Oman rivitalopihan puutarhoinnin lopullisesti muuttama kukkatykkääjä koittaa hahmottaa, miten kaikin tavoin voi olla puutarhaihminen ilman omaa pihaa. Pohdiskelut ja hassuttelut kulkevat kaiken maailman puutarha-, kukka- ja betonikujilla. Ajatuksella Joskus vielä...


torstai 30. kesäkuuta 2011

Kaikenmaailman marjoja

Olin iloisesti yllättynyt, kun huomasin, että musta kuulahan sieltä lehtien välistä pilkottaa. Munakoiso ei siis välttämättä vaadi kasvihuonetta, ei ainakaan kuvankokoisen hedelmän kasvatus. Takapihallamme tässä kukkapenkissä onkin todella paahteista. Tietysti vettä täytyy lorotella juureen reippaasti. Kasvissa on vielä useampia kukkiakin, joten saas nähdä kuinka monta moukuraa saan vielä kypsyteltyä. Ja onhan tuolla vauvakoisollakin vielä matkaa aikuiseksi.


Punaisia viinimarjoja tulee taas runsaasti. Mustat sen sijaan kasvavat kituliaammin, ei niitä montaa tule. En oikein tiedä, miten tohtoroisin mustien herukoiden pensasta, leikatakaan ei ymmärtääkseni oikein saisi.


Puutarhassani on vain yksi mansikkapuska. Laitoin sen viime vuonna vähän niinkuin näön vuoksi, mutta se tekikin paljon marjaa. Ja sama meno jatkuu, rehevä pöheikkö kätkee runsaasti raakileita.

tiistai 28. kesäkuuta 2011

Kellot soi Karpaateilla

Karpaattienkello on availlut soittimiaan ja onkin tosi kaunis, itse asiassa vihreänkuultavat nuputkin ovat ihania.


Se sopii hyvin reunuskasviksi, hentoiset varret pysyvät, kumma kyllä, reippaasti pystyssä. Campanula carpatica (upee nimi!) rehottaa minulla kaunokaisten vieressä. Muistan sen viime vuonna pelastaneen paljon muuten kitukasvuisehkossa puutarhassani, niin vuolaasti se putkautteli kukkia.

maanantai 27. kesäkuuta 2011

Kärhöpistiäiset, keleet


Juhannusreissulta palatessamme huomasin jotain ylimääräistä ja liikkuvaa puutarhassa. Nimittäin alppikärhössä vaelteli taas (myös viime kesänä) pari kärhöpistiäisen toukkaa, vielä melko pieniä. Ne on sitten ällöttäviä. Muka karkinvihreitä, mutta täysiä pirulaisia. Just sellasia kuin piirretyissä: toukkia joiden pitkä, valkea hammasrivistö kiiltelee auringossa ja kasvin lehtiin jää piparireunainen kolo. Ei siinä montaa haukkua tarvita, kun lehti on häipynyt parempiin poskiin.

Ne ovat niin lähellä lehtien väriä ja usein ovelasti mutkalla lehden sivua pitkin (melkein näin keskisormen pystyssä kun menin kameroineni lähelle), että kuten kuvasta näkyy, niitä täytyy hieman tiirailla.

Ja nyt ensi kerran hokasin, että toukkien aluthan elelevät kasvin varressa. Muutamassa varren osassa olin huomaavinani tasaisen nykyrivistön, sieltä niitä putkahtelee. Kuvaan tuli nyt aika maltillisesti nypykäs varsi (terveet ovat ihan sileitä), mutta saanette pointin.


Onneksi toukat eivät pidä muista kuin kärhöistä, joten taidanpa repiä alas taas koko kärhömaton (kukkinuthan se jo on).

torstai 23. kesäkuuta 2011

The rain comes falling down

Menneellä viikolla on tullut ihmeteltyä ihmiselämän äkkinäisiä käänteitä niin, että kukkien verkkaisen elämän tutkiskelu on väistämättä jäänyt toiseksi, jos ei kolmanneksi. First things first.

