Oman rivitalopihan puutarhoinnin lopullisesti muuttama kukkatykkääjä koittaa hahmottaa, miten kaikin tavoin voi olla puutarhaihminen ilman omaa pihaa. Pohdiskelut ja hassuttelut kulkevat kaiken maailman puutarha-, kukka- ja betonikujilla. Ajatuksella Joskus vielä...


sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Pelakuutarha


On mukava katsella pelargonioitani, kun ne ovat yhä terhakampia. Ei ne nyt mitään kukkamerta vello, mutta kuitenkin. Mummolapelargoniakin on ihan pienistä taimista kohotettu. Repertuaariin kuuluu kolmea erilaista: yksi on vieraiden tuoma kaksivärinen, pari työkaverilta saatuja alkuperäisiä mummolalaisia, ja yksi marketin alelaarista napattu. Työkaverin jakama voisi olla perinteistä "Mårbacka röd" -lajiketta, vaikka kerrokselliset kukat ovat vielä melko pikkuruisia.

Mummolapelargoniassa on ihanat tuoksuvat lehdet, ystävällisen pulleat, ne ovat kuin satunnaiset poutapilvet tämän kuluneen heinäkuun kirkkaalla sinitaivaalla.


Pelargonioihin liittyy aina hieman haikea tunnelma, ne ovat muistoja menneestä. Mummin ikkunalla niiden päälle levittäytyi pitsiverho, talvellakaan niitä ei hylätty, vaikka ne olivat talvikunnossaan rauskannäköisiä. Samat kukat eli vuodesta toiseen. Liitettäköön haikeuteen nyt tässä postauksessa kesäloman loppuminen.

keskiviikko 27. heinäkuuta 2011

Siemennyshommissa


Nyt aletaan olla oikeasti puutarhurin meiningeissä, otin tänään talteen harjaneilikan ja akileijan siemeniä! Yllätyin ihan itsekin sen helppoudesta. Olin tähän asti miettinyt, että milloin ja mistä tarkalleen niitä siemeniä kerätään, ja kuinka ehtii ennen kuin ne putoilevat itsekseen. Tai kasvit vapauttavat ne, kuten työmaallamme riehuva "syntinen poika" eli nukkatyräkki, joka sylkee siemeniä ympäriinsä, niin että vieno kopse vain käy, kun ne osuvat lattiaan.

No, huomasin harjaneilikan lakastuneissa kukinnoissa mustat sisukset, ja siemeniähän ne. Joten otin sitten valkolilan ja täyslilan harjaneilikan siemeniä reilusti talteen. Vähemmän tässä vaiheessa irtosi akileijasta. Seuraavaksi nyppäisen jalopähkämöä, siinäkin on siemeniä nähtävissä. Jos jollakulla on suuri tarve harjaneilikalle, niin voisin vaihtaa siemenet johonkin kivaan, vaikkapa unikon siemeniin. Niitä voisin viskoa maahan syksylläkin.

Harjaneilikka on siitä jännä kukka, että se ymmärtääkseni risteytyy helposti, ja tuloksena on siis yllätyksellisiä väriyhdistelmiä kukissa. Joten joka kesä on jännitettävää. Kasvi on kaksivuotinen, mutta se tosiaan siementää niille sijoilleen, joten elämä jatkuu kahden vuoden jälkeenkin.

Taas täytyy hämmästellä luonnon oveluutta, kuihtuneissa harjaneilikan kukinnoissa eleli näemmä täysin samansävyisiä toukkia. Mitä lie, mutta saivat kyytiä.


Ai niin, niistä ravuista. Tässä näkymä erään venereissun saalissaaviin.

maanantai 25. heinäkuuta 2011

Aidan toisella puolen


Naapurit, herra tai rouva, eivät luullakseni puuhaile puutarhablogin parissa, eikä heitä juuri muutenkaan hanskat kädessä hirveän usein näy pihamaallaan rikkaruohoja nyppimässä tai kasteluletkun jatkeena. Sen sijaan sekä jälki- että ensikasvu ovat kovia pompottelemaan trampoliinilla, ja kasvikunta vain kiittää ja kukoistaa. Esimerkiksi heidän malvansa (kuvassa) rehottavat aidan toisella puolen, vakoilin. Omani availevat nuppuja kitsaasti, ja jostain syystä monet nuput lakastuvat ennen aukikierähtämistään.

Jotain kurkkimisen arvoista sentään on omallakin puolella aitaa, syysleimut nimittäin ovat jo kovasti kukassa. Ensin puhkesivat Haikalasta hankitut pinkit, ja sitten torilta tuodut valkoiset. Mutta ehkäpä ne jaksavat kukkia sitten vielä virallisen syksynkin puolella?


lauantai 23. heinäkuuta 2011

Punakkaa porukkaa


Kirjaimellisen helteisillä Tuska-festareilla kärvistelyn jälkeen oli mukava illan näennäisesti viilennyttyä vetäytyä viinimarjapuskan varjoon ja poimia kypsät marjat talteen. Johan sitä inspiraatiota tuossa tulikin viikko odoteltua. Kuten todettua, punainen puska tuottaa käskemättäkin paljon satoa, musta ei juuri mitään. Nyt punaisia on niin paljon, että ajattelin kysyä ystäviltämme martoilta, josko saisi vuokrata mehumaijaa, niin pistäisin pullotellen. Sehän vaatii tietysti sitten niitä tyhjiä pulloja, joten täytynee kiireesti paneutua vielä kesäloman päätteeksi pullojen tyhjentelyyn.

