Oman rivitalopihan puutarhoinnin lopullisesti muuttama kukkatykkääjä koittaa hahmottaa, miten kaikin tavoin voi olla puutarhaihminen ilman omaa pihaa. Pohdiskelut ja hassuttelut kulkevat kaiken maailman puutarha-, kukka- ja betonikujilla. Ajatuksella Joskus vielä...


tiistai 19. huhtikuuta 2011

Korennot, koppakuoriaiset ja lihasta tykkäävät kasvit


Tykkään hirveesti Klaus Haapaniemen runsaasta, mutta hallitusta tyylistä, ja hänen uusi, kukkainen ja korentoinen astiasarjansa Iittalalle on niin hieno! Ehkäpä raaskin hankkia yksitellen noita isoja ruokalautasia.
(kuva yllä: Iittala)

Aiemmin olen innostunut tietysti Taika-sarjasta (eritoten sinisestä), mutta myös Neko-kirjasta. Haapaniemen tyyli on hyvin omanlaista, boheemia satumaailmaa, jossa henkii kansanperinne. Uudessa Korento-sarjassa oransseista kukista tulee mieleen lihansyöjäkasvit, jotka tavoittelevat korentoparkaa.

Ostin joskus miehelle lahjaksi lihansyöjäkasvin. Syötimme (raakalaiset!) sille pienen koppakuoriaisen ja kesti melko tovin, kunnes se sai sen nielaistua. Sulatusongelmia, koppa jäi jäljelle.

Kasvi nappasi itse kukkakärpäsen, ja se luisti alas nieluun liukkaammin. Homma oli kuitenkin sen verran raadollista, että sen kasvin tarun sallittiin kuihtua pois.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti