Oman rivitalopihan puutarhoinnin lopullisesti muuttama kukkatykkääjä koittaa hahmottaa, miten kaikin tavoin voi olla puutarhaihminen ilman omaa pihaa. Pohdiskelut ja hassuttelut kulkevat kaiken maailman puutarha-, kukka- ja betonikujilla. Ajatuksella Joskus vielä...


perjantai 29. elokuuta 2014

Syksyn merkit

Puistoissa näkee juuri nyt upeita syysleimuistutuksia (jos ei sade ole piiskannut). Tykkään rykelmistä, joissa on sekoitettu useampia värejä. Syysleimuista tulee mieleen mumma meidän maalla. Se täti ei ihan mitä tahansa kuopsuteltavakseen kelpuutakaan, mut leimut kuuluvat maalaispihamaisemaan. Käsittääkseni näissä tutkailemissani oli niin starfirea kuin spitfireakin.




En tunnista, mutta tätä näkee viljalti. Ihan kuin kukkapenkki palaisi.


Sienikutina alkaa vaivata... Luin juuri Aamulehdestä ajankohtaista, valtaisaa herkkutattisatoa ylistävän jutun. Kirjoittaja Alatalo oli ottanut jo pienet intohöyryt, tekstistä poimittua hehkutusta: "Odotettavissa on vuosisadan sato", ".. pursuavat valkovartisia ja ruskealakkisia mollukoita", "Tattimeri hyökyy... männiköissä kohti etelää..." Tuossa vaiheessa alkoi jo mennä hieman liikaa scifimielikuvien puolelle. Tattiautokin kuulemma kiertää Pirkanmaata. Mutta siis: sieniä pukkaa tänä vuonna, iloista se! Jo heinäkuussa sain Itä-Suomen mökiltä kuvan poimituista kantarelleista menossa kastikkeeseen. Töistä kotiin kävellessäkin voi potkiskella josjonkinmoista lakikasta.



maanantai 25. elokuuta 2014

Extremeä patskumaassa ja kotona

Käväisin Ranskassa töissä. Matkat on matkoja, ihanaa ja uutta, ja kiva tulla kotiin. Tässä kaksi extreme-kokemustani. Silkkitoukka kädellä ja osteri suussa.




Ja tältä siellä näytti. Kaunista ja ihanaa, muttei ristiriidatonta, jouduin toteamaan matkan loppupuolella, mutta tulkoon tähän nyt se kauneus.







Tätä basilikaa kukkulan juurelta iltaisin yövalaistuksessa katsellessa tuli ihan mieleen Tuhkimonlinna Disney Worldissa Ameriikois. Huippumestoja molemmat, mutku siel asui Mikki ja Aku ja Hessu...




Kotoista malvikkia kasvoi keskuspuistossa, jossa pyöräilin. 


Ankkaa yms. tuli syötyä, mut kyl vaan yksinkertainen on hyvää, Lyonin salaatti (uppomunalla) siis. 



 

Onneksi sentään pääsin matkalle. Passia tuli etsittyä kaksi tuntia matkaa edeltäneenä iltana. Lopulta se löytyi sattumalta kattiloiden alta epämääräisestä ruokareseptikasasta. Saman etsintäsession aikana, ihan muualta tosin, löysin myös joululahjaksi saamani ja samantien kadottamani lahjakortin. Lahjapaperiroskiksia aattona kaivaessani taisin syyttää katoamisesta siskoni viittä lasta, vuorotellen.

Suhaamistani aitiopaikalta seuratessa täytyy kieltämättä välillä huokaista. Joskus energiaa menee hieman liikaa harakoille, mutta ei se mua loppupeleissä haittaa, luovalla otteella elellään tässä. Mut tuppaahan sitä sattumaan. Kesälomalla mm. keikistelin tunnin trendiuimarannalla bikinin alaosa nurinpäin, siis todella huomattavasti, saumat ja laput vilkkuivat. Ei ole edes itsestäänselvää, että viittii bikineissä keikistellä, joten hieman nolotti.

Joku päivä tässä kävelin kaupasta kotiin, ja kotona ihmettelin että määhän ostin tomaatteja... Jaa, kas, hedelmäpussissa oli reikä, ja jokikinen oli pudonnut matkalle, en ollut huomannut. Tomaatteja seuraamalla ois löytäny takas kauppaan! Kippoja särkyy ja kulhoja halkeaa, Marimekon keraaminen teepannu kirveli eritoten, laitoin vahingossa päälle sen hellalevyn, jolla se lepäili ... Samoin kirveli kättäni kääreen sisällä, kun päätin taannoin tarttua tukevalla otteella tulikuuman paistinpannun reunaan, siis ei siihen kahvaan. Yks päivä tiskasin ja kippokappojen seasta käteen osui keitetty tällainen, pitääks tääkin tiskata?