Sadetta on riittänyt puutarhassakin ja kuitenkin pikkasen välillä poutaa, joten kasvit ovat olleet ihan sopivalla kuurilla. Eräänä iltana kävelylenkillä, ehkäpä kilometrin päässä omasta pihasta, pieni kumppanini kumppareissa huomasi tien laitoja valuvat isot, asfaltinmustat etanat. Ihan hirveen isoja, ja niitä oli paljon, vaeltamassa kohti ojaa! En ole ikinä nähnyt vastaavia demonisia molliskoja: pitkä ja paksu otus kuin sikari ja pitkittäisiä viivoja peräruumiissa. Luulin heti tappajaetanoiksi, mutta kotona asetimme kakkulat nenälle ja avasimme tietokoneen. Ne taisivatkin olla puutarhakasveille vaarattomia ukkoetanoita, vaikkakin näkemämme olivat ihan mustia. Aika hieno näky siis oikeastaan, ukkoarmeija.

Voipi olla, että juhannusreissulta palatessa ritarinkannukset kukkivat. Ne ovat nyt niin hilkulla. Niitä on penkissä erivärisiä.


Harjaneilikoissa on kukkatuppaita siellä täällä ja osa jo auki. Esillä on jo kahta hiukan eri sävyä. Tai sitten samaa, en ole ihan varma.



Jalopähkämöstä tykkään, se ei ole kovin korkea kasvi, joten se täyttää mukavasti korkeiden kasvien alapuolista tilaa. Ja se kasvaa kuin mättäänä.


Tästä en tiedä, mikä tämä on ihan tarkalleen, mutta ihanan raikas lila.


Tarha-alpi on nyt onneksi pihan perällä, joten jos sitä tulee ikävä, voi käydä siellä pyörähtämässä. Muuten sitä ei näe kunnolla terassilta asti.

keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

Jääkaappimagneetit

Jääkaappimagneetit ovat jänniä siitä, että vaikka joskus päättää siivouksen jälkeen, että yhtäkään en oveen enää laita, niin jotenkin niitä vain alkaa kertyä. Tämä oli aika kiva sellainen. Pääsi tuohon toisen kivan viereen.

Haikalassa

Melkein unohdin kertoa, että tuossa taannoin sunnuntaiajelimme Lempäälään Haikalan puutarhalle, jonka joku oli rankannut Tampereen läheisistä taimistoista erityisen hyväksi valikoimaltaan. Se olikin ihan uudenlainen kokemus. Perennat kasvoivat maassa suurilla taimikentillä Pyhäjärven rantamailla ja isäntä sitten lapioi niitä ylös maasta toiveiden mukaan. Taimet olivat tuuheita ja runsaita. Mukaan lähti tuolloin pinkkiä syysleimua, lisää kotkansiipisaniaista ja jalopähkämöä. Täytyy sanoa, että taimipaakut olivat todella juurevia. Lisäksi nappasin yhden särkyneensydämen, sen sai alennuksella, kun uutta erää jo kuulemma pukkasi.

Haikalassa tuli sellainen olo, että tämä se vasta elämää. Vaikka tuollainen työ ja elämäntapa varmasti vaativatkin paljon.

torstai 16. kesäkuuta 2011

Miten menee kukkamaalla - osa 2


Terassilta katsottuna vasemmanpuoleinen kukkapenkki on vieläkin paikoitellen melko kalju ja surkea. Onneksi ruukkukukat, kuten kuvan leijonankita, piristävät kummasti. Sisällä kasvattamani lehtosinilatvan taimet iskin hiljattain maahan, melko surkeita nekin vielä. En tiedä, tuleeko niistä tänä vuonna mitään.

Hankin auringonkukan taimia, kun ne kerran Tampereen Ahlmannin opistolla eteen osuivat. Siellä karjana laiduntavat, ja varmaan auringonkukkia haistelevat, Sukevan vankilasta muuttaneet kyytöt sekä länsisuomen- ja lapinlehmät. Pääsin niitä paijailemaankin ja vasikoiden karhean, pitkän kielen nuolemaksi.


