Oman rivitalopihan puutarhoinnin lopullisesti muuttama kukkatykkääjä koittaa hahmottaa, miten kaikin tavoin voi olla puutarhaihminen ilman omaa pihaa. Pohdiskelut ja hassuttelut kulkevat kaiken maailman puutarha-, kukka- ja betonikujilla. Ajatuksella Joskus vielä...


lauantai 30. huhtikuuta 2011

Vapun viettoa


En ole enää yksin puutarhassani, joku valvoo minua. Vappuvieraat toivat mukanaan Pihakiipeilijän. Tosin se näyttää tiirailevan mieluummin naapuriin.


Viikko vierähti voipuneena mullan kuskauksesta. Pääsiäisenä ehdin myllertää puutarhassa. Ahistaa tosin kutsua takapihaa puutarhaksi. Se kalskahtaa niin kokonaisuudenomaiselta. Olen enemmänkin sellainen sinne tänne -tyyppi. Yksi kukkapenkki lisää on tasaisen multainen, ja kutsuu seireenin lailla kaikkea vihreää kasvamaan. Tarha-alpin raivaaminen oli melko homma. Muutaman juurekkaan multapaakun siirsin pihan perälle penkkiin, muuten heitin niillä muuttolintua.

Paiskoin samassa tuiskeessa vuorikilvet ja havupensaan kalkin peittoon. Ainakaan havukaiset eivät siitä tykkää, luin, taas hetken liian myöhään. Just suck it up, havu.

Niinköhän menin palelluttamaan (tai kärventämään) siemenviljelmäni. Olen pitänyt siemenruukkuja parvekkeella reilun viikon, yöksi olen peitellyt lavan. Yhdeksi yöksi se jäi ilman peitettä, jota tasapainotin sitten seuraavana tukahduttavan kuumana päivänä asettamalla lavan suoraan aurinkoon. Ei hyvä, kuulemma, lämpötilan pitäisi pysyä suht' tasaisena, eikä suora aurinko tee kutaa.

Laventelin kanssa teen koetta Puutarhaperjantain innoittamana. Leikkelin rutikuivilta näyttävät vanhat varret pistokkaiksi veteen, ja toden totta, ne ovat alkaneet puskea vihreää.

torstai 21. huhtikuuta 2011

Hyvää pääsiäistä!


Pääsiäinen on mukavaa aikaa. Pyhät saavat olon edes hiukkasen normaalia rauhallisemmaksi ja tietty seesteisyys valtaa mielen. Hamstrasin pääsiäiskoristeita Tammelantorilta ja ortodoksisen kirkon pääsiäismyyjäisistä. Rairuohot ehtivät taas juuri ja juuri ajoissa valmiiksi. Helmililjat ja narsissit tuovat omaa väriään. Leivottukin on ja mämmirasiatornit täyttävät jääkaapin.


Muualta tulleena nykyisen kotiseutuni palmusunnuntain vitsoittelut ja virpomiset eivät tahdo oikein vieläkään istua perinteisiini. Siellä mistä minä tulen trulliteltiin vasta tulevana eli lankalauantaina. Eikä siinä paljon virvottu, työnnettiin kahvipannu oven raosta ja toivotettiin Hyvää pääsiäistä. Mitä vanhemmaksi tuli, sitä enemmän toivoi että pannuun kilahtaisi namun sijaan kolikoita. Hauskaa touhuahan se oli. Äiti maalasi lapsensa naaman koreaksi, ja ulkovaatteiden päälle vedettiin joku iso mekko, jota sai alati trullimatkalla kiskoa ylös vyötäröltä, ettei se jäisi matkalle. Ja kun on pienempiä sisaruksia, niin siinä pikkutrullien siivellä meni mukavasti melko pitkään vielä yksi isoiitakin.

Myös pääsiäiskokot kuuluvat minulle kotoisiin pääsiäisperinteisiin. Pohjanmaalla kasattiin komea keko risuja ja tulen heitellessä kipunoita ilmaan järsittiin grillimakkaraa.


