oikeastaan niitä harvoja aikoja, kun vielä täytyy pakosta pysähtyä ja hengähtää, kun kaupat ovat kiinni ja maailma seisoo. Hyvää jatkoa pääsiäisellenne, vetäkää syvään henkeä ja kuunnelkaa kevään ääniä!


perjantai 11. huhtikuuta 2014

Kasvi- ja ihmismaailman sitruunoita

Lumen alleen jättämien ruskeiden, takkuisten ruoholäjien ja puihin unohtuneiden, mädäntyneiden koristeomenoiden seasta työntyy jo uutta vihreää. Viikon sisään ovat leskenlehdet ilmestyneet työreittini varrelle asfalttiteiden varsille, muualle jo kuulemma aiemmin.


Hetken aikaa vielä näkee talven piilottaman edellisen vuoden.


Viime viikolla käväisin kotiseuduilla rannikolla. Merenkurkun jää oli jo väistynyt väylältä, rannalla riite kauneili, ja huolimatta karusta merituulesta (jota sisämaassa ikävöin) sielläkin jo kasvoi.





Herneetversot ovat jo kikkuraisena viidakkona ikkunalaudallani. Niistä saa oivan puheenaiheen lasten kanssa, niin oivan, että yksi loota versoja lähti jo yhden matkaan.


Työkaveri kertoi istuttaneensa sitruunapuun. Siis sitruunapuun. Ei siis "istutin sitruunansiemeniä". Asenne olkoon juuri tuo näin uuden kasvukauden lähtökuopissa, rima korkealle! Strömsössä eteerinen kasvikeiju Alexandra käsitteli juuri samaa teemaa. Hän riipi raudalla sisuksensa luovuttaneiden sitruunoiden kuoret suikaleiksi ja kuivatteli pari päivää. Ja kas, ne olivat valmiita sekoitettavaksi vaikkapa siihen aiemmin esittelemääni merisuolaan. Hihat ylös, vettä käsivarsille ja kuorintaseosta pintaan. Suikaleita voi ripotella myös vaikkapa vihreän teen, tai itseäni enemmän miellyttävän perienglantilaisen afternoon-tean, sekaan. Mietin kyllä kaikkea niihin ruiskutettua torjunta-ainetta, mutta A lohdutteli, että jos ei saa luomusitruunoita, niin harjata vain kovasti ensin.

Lopuksi hän kehotti, että ette sitten enää heitä sitruunankuoria menemään, ja taas huomasin nyökytteleväni sohvalla: Kuka? Minäkö? En missään nimessä. Tosi asiassa nuhjuisia sitruunoita menee välillä ihan kokonaisinakin jätelaariin... Mutta parannan tapani, sehän on tunnetusti helppoa kuin heinänheittely.

Ja: mullat on vaihdettu, no worries!


Käyn joka yö vuoropuhelua uuden aamulehdenjakajamme kanssa. Se menee suurin piirtein näin: Jakaja: "TÖMS-KIPIKIPI-TÖMS-KIPIKIPI", "Minä: VOI V!" Kyylälappuni hississä ei ilmeisesti tuottanut tulosta, vaikka se oli napattu mukaan. Koitan yhä säästellä jakajaa. Minä sitruunana, kaulimen kanssa ovella silmät ristissä olisi varmasti näky joka jäisi vainoamaan loppuelämäksi. Teeman mukaisesti siis: jos viime ja edellisen viikon kotimusana soi raskaasti tömähtelevä, tämän viikon biisi on ehottomasti kevytaskelinen Lupaan olla, ihkuu!