Kullerot ovat taas jo kukkineet ohi, ja siksi laitoin niiden taustalle pari kotkansiipisaniaista valmiina levittämään siipensä nuukahtaneiden kulleroiden yli. Työkaveri toi pihansa reunoilta lisää, ja kiittää ei kukista tavan mukaan kuulemma saa, sanoo mummansa.


Malva on myös siemenistä kivasti noussut, samoin viimevuotiset ovat jo isoja puskia, mutta ilman kukkia! Luulin kaiken olevan myskimalvaa, mutta niin ei taida ollakaan, lehdet ovat osassa hieman erilaisia, "repaleisempia". Pikkuruiset hajuherneen taimet nojaavat puolen metrin keppiin, hyvä olla kasvunvaraa.

Hansanruusut ovat jo täydessä kukassa penkkiä jatkavassa pensasaidassa.


Pihan perällä tarha-alpi on kyllä täysin pitelemätön, kuten olen jo aiemmin todennut. Se ei kuki ihan vielä, mutta keltaista näkyy jo. Viereinen viime vuonna istutettu kuunlilja taitaa olla säikähtänyt uutta vierustoveriaan, kun se ei millään meinaa kieräyttää auki lehtiään. Tarha-alpi viihtyy näemmä yhtä lailla varjossa kuin auringossakin, luultavasti ydinsodan jälkeisessäkin määrittelemättömässä ilmanalassa. Olin jättänyt pihan perälle piiloon kumolleen myös yhden ison multapaakun, jossa oli sitä ja sekin rehotti pitkään kallellaan.


Puutarhassa kävi muuten vieraita oikein (jalattoman) seurueen muodossa.

sunnuntai 12. kesäkuuta 2011

Demarikrassi

Demarit(kin) ovat kokeneet kovia hallitusneuvotteluissa, joten lohduksi istutin vaalikrääsänä saadut pensaskrassin siemenet. Siemeniä piti liotella yön yli ja ne olivat kotoisin Hollannista. Hyvän asian puolesta voi kai vähän kotimaisuudestakin joustaa, eikö. Sitä paitsi ei niistä kasveistakaan aina tiedä. Vaikka ostaa kotimaassa kasvatettuja taimia, siemenet voivat olla ulkomailta. Laitoin krassin ainakin näin aluksi ruukkuun, josta ehkä siirrän penkin reunustalle.

tiistai 7. kesäkuuta 2011

Black beauty


Vaikka minun ei pitänyt suosia hyötykasveja tänä kasvukautena, yhdestä puutarhakaupasta mukaan lähti munakoiso, kotimaista alkuperää. Siinä oli kaksi kukkaa ostettaessa, vaan nyt aivan kuin olisi kolme. Se viihtyisi varmasti paremmin kasvihuoneessa, mutta muiden kokemusten perusteella se saattaa pärjätä myös lämpimällä paikalla ulkona. Joten kokeillaan. Eihän sitä tiedä, vaikka siitä kehkeytyisi samanlainen riesa kuin viime kesänä kesäkurpitsasta.

Laitoin munakoison juurelle ruohonleikkuun rämppeitä. Niin olen tehnyt aiemminkin kasvien suhteen, ne tuntuvat tykkäävän siitä. Ruohotukku kasvin juurella säilöö mukavasti kosteutta.

Munakoisosta saa tehtyä kaikkea hyvää. Suosikkireseptini siitä on tämä Nigella Lawsonin kääryleohje kirjasta Syötävän hyvää (2004), jota on tullut tehtyä useasti.

maanantai 6. kesäkuuta 2011

Miten menee kukkamaalla - osa 1

Kukkapenkkien tila ja kasvuvaihe tällä hetkellä riippuu katsantokulmasta. Mielellään sitä esittelisi rinta rottingilla tiheää kasvustoa, mutta se ei olisi kuin siivu totuudesta. Jotenkin kukkapenkit vain imaisevat kasvit ja aina tuntuisi olevan tilaa enemmälle.

Yhdestä vinkkelistä laajin penkki näyttää tältä (harjaneilikat vasemmalla, ritarinkannukset oikealla, akileijat keskellä, taustalla häämöttävät jalopähkämöt sekä syysleimut, pieni alkujen rivistö on lisää harjaneilikkaa).


Toisesta taas tältä (tyhjää tilaa siis löytyy, monet siemenet ovat lykänneet vasta vihreän, kuvassa melko näkymättömän, mutta suurennuslasilla näkyvän "juovan" esiin).


Viimevuotisista istutuksista ovat bellikset suorastaan villiintyneet. Niitä olen laittanut lisää siemenistä suoraan kukkapenkkiin sen reunaa myötäillen. Belliksien välissä yrittää elellä viime kesän jäljiltä karpaattienkello, johon tulee kauniit, valkoiset kellokukat.


Samoin viime vuonna kukkamaahan laittamani violetit ja siniset ritarinkannukset ovat komealla tähkällä.


Vaikka monet kasvit kestivät yllättävänkin kiitettävästi talvea, särkynytsydän ei sitä tehnyt, joten sen hankin nyt Haikalan puutarhasta uutena. Sen kukkien upea muoto ei koskaan lakkaa ihastuttamasta.


Harjaneilikat ovat kyllä terhakoita tyyppejä, isokokoiset olen istuttanut maahan parin viikon sisällä torilta taimet ostettuani, mutta myös suoraan maahan kylvämäni siemenet ovat nousseet suht' nopsasti.


Penkin perällä oleilevat unikot, uumoilen kaiken olevan idänunikkoa. Niitä on vain pari taimea ja siemeniä ympärillä.


Edellä mainittujen lomassa tässä penkissä on myös patjarikkoa, mansikkaa, laventelia ja paria vielä tuntematonta kasvia. Lisäksi viimevuotinen ja silloin kukkimaton (kiinan- tai jalo-)pioni on komeankokoinen jo. Köynnöskrassi yllätti, se on lähtenyt versomaan muutamasta viimekesäisestä kuivasta hedelmästään. Kultapallon (joka on vuoden 2011 maatiaiskasvi) siirsin myös toisesta tähän penkkiin.

sunnuntai 5. kesäkuuta 2011

Herkkä kuin henkäys


Viime kesänä istuttamani akileijat ovat jo alkaneet kukkia isoimmassa kukkapenkissäni, kuvassa yllä herkkääkin herkempi kaunotar. Hennoimmanvärinen näemmä aloitti kukinnan, mikä onkin hyvä, sillä myöhemmin tämä väri hukkuu sekaan violettien alkaessa kukoistaa. Viime kesänä oli hieman sitä ongelmaa, että kukat kuihtuivat ennen kuin aukesivat. Nyt näyttäisi sen suhteen paremmalta.

Akileija on hyvin perinteinen kasvi maamme puutarhoissa, jostain luin että jo 1600-luvulla pihoissa kasvatettu. Tosi kaunis, ja nimi tuo mieleen Japanin, vaikka onkin latinasta peräisin. En tiedä tarkemmin, mitä akileijoja omani ovat.

Etanat hukkuvat pulloon

Näin Allt om trädgård -lehdessä kätevän vinkin liikojen etanoiden kanssa painiskeleville. Toimii varmaan myös kotiloille. Tarvitset korkittoman muovipullon, teippiä ja tilkan olutta. Leikkaa pullon yläosa irti. Käännä yläosa alaosan sisälle, pullonsuu osoittaa siis pohjaa. Teippaa yhteen. Kaada sisään jonkin verran olutta ja laita vinolleen maata vasten, niin että reuna osuu maahan. Sitten vain odottamaan, että etanat ryömivät viinanhimoissaan suuaukosta pulloon ja sinne jäävät. Mitä niillä sitten tehdään, en tiedä, taitaa olla niin inhaa että en halua siitä tietääkään.