Takapihallamme puun juurella saattavat kukkia pääsiäiskrookukset.

tiistai 19. huhtikuuta 2011

Korennot, koppakuoriaiset ja lihasta tykkäävät kasvit


Tykkään hirveesti Klaus Haapaniemen runsaasta, mutta hallitusta tyylistä, ja hänen uusi, kukkainen ja korentoinen astiasarjansa Iittalalle on niin hieno! Ehkäpä raaskin hankkia yksitellen noita isoja ruokalautasia.
(kuva yllä: Iittala)

Aiemmin olen innostunut tietysti Taika-sarjasta (eritoten sinisestä), mutta myös Neko-kirjasta. Haapaniemen tyyli on hyvin omanlaista, boheemia satumaailmaa, jossa henkii kansanperinne. Uudessa Korento-sarjassa oransseista kukista tulee mieleen lihansyöjäkasvit, jotka tavoittelevat korentoparkaa.

Ostin joskus miehelle lahjaksi lihansyöjäkasvin. Syötimme (raakalaiset!) sille pienen koppakuoriaisen ja kesti melko tovin, kunnes se sai sen nielaistua. Sulatusongelmia, koppa jäi jäljelle.

Kasvi nappasi itse kukkakärpäsen, ja se luisti alas nieluun liukkaammin. Homma oli kuitenkin sen verran raadollista, että sen kasvin tarun sallittiin kuihtua pois.

sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

Nakit mullassa

No niin, pääsin upottamaan nyppyläiset hanskani multaan, ja voi miten mukavalta se tuntuikaan! Myllersin yhtä kolmesta kukkapenkistäni. Puolet siitä oli nimittäin viime vuonna vajaakäytöllä, joten käytännössä homma oli kukkapenkin perustamista. Keräsin edellisen asuttajan jäljiltä jääneet valkoiset, sileät kivet ja kaarnahakkeen ja lapioin pienempää valkoista kivimurskaa pois riippapajun juurelta. Levitin sanomalehtiä pohjalle ja sitten pieniä kiviä vähän takaisin, kastelin ja kumosin kuusi 45 litran pussukkaa multaa päälle. Jokunen kouraisu kalkkia sekaan ja vettä päälle, siinä se.

Maata kaivaessani ja rikkaruohojen juuria peratessani vastaan luikerteli pulleita ja virkeitä kastematoja, maa-aines taitaa olla siis ihan ok. Viime kesänä onkimatoja kaivettiin sukulaislasten kanssa otsa hiessä, mutta ehkä ne olivatkin sitten paenneet hellettä syvempiin käytäviinsä.

Viimeistä multasäkkiä joutui lämmittelemään takalistollaan, sillä se oli vielä osaksi jäässä. Istuin siis multapussin päällä auringossa takamus jäässä ja kuulokkeista tuuttasi D. Coverdale naisenkaipuussaan: kesänherättelymusaa parhaimmillaan.


Istutuksia vaille valmis penkki oli vain osa kokonaisuutta, joten pitää jatkaa hommia taas, kun idolsit ja vaalit ovat alta pois.

perjantai 15. huhtikuuta 2011

Sama kai se meille

Pihamme molemmin puolin on yhdet naapurit pihoineen. Pihojemme välissä oli viime keväänä tähän muuttaessamme sakea hansaruusupensasrivistö. Koska toisella naapurilla on pieni tyttö, jonka ei haluttu rei'ittävän itseään pensaisiin, saimme heti toiveen ruusupuskien vaihtamisesta toiselta puolelta pihaamme. Sama kai se meille silloin, joten puskat kaivettiin pois ja naapurit hakivat tilalle muuta. Sama kai se meille, ajattelimme ja kaivoimme lompakkoa.

Uudet puskat eivät kuitenkaan kiihdyttäneet kasvuaan, vaan kasvoivat lähinnä lehdet lykkäämällä. Pettymys. Naapureiltakin pääsee piiloon vain käpertymällä terassia ympäröivän aidan oikeaan nurkkaan. Samoin naapurin pikkuliisa tuijottaa vino hymy naamalla harvan pensasaidan läpi meidän punaisia marjoja notkuvia marjapensaitamme.

Toisella puolella pihaamme rehottavat yhä lilat hansaruusut, ja se on hyvä. Paitsi että uudet puskamme niitä vastapäätä taitavat olla sitten joskus keltaisissa kukissa. Jaa, että mikä se pensas on nimeltään? En mä vaan tiedä, sama kai se meille.


Yllä ruusut (kuvittele täyteen runsaita ruusunkukkia), alla risut (kuvittele edes lehdet). Allaolevassa etualalla pensasporukan fiksuin, ainut kasvusta innostunut.

torstai 14. huhtikuuta 2011

The change will come


Laitanpa tähän muutaman ennen muutosta -kuvan nyt tässä vaiheessa, kun piha on näin ruma. Silloin saattaa voida hieman huijata muutosvaikutelmaa jo pelkällä pian lisääntyvällä auringolla ja ruohon vihertämisellä ja antaa puutarhurin ottaa kunnia.

Lumen alta tuli esiin kaksi unohtamaani sinistä ennustuspalloakin. Lumi peittää enää kapeana riuttana pihaa. Pian päästään tositoimiin, jos vain tietäisin mitä pitäisi tehdä. Luulenpa, että laajennan kukkapenkkejä hieman, mutta pitääkö vanhaa multaa kenties vaihtaa vai kasaanko vain uutta multaa päälle?





Todella säälittävältä näyttävät ne taimiruukut, jotka kannoin jossain vaiheessa kylmäkäsittelyyn lumen alle. Lumiraja nimittäin pakeni nopeampaa kuin ehdin siirtää ruukkuja. Nyt taidan ottaa ne sisälle, olkoon käsitellyt tai ei. Johan niille muutamalle törpölle pihan keskellä nauraa ne naurismaan airatkin.

Odotan jännityksellä, koska naapurin kaheksankytsenttiselle pikkutytölle tuodaan taas viereiseen pihaan halkaisijaltaan viisimetrinen trampoliini. Se ilmestyi viime vuonna sinne vasta syksyn korvilla. Voitte uskoa, että oman pihan suht' pienet väriläiskät hukkuivat kaiken takanaan nielevään siniseen aukkoon. Aargh.

Marjapuskissa killuu enää muutama viimevuotinen rastaankarkotin. Ettei vain rastaat pirulaiset vieneet niitäkin...

sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Leikkaa, liimaa - ja kas, sinulla on puutarha


Otin sakset ja liiman kauniisiin kätösiini ja aloin suunnitella pihaa kartonginpalaselle. Kutsuttakoon sitä unelmakartaksi! Leikkelin kuvia kasveista, joista minulla on siemeniä hankittuna sekä niistä, joita ehdin viime kesänä kokeilla. Yksi Tampereen ihkuimpia paikkoja ylipäätään on Tammelantori, josta olen hankkinut myös taimia ja isompiakin kukkasia. Yritän siellä bongailla yksittäisiä myyjiä, joilta saan omasta pihasta kangettuja kasveja tarinoineen ja omien valvovien katseiden alla kasvateltuja taimia. Viime vuonna ostin tällaisilta pienmyyjiltä ainakin muutaman särkyneen sydämen, leinikin ja akileijan. Eipä muuten tullut silloin mieleen lehtokotilovaara, kun juurakoita kotiin raijasin... Torin ammattimaisemmilta taimimyyjiltä pihaani siirtyivät esim. chili, kesäkurpitsa ja köynnöskrassi.

Suunnitelmassani näyttää siltä, että pihan vasen puoli painottuu väriskaalalla sininen-lila-valkoinen ja oikea lila-vaaleanpunainen-violetti-vaaleaoranssi.



Unikko on niin oranssi, että se joutuu väistymään hieman takaoikealle mansikan viereen. Tätä kukkapenkkiä voisin hieman laajentaa siihen suuntaan. Keskellä riippapajusta alaspäin on vielä tyhjää, alkoi kukkalajien määrä hirvittää. Onkohan tässä nyt ahnehtimisen makua? Kuka näitä kaikkia kastelee koko kesän? Pitäisikö kuitenkin laittaa tuohon kohtaan se hehtaarilehdillään kaiken armeliaasti peittävä kesäkurpitsa, joka siinä viime kesänä oli?

Ajattelin, jospa istuttaisin pihan perälle varjoon saniaisia (kenties kotkansiipeä?). Maalla lapsuudessa mumman tuvan reunusta oli niitä täynnä, ja ne ikäänkuin leyhyttelivät lehdyköillään ilmaa viileämmäksi hellepäivänä.

Jään vielä miettimään kirsikkapuun taakse pientä lukunurkkaa: metallituoli ja pikkuruinen, hoikka pöytä, johon voi laskea vaikkapa mehukannun ja lasin.

maanantai 4. huhtikuuta 2011

Viljelyä Black Gardenerin tapaan?


Vietin päivää istutus- ja mullanvaihtopuuhissa. Työkaveri toi pelargonipistokkaita suoraan mummun akkunalta. Odotan tältä toimittajalta, ja samalta mummulta, vielä taalainkellon alkuja. Tuo kasvi kulkee tylsemmin nimellä vaahtera-aulio. Taalainkello-nimellä en löytänyt edes netistä tietoa, joten nyt ollaan salaisen perimätiedon äärellä. Omat lehtosinilatvan siemenet ovat myös alkaneet puskea pientä vihreää!