Viinimarjojen keruussa on ymmärtääkseni kaksi koulukuntaa, kerätään pelkät marjat tai sitten terttuina karoineen päivineen. Olen harrastanut vähän molempia, marjakaroista saa mukavia koristeita kakkuihin tms. Yksittäinkin olen kyllä saanut marjat pysymään kasassa, eivät ole liiskaantuneet kerätessä.

Viinimarjoista olen keitellyt entisen pomoni innoittamana hyvää sosekastiketta juustokakulle, sopii vaniljajädellekin. Se olisikin hyvä jälkkäri menulle, jossa pääosaan pääsevät kaverit, jotka narrataan kohtsilleensä kohti ruokapöytäämme näillä.


Rapumerrat odottavat eteisessä festarikävijöiden toipumista, ja sitten pääsevät Nässyyn kellumaan. Ja sitten vain: kipinkapin saksikädet kohti kiehuvaa loppuanne. Sorry.

sunnuntai 17. heinäkuuta 2011

Nukkaterapiaa

Nukkapähkämö on terapeuttinen kasvi, sen samettisia lehtiä kun hieman sormien välissä hieroskelee, niin johan rentouttaa. En tiedä, tekeekö se kukkia, mutta lehdet ovat huippuja kyllä jo sinänsä.

lauantai 16. heinäkuuta 2011

Kotiinpaluu


Jäämeren rannalla ei ollut niin koleaa, etteikö siellä olisi kukkineet omasta pihastakin tutut kullerot valtavana ketona.

Puolitoista viikkoa on pitkä aika kasvien maailmassa. Rikkaruohot olivat poissaollessamme puskeneet terassilautojenkin välistä ja sade piiskannut kasveja kallelleen. Räkättirastaat olivat niin tottuneita kaksijalkaisten puuttumiseen, ettei ilmestymisemme enää aiheuttanut edes viinimarjapuskasta poistumista. Laittelin folioliuskia pelottimiksi, mutta räksät sukeltavat nyt puskaan alakautta. Eipähän tarvitse pieniä linnunsilmiään hopeankiillossa vaurioittaa, ja marjoihin pääsee käsiksi varsin hyvin sisäkauttakin. Viime yönä heräsin siihen, että jokin tepsutteli muutamaan otteeseen peltikatollamme, varmaan räksien kosto kotiinpaluustamme, ovat värvänneet oravan hoitamaan likaisen työn.


Uusia kukkijoitakin oli, ja kasvussaan ilahduttavasti yllättäneitä. Kaikista en vain muista enää, ovatko istuttamiani vai rikkaruohoja... Auringonkukat ovat korkeita, mutta nuppuja ei näy. Tavalliset malvat ovat täydessä kukassa. Golfpallokin häviää nyt koossa munakoisolle, ja toista pukkaa. Köynnöskrassi ei petä koskaan, nopeassa ajassa on puhjennut muutama raikas oranssi kukkanen. Särkynytsydän oli alkanut uudestaan kukoistaa, vaikka luulin sen jo luovuttaneen tältä kesältä.


Tästä en tiedä, mikä on kasvejaan, mutta jääköön paikalleen.


Kärhössä majailleita pistiäisen toukkia ei enää näkynyt kärhön jämissä, mutta alla kasvavissa auringonkukissa ja malvoissa oli muutamia reikiä, ja yhdestä löysinkin kitukasvuisen toukan. Oli kaiketi tyytynyt siis toiseksi parhaaseen. Mutta reikiä oli vähänlaisesti, enkä löytänyt enempää toukkia, joten en viitsi enempää asian takia sydämenlyöntejäni kiihdyttää.


Pakko kehuskella kukkakimpusta, jonka sain: freesiat ovat ihania, tuoksuvat huumaavasti!

perjantai 1. heinäkuuta 2011

Kaitte pärjäätte?!

Haikein mielin jätän puutarhani hetkeksi, kun suuntaamme ylös Suomineidon reittä. Voi sentään, olisi niin paljon tarkkailtavaa. Juuri kun ritarinkannukset ovat parhaan kukintansa kynnyksellä. Onneksi muutama sinertävä aukesi sentään jo valkoisen oheen. Uskomaton purppuransävy, Princekin olisi kateellinen. Se ei ihan välity tästä kuvasta, mutta on sinne päin. Sävy, jota ei uskoisi kukassa näkevänsä.



Myskimalva on putkauttanut muutamia kukkia. Se retkotti pahasti maata myöten, mutta kukat sentään kurottavat kohti taivasta. Tukena on tavallinen malva, jonka lehdet ovat kiinteämpiä ja isompia.


Bloggailuun tulee nyt väkisinkin reilun viikon tauko. Kivoja kesäpäiviä! Tjänare!