Jostain toisesta lehdestä luin perhosbaarista, joka toimii myös olutpohjalta. Erona se, että siinä ei tähdätä joukkoteurastukseen, vaan baarin asiakkaiden viihtymiseen ja molemminpuoliseen hyötyyn.

lauantai 4. kesäkuuta 2011

Scarabaeus

Pihassamme on näkynyt lentelemässä isoja, metallinvihreitä sittiäisiä. Taitaa olla kultakuoriainen, niin kuin Edgar Allan Poen Korppi ja kultakuoriaisessa, joka onkin kivanhyytävää, mieltä kaivelevaa kauhua ja muuta outoa. Erityisen kammottavia ovat novellit Musta kissa ja Usherin talon häviö (joka uudessa suomennoksessa kääntyy tuhoksi), ja tietysti Korppi-runo. Poe itsekin on kiehtova hahmo.

Ja kuten tiedetään, muinaiset egyptiläiset olivat kovia koppisfaneja, ja mä taas olen egyptiläisten fani, joten siksikin pillerinpyörittäjät on in.

Kun nyt hyönteismaailmaan päästiin, niin laitetaanpa kaveriksi toinen huippu ötökkäkirja, joka on ihmisen olemuksen filosofiaa parhaimmillaan.


Sattui niin, että yksi kultakuoriainen lensi sisätiloihin, päistikkaa porraskaiteeseen ja tuupertui niille sijoilleen liikkumattomaksi. Onneksi olen käynyt koppakuoriaisten ensiapukurssin, joten roudasin sen pehmeällä peitteellä ulos ja kaadoin nokan kohdalle tilkan olutta (joka juuri sattui olemaan huulilla, en siis avannut koppista varten). Oluestahan tunnetusti tykkäävät esimerkiksi perhoset. Johan kaveri virkos ja lähti samantien lentoon.

Kesä on

Onpa ihana päivä tänään! Ja toivotan kaunista päivää myös kaikille ahkerille koululaisille, kuten kolmelle tutulle, reippaalle kullannupulle!

Kirjoitteluni uhkaa painottua viikonloppuihin, mutta lupaan ryhdistäytyä viikollakin. Nyt kun Kauniit ja rohkeat on kesätauolla, saatan aktivoitua jopa arki-iltaisin.

Puutarhassa alkaa maa täyttyä pikkuhiljaa laikuttain kaikenmoisella vihreällä seassaan väripisteitä. Jotain hyötyä oli ensimmäisen ruohonleikkuun pitkittämisessä tähän päivään: eilen illalla siili ryömi pitkän heinän sekaan pihaamme loikoilemaan, eikä ollut moksiskaan vaikka lähestyin sitä hipihiljaa. Myöhemmin kun katsoin parvekkeelta, se oli siirtynyt naapurin kukkapenkkiä tonkimaan. Sitä se kävi järjestelmällisesti, varmaan matojahdissa, läpi rytmikkäiden vingahdusten saattelemana.


Onneksi sitten tänään voikukka-allergisella ruohonleikkaajalla oli vapaata kalenterissa ja päästiin lukuisista voikukistakin eroon.


Ja voiko elämä enää ihanampaa olla kuin kaffikupposen äärellä oman pihan lämmössä. Leikkaajamieskin sai palkkansa tarjottimella.


Syreenejä ei omassa pihassa kasva, joten ne täytyy hakea muualta.


Eilen myöhäisellä iltalenkillä kävin sen pienemmän lähijärven rantamilla, jossa kosteikon ympäröimältä polulta löytyi vaikka mitä luonnonkukkia kimpuksi asti. Lokit kirkuivat läheisessä kaislikossa ja järvenpinta kimalteli puiden välistä. Metsäpolun suojaisissa varjoissa oli turvaisaa käveleskellä.


Huomenna laitan kuvaa puutarhan tämänhetkisestä kasvutilanteesta. Muutama harjaneilikka lisää ja jalopähkämö odottavat paperipussissa istutusta. Sitten näytän.