Muuten Maatiaisesta tilaamani siemenet olivatkin suoraan maahan viskattavia, näin ainakin ymmärsin. Noiden lehtosinilatvan siementen kylmäkäsittelyksi ei ilmeisesti riitä ovien auki pitäminen, joten ajattelin törkätä ruukut lumen alle, toivottavasti ei mene pahasti pieleen?

Kuvassa alter egoni Black Gardener. Mukavuudenhaluisena lusmuna välillä nimittäin tuntuu, että mihinkä soppaan sitä on itsensä laittanut, kun on tämän blogin kautta pakotettu viljelemään niin maan perusteellisesti tulevana kesänä. Black Gardener viljelisi palopommein, ja se olisikin sitten siinä.

sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Kyl ne ruotsalaiset jotain osaa...

En ole mikään intohimoinen puutarhaohjelmien katsoja, mutta onhan niitä aina välillä tullut silmäiltyä. Pääasia on tunnelma, ja plussaa rehevä ja konkreettinen meininki.

Yksi suosikkini on FST:n Puutarhaperjantai, jonka uuden tuotantokauden huomasin alkavan taas toukokuussa. Sitä ennen uusitaan edellisen kauden jaksot, joissa tepastellaan Gustavin ja Marien valtavalla tilalla Skånessa. Jännää muuten, miten ei-skandinaaviselta luonto ja puutarha vaikuttavat Skånen leudossa ilmastossa. Vihreys on jotenkin kypsää, ehkä raikasta koivunvihreää ajatellen tunkkaista. Omenatarhat ovat reheviä ja valo viipyilevää.

Juontaja-Pernillan spontaanit, jutustelevat kysymykset tuntuvat ihan kuin omilta, ja Gustav hekottelee lätsä päässä kuin Katto-Kassinen konsanaan. Saa tietää esimerkiksi, miten kypsä kaalikerä irrotetaan maasta, miten (helposti) timjami jaetaan ja että etanan voi leikata kahtia siitä eroon päästäkseen. Tirskahdin sohvalla, kun Gustav taisteli tosissaan muuritataria vastaan, joka oli ottanut viereisen puu-rukan tappavaan syleilyynsä. Kaikkee hauskasti esillä siis.

Muuten puutarhaohjelmissa kiinnostaa esittelyssä olevat ihmisten omat pihat. Ja mitä rönsyilevämpää ja vapaampaa kasvatusta, sen enemmän uppoaa minuun. Jotain maagista oli aikanaan Puutarhaunelmia -ohjelman ruokaosiossa. Minulla on nimittäin yksi ohjelman DVD ja olen hinkannut sen ruokaosiot putkeen melko monta kertaa läpi. Kukkakaalia intialaisittain taisi jopa päätyä omallekin lautaselle, mutta pääpointti oli katsomisessa.

lauantai 2. huhtikuuta 2011

Kaukokaipuu ja kuumia katseita


Nyt alkoi vihdoin tapahtua! Vesi lirisee katolta ja aamulla lumimassaa tömähti siihen malliin, että ajattelin josko naapurin isäntä tuli katolta alas. Kun lumi haihtuu, alkaa pihaa taas hahmottaa. Ai tollanenko se olikin. Kenties olisi aika tarttua kynään ja piirtää pihasuunnitelmia paperille?

Vietin viikolla aikaa Teräsmiehen tapaan: luomalla sekä röntgen- että kuumakatseita olohuoneen ikkunasta pihalle. Koko viikon tuntui, että lumi ei vähene, mutta sitten loppuviikosta lumiraja alkoi vetäytyä vuoroveden tavoin taaksepäin. Mutta ainakin eilen ihmiset vielä hiihtivät viereisen järven jäällä. Ja siellä joukossa se naapuri, joka on kantanut naskaleita kaulassaan jo koko maaliskuun. Toiverikas siis hänkin kevään tulon suhteen. "Kuu kiurusta kesään, naapurin naskaleista neljä..."

Uhmatakseni talvea laitoin Leonard Cohenia soimaan, jätin olohuoneen oven raolleen, avasin puutarhatuolin ja istuin terassille. Oli ihan lämmin. Kaipuu kaukaisuuksiin alkoi heti vallata mieltä, kuin aina keväisin.