Viime tapaninpäivän ilta näki vedenpaisumuksen keittiössäni, koska avasin hanan tiskatakseni, laitoin kuulokkeet korville ja menin sängylle makoilemaan. Niin, en siis sulkenut hanaa missään vaiheessa. Vaisto sai vihdoin pomppaamaan ylös, ja siinä vaiheessa keittiö olikin jo puolillaan. Pyyhkeet ja vuodevaatteet lattialle ja soittamaan miehet läpi (miksi?). Entiselle miehelle en kehdannut soittaa, entinen heila nauroi (tietää mut), senhetkinen heila istui kravatissa joulunjämäillallisella ja kuulemma "kesä kuivaa", onneksi huoltomies auttoi, vaikkei heila ollutkaan. Ei sillä, ettenkö itsekin olisi joskus ollut lattioita jopa tekemässäkin, mutta hädän hetkellä kuuluu huutaa miehiä apuun. Vesivahinkohan se. Kuivatus ja uusi lattia, joka on remppamiesten omin kätösin valitsemana (itse olin vain puhelimen päässä) ihan erilainen kuin muiden huoneiden. Äijät rassaa mitä äijät rassaa, joku joskus totesi... ja omapa oli syyni.

Että oonhan mä hiukan toivoton, onneksi lähinnä kotioloissa. Ja kolikolla on toinenkin puoli. Mutta tulipa nyt avauduttua.

keskiviikko 13. elokuuta 2014

Mun kesää



Loma livahti, mutta kesä kesti. Ainakin sai hikoilla ja uida. Tästä se loma alkoi.


Tämän kesän helteissä suorastaan sulautui meri- ja järvivesiin. Ihanampaa ei olekaan kuin uiskennella nenä juuri merenpinnan yläpuolella ja tiirailla lapsuuden kaupungin silhuettia venesatamineen, piippuineen ja rantatöyräineen.


Tein nostalgiapyöräretkiä. Pysähdyin muistojen solmupaikkoihin, ja ihan vaan mietiskelin. Liekö sitten tasavuosikymmenen rajapyykin lähestymisen ansiota, mutta tuli tarpeeseen.



Kuumana kesänä kuumat kesäkissat (ja kaltaiseni pulskemmat kotikissat) nauttivat tietysti myös drinksui. Mitä koreempia, sen makoisampia. Eikä tartte olla Kanariansaarilla!





 

Voi olla, että drinkkikulttuuri jäi hiukan päälle...


Paikallisella terassilla oli tehty istuinpaikoissa innovaatio. Makee idea ja testatusti lokoisaa, kunhan ei asetu liian mukavasti muutaman tuopin jälkeen!

Toki täytyi huolehtia, että ei ihan tyhjään mahaan tullut juotua. Kesä on napostelun luvallista aikaa. Tuli syötyä sekä toisten laittamaa... (miestarjoilija improvisoi yllättäen sitä romantiikkaakin, ihan ilman tilausta)


Koska mulla ei ole enää, eikä vielä, omaa puutarhaa, voin syödä vapautuneesti etanoita, ei assosioi. Tykkään.


... että ite tehtyä. Jottei mene hifistelyn puolelle, niin tällastakin syntyi omalla jääkaapilla.


 

Putosin laskuissa montako, hienommat sanoisi kai triflea, mä sanon Kulhollista hyvää, tein. Sokerikakkua ja kostuketta, kermavaahtoa, marjoja, keksinmuruja vuorotellen, päälle paljon marjoja. Joku laittais varmaan tuorejuustoa tai vaniljakastikettakin yheksi kerrokseksi, mä en jaksa.


Kulhojen kaapimisten ja tissuttelujen päälle tartti tarpoo Pispalan rappusia ylös. Ja hengitellä tovi siellä niin, että maisema taas tarkentui.



Pyhäjärven ympäripyöräilyssäni oli eväänä tämä. Ja toiveissa, että kyseisen tarjonneella Tebskillä törmäisin taas seudulla asuvaan Jouko Turkkaan, kuten kerran aiemmin, siinon jotain mystistä. No luck.


Lomaan kuuluu annos kulttuuria. Kesälukemiset oli kohillaan...


Valokuvanäyttelyn avajaisiin menossa.


Suomenlinnassa Liisa ihmemaassa -kipaletta ja sen hahmoja katellessa jäi taas miettimään, että Nii-i, ei se oopiumi silloin 1800-luvun boheemien porukassa Lewis Carrollin mielikuvitusta varmaan ainakaan laimentanut...


Ja Pariisin kevät!


Jokunen kesäyö meni näin.


Kotinurkilla, torilla kulkiessa sai pitää näppinsä kurissa, etteivät perennat ja raha vaihtaneet omistajaa niin, että itse olisin osapuolena.






Mut siis, kyllä, nykyisessä kotikaupungissanikin on kaunista.


Ihanin kesäkaduilla lenkitellessä vastaan tullut kadunvierustakasvi oli sormustinkukka. Se on vaan niin upea, ja muinoin omilla tiluksilla komeimpia saavutuksiani.


Kun lomani läheni loppuaan, oli aika laittaa pikkujoulunalifkat tulille. Kirsikkanalifka, eli suomeksi vodkaa ja marjoja, on siis tekeytymässä. Votukkaa niin paljon, että marjat peittyvät ja sitten rivakat ravistelut muutaman päivän välein.



Talven varalle säilöin mieleen myös nämä hetket.