Oman rivitalopihan puutarhoinnin lopullisesti muuttama kukkatykkääjä koittaa hahmottaa, miten kaikin tavoin voi olla puutarhaihminen ilman omaa pihaa. Pohdiskelut ja hassuttelut kulkevat kaiken maailman puutarha-, kukka- ja betonikujilla. Ajatuksella Joskus vielä...


maanantai 27. elokuuta 2012

Ötökkätilinpäätös


Viime viikonloppuna lämpö helli Tamperetta, Venetsialaisia ja Chilifestejä. Ja perhosia. Ehdin näkemään tällekin kesälle neitoperhon, se on mun suosikkileidi.

Mitenkähän teidän puutarhoissa on pörrännyt tänä kesänä? Ainakin elokuu on tainnut olla muidenkin kuin minun mielestä ötökkärikasta aikaa. Kenties huomasitte taannoin lööpin kimalaisten joukkotuhosta. Astelin itse tällaisen kuolemankentän läpi täällä Tampereella. Yläpuolella leyhytteli kaikessa rauhassa pörriäiset tappanut hirviöpuu, lehmus. Raatoja oli paljon.



Töistä tullessani taasen seisoin bussipysäkillä, misantrooppi minussa sai vetäytymään ihan sinne katoksen peräosaan säästyäkseni muutamalta väsyneeltä sananvaihdolta työpuolituttujen kanssa. Pikkasen alkoi kutittaa, ja tunsin pienen kipityksen jaloissani siellä täällä. Seisoin muurahaisten maanalaisten onkaloiden maanpäällisten osien kohdalla. Ja sitä lentomurkkujen määrää! Jopa tiivis asfaltti kelpaa näemmä kodiksi niille. 


Ja sit yks päivä käveltiin kaverin kanssa keskustassa, amppari iski kiinni kaveriin ja pisti. Siinä ei mennyt kuin kymmenen sekuntia, ei esileikkiä eikä jälkipuheita. 

Että näin ne törmäävät, joskus pistin välissä, ihmisen ja hyönteisen maailmat. 

torstai 23. elokuuta 2012

Sadon kerjuuta

Kuten totesin aiemmin, parvekepuutarhan pykääminen on ollut lähinnä harjoittelupohjaista tänä kesänä. Tässä kuvassa kirsikkatomaattisatoni (siitä voi puhua ihan yksikössä kirsikkatomaatti) ja siitä valmistunut tomaattibasilikasalaatti, puuttuu vain mozzarella.


Valtaisat varjot tuossa kuvassa hieman hämäävät, se ainoa tomaatti on tämänkokoinen. 



Että ei juur' juhlita tomskusadolla. Onneksi basilika sentään on kasvanut, se kun ei taida olla siitä vaativimmasta päästä ... Lohduttaa kuitenkin.


Syys saa väkistenkin

Kävelin aamulla töihin siirtolapuutarhan läpi. Kesän kukkaloisto oli vaimentunut ja kasvit jo kuin hieman vetäytyneet itseensä.Värit olivat mattaisia ja rusehtavia.


Polulla astellessani tuoksui niin vadelmalta, että se sai minut lankeamaan laittomuuksiin ja katsottuani oikealle ja vasemmalle nappasin vaivihkaa vihellellen polun vierestä marjan jonkun puskasta. Oksa suorastaan työntyi seireenin lailla kohti minua. Oli isoja ja makeita vattuja. Vanhempi rouvashenkilö ruukaa poimia nuo polunreunusten puskat aika nopsaa tyhjiksi, sattuneesta syystä. Ehätin ensin.

Ja joku ystävällinen sielu oli pystyttänyt mökin minullekin!


Vierailin iltana eräänä kissakaverini luona, ja emäntää ei meinannut näkyä missään. Kunnes vilkaisin parvekkeelle. Siellä hän köllötteli hyllyllä ilta-auringon vielä juuri ja juuri valaisemassa nurkassa. Että otetaanpa mallia muutkin ja hyödynnetään ihanat elokuun illat! Jahka sateenvihma sallii...


perjantai 17. elokuuta 2012

Kesän kaunein ja oudoin


Elämän olosuhteiden muututtua olen siis nykyään entisen kotoni satunnainen etäpuutarhuri tai viikonloppuhortonomi. Tämä muuttunut puutarhasuhteeni on aiheuttanut tietysti itselleni surua ja harmistusta, mutta myös viivästystä blogitekstien syntyyn. Pääsen kuitenkin aina välillä vierailemaan entisessä puutarhassani, hiukka rapsuttelemaan ja juttelemaan kukkasille. Koitan muutenkin yhä tämän hienoisen siirtymäkauden jälkeenkin pitää yllä blogiani ja sen kukka- ja kasvikertomuksia, niin paljon iloa se on minulle tuottanut ja avannut puutarhamaailmaa entisestään. Välillä tuntuu, että elämä on pullollaan puutarha-asioita ja -ajatuksia, vaikkei sitä omaa isompaa kukkapenkistöä olekaan joka päivä käsillä. Omassa kerrostalokodossani olen viritellyt erinäisiä kasveja tänä kesänä: tomaattia, chiliä, köynnöskrassia. Mutta aivan kuten rivitalossakin, myös siellä, puutarhankasvatusasiat hakevat paikkaansa ja täytyy kokeilemalla hakea mikä menestyy ja mikä ei. Joten ensimmäisen parvekepuutarhuriuden kasvatustulos on ollut vähintäänkin hmm...

Kävin siis päivänä kesäisenä katsomassa kätteni aiempivuotisia tekosia. Suurta ihastusta ja maireaa itsetyytyväisyyttä aiheutti kaksivuotinen sormustinkukka, josta viime kesänä näki vasta vihreät maanpäälliset. Nyt se oli aivan fantsu ja ihmeellisen kaunis. Ja sehän on ikivanha rohtokasvi sydänvaivoihin käytetyn digitaliksensa ansiosta. Mutta kuten maailmassa yleensä, mikään asia ei ole täydellinen, joten sydänhoivan vastapoolina: hirveän myrkyllinenhän tämä on. Entisessä puutarhassani kasvaa sormustimia nyt lilana ja valkoisena. Siis niin ihanaa!






Nauruun taas meinasi minut kuristaa tämä pihan perukan yksinäinen (joka olisi pystynyt varrellaan varmaan kuristamaan ihan oikeastikin...).Tuija taannoin valistikin minua, että kyseessä on ukontulikukka. En ehtinyt itse nähdä sitä kukkivana, joten siirryin suoraan tähän hassun ulkomuodon vaiheeseen.




Siis voiko enää hullunkurisempaa pötkötikkua olla nähty.