Oman rivitalopihan puutarhoinnin lopullisesti muuttama kukkatykkääjä koittaa hahmottaa, miten kaikin tavoin voi olla puutarhaihminen ilman omaa pihaa. Pohdiskelut ja hassuttelut kulkevat kaiken maailman puutarha-, kukka- ja betonikujilla. Ajatuksella Joskus vielä...


perjantai 24. huhtikuuta 2015

Pesäpallolla henkiseen kasvuun



Viikko on ollut varsinaista henkisen kasvun aikaa. Ajattelin mennä heittämällä heittämään, lyömään ja nappaamaan palloa pesäpallokentälle kahdenkymmenen vuoden jälkeen. Asioita, joista olen nähnyt jopa ihania unia "välivuosina". Heittämällä, joo, mutta mailalla pitäisi pystyä tekemään jotain muutakin. Siis sehän ei ollut mitenkään mahdollista, että mä en osu, kele! Luovuttaa ei heti voi (vaikka kuluneet vuodet asettavat mukavuushoukutuksen = Ääh, anti olla?), joten ei auttanut muu ku alkaa esitreenaan treenien alle. Työpaikalla maila nojasi porstuassa niin, että kukaan ei uskaltanut käydä ovella. Ja varhaisteini siskontyttö sai syöttää kaksi päivää käden kipeäksi, jotta täti sai lyönnin lähteen. Treenien tasapuolisuus ei tainnut olla se pääpointti: "No niin, haluaksä lyödä? Noin, hyvä, nyt on mun vuoro..." Ohessa oli myös uskottavasti selitettävä kilpailuyhteiskunnassa kasvavalle lapselle, että: "Tärkeintähän EI ole kaikessa onnistuminen (ja hyvin), vaan... vaan...ööö..." Mutta ny ihan lähtee, ja pelaaminenhan on taivaallista!

Toinen tasanteini siskontyttö taas oli kilahtaa, kun täti laittoi filosofiakurssin muistiinpanoistaan kinkkisen kuvapähkinän (omenan) purtavaksi.


Kevät senku etenee. Helmililjat alkavat paikoin vyöryä päälle.



Ja kalamiehet ovat jo apajilla Pyhiksellä.


Kevät tietää myös jonkin loppua: tänään jännitetään, kasvaako puolestaan Tappara henkisesti sen verran, kun ois tarpeen. Kai nyt nekin kun mäkin. 

maanantai 13. huhtikuuta 2015

Tallustellessa: kevätlumipisara ja heppa maitokaupassa


Viikonloppuna kelit suosivat ja valo sai silmät kiinnittymään jos jonkinmoiseen nättiin maastakurkistelijaan. Yllä on kevätlumipisara eli kevätkello, siis niin ihana herkkis!



 
 

Ja sit heppakin parkkeerasi rapulasunnuntaiostoksille lähisiwaani. Hieraisin silmiäni, kun astuin ulos kaupasta sadan vuoden taakse, mutta näky pysyi (enkä ollu ees rapulas...).
 

lauantai 4. huhtikuuta 2015

Kaunista pääsiäistä

Sain nyt sentään jonkinlaisia pääsiäismunia aikaiseksi. Pinaatti ei ollut hyvä, mutta kurkuma oli. Voiton hetkellä unohtuu kaikki vaiva ja vahingot, ööö...


Pitkäperjantaina koitin ottaa rauhallisesti kotioloissa, mutta kävin pienellä poimintareissulla metsässä. Linnut naksuivat, pärräsivät ja huusivat, ja kostea metsä tuoksui ihanasti. Tämä näky sai kyllä hiukan katselemaan ympärillein. Ketään ei kuitenkaan vilahtanut maisemassa, ei varsinkaan Orlando-Legolasia, höh.
En muutenkaan ole mikään universumin urhein metsissä samoilija, vaikka tykkäänkin. Eniten pelkään irrallisia koiria (ja irrallisia hirviä). Karhut ei näet häiritse, kun laulaa, aika lujaa, "Kevät toi, kevät toi muurarin...". Tällä reissulla metsäpolulla tuli vastaan yksi vapaana juokseva piski, mutta se oli kultainennoutaja, ja perästä kuului pikkupojan ääni: piksuu... Joten noudatin onnistuneesti vanhaa kunnon toimintatapaa vieraita koiria kohdatessa: Ole kuin et olisikaan, äläkä katso silmiin; helppoa kuin heinänteko.

Mutta pitemmittä jaaritteluitta: hyvää pääsiäisen jatkoa!

Tämä tyyppi tässä näyttää oivaltaneen, miten pääsiäistä vietetään. Etualalla testivoittaja: mun rähinämuna, jonka piilotin tänä aamuna itelleni.