Oman rivitalopihan puutarhoinnin lopullisesti muuttama kukkatykkääjä koittaa hahmottaa, miten kaikin tavoin voi olla puutarhaihminen ilman omaa pihaa. Pohdiskelut ja hassuttelut kulkevat kaiken maailman puutarha-, kukka- ja betonikujilla. Ajatuksella Joskus vielä...


tiistai 31. toukokuuta 2016

Mielen maisema

Kävin taannoin ex tempore (työpöytä alkoi yhtäkkiä työntää mua luotaan) päiväretkellä lähiseudun luonnonsuojelualueella. Se ei ollut kuin yksi kipakka huokaus koneen äärellä, junatiketti netistä ja eikun menoksi. Tätä kuvaa astumisestani satumetsään, jossa saniaiset juuri silloin aukoivat kiemuroitaan ja vuokot kukkivat kolmessa värissä (ja liittyi siihen yksi omar-munkki näkötornillakin...), katselen nyt sitten tässä työpöydän ääressä, kun alkaa mieleen kasautua liikaa tavaraa. Loput maisemat polun varrella voi sitten muisti paikata. Ja jo helpottaa taas.





tiistai 24. toukokuuta 2016

Vanhapiika kaalin surma?

Tänään keskipäivänpaussilla pyöräilin Ruohonjuuren ohi, ja kappas, katu rehevöitsi! Kolin luomutilan luomutaimisatsi oli saapunut, ja menekistä päätellen pian lähtenytkin. Vaikka olen vannoutunut Tammelantorin pientaimimyyjien ystävä, niin täytyihän tuosta jotain napata, olivat edukkaita. Näin minusta (in my dreams) tulee sitten parvekekaaliviljelijä! Tässä on parsakaalia ja kukkakaalia, sitruunabasilika, kanelibasilika ja salvia. Haen sitten lisää kaalintaimia torilta, jos näyttää siltä, että nämä asettuvat.


Myyjärouvanen kertoi, että on itse kasvattanut parsakaalta ei-lasitetulla parvekkeella, ja hyvin oli menestynyt. Se vaatii vaan altakastelua ja ajoittaista paahteelta peittämistä, porotuksesta se ei tykkää. Joten koklataan! Hieman vinosti hymyilyttää, koska innostuksen puhurini ovat toisinaan käyrältään kuin hyppyrimäen profiilia katselisi: hirvee spurtti ylös ja ja samantien alkava, väistämätön tasainen laskeutuminen, ja sitten jatkuvaa alankoa, kunnes jokin toinen asia toisaalla taas hyppyrin pystyttää. Mutta nyt! Lupaan paneutua. Etten ole vanhapiika kaalin surma, kuten sanonta kuuluu.

Äitini, ei-tupakoitseva, pusersi jo olennaisista olennaisimman pohdintansa kultaisen jyvän: koska kaalit, siellä ei sitten voi käydä kukaan tupakalla. Ilmeisesti hänkin pidättää hengitystä, josko joku, vaikka sitten tupakoitseva, mies joskus tyttärensä parvekkeella nojailisi. Ja kaalit voisivat kaiketi tämän estää tapahtumasta. Nii... Täytyy myöntää, että tuo pointti ei kyllä tunkeutunut oma-aloitteisesti tajuntaani. Äitit.

tiistai 17. toukokuuta 2016

Taimet, nuo torin seireenit


Tammelantorin taimet kuiskivat mulle. Aina kun kuljen ohi... eli kesän lähestyessä harva se päivä. Kyllä niistä pian joku onnistuu sujauttamaan itsensä paperikassiin, joka onnistuu sujahtamaan käteeni. Jos olisi kasvihuone, ostaisin tämän... kuvittakaa mielessänne, miltä tämä näyttää! Tai katsokaa vaikka täältä, ihana!


Tämän ostan joka tapauksessa.


Tatsoi on kaiketi kuin pinaatti, mutta siinä on vielä enemmän ytyä. Joten tuonee toivottavaa vaihtelua pirkanlehtipinaatti-riippuvuuteeni. Toi lausutaan aasialaisittain tah tsai, mut luulen, että Tammelantorilla pärjää kotimaisella, ja sen käyttö on jopa suotavaa.

Torilta palailevan tuttavan paperikassista kurkki suklaaminttu, Mentha Chocolade. Se on haettava, välttämätön ainesosa kesädrinksuihin.

maanantai 9. toukokuuta 2016

Sorsista ja lämmöstä seonneet ihmiset

Maanantaina töihin tullessa ikkunoiden alla pyöri sorsapoikue, jossa kahdeksan poikasta. Homma näytti epävarmalta, varsinkin kun vettä ei ollut mailla halmeilla. Jäimme ohikulkeneen naisen kanssa passiivisesti aktivoituneina pohtimaan mitä tehdä. Mietin hiljaa mielessä, että jos hipsisin tästä, kun hän näytti halukkaalta jäämään passiin. Lopuksi kuitenkin soitin eläinsuojeluvalvojalle, joka sanoi olevansa liian kaukana, ja että poliisille periaatteessa kuuluu kyllä, mutta nyt pitäisi äkkiä saada pahvilaatikko, ja kaverit sinne, ja rantaa kohden. Wha... Kielen päällä oli sanoa, että Ekkai sää ny oo tosissas... Mutta niin sitten kävimme toimeen, koska muita ei ollut heti avuksi tulossa.

Sorsat tietenkin juoksivat jo ties missä, kun saavuin laatikon kanssa paikalle. Hetken kuluttua meitä oli neljän, toisilleen vieraan, naisen porukka sorsia pyydystämässä. Yksi oli englanninkielinen, ja hänellä roikkui kamera kaulassa. Että, ihan adventurous trip to Tampere...



Sen jälkeen, kun muun muassa itse toikkaroin laatikon kanssa keskellä risteystä muiden pysäytellessä autoja (äijät rattien takana katsoivat varmaan, että Jaaha, neljä naista sorsien perässä, no ei kai tässä ole kiire mihinkään...), karvapallot olivat viimein kourilla kahmaisten kasassa.


Sitten ei enää tarvinnutkaan kuin ohjastaa emo kävelemään boksin eli piip-piip-piip-äänien kuuluvassa läheisyydessä läpi liikenteen. Eläinvalvoja laittoi vielä puhelimeeni viestiä, että "Isoon veteen!" Ajattelin, että Se on nyt, pkele, kelvattava se vesi mitä on saatavilla!

Alkupisteestä puolen kilsan päässä saimme sitten vapauttaa poikaset emonsa luo, ja ojaan, josta johti alikulku järveä kohden, joten hyvin ne siellä pärjäävät. Ja jos eivät pärjää, niin se on sitten sen emon vastuulla, joka uhkarohkeudellaan koko projektin pisti alulle. Lopuksi halailimme ja taputtelimme toisiamme selkään. Kun pääsin työhuoneeseen, ilmassa leijui vieläkin ulkomaisen naisen parfyymintuoksu, halailusta ei meinannut tulla loppua. Heh, ihmiset on höpsöjä (ja varsinkin sorsat...), ja tollasilla yhteisefforteilla on sivumerkityksiä.




Jos joskus jotkut neljä randomia päättävät yhdessä ponnistaa ex tempore vaikkapa keskustan päihdeongelmaisten eteen, (olettaisin, että siinä tosin tarvittaisiin hieman yhteistyöhalukkuutta heiltäkin), niin siinä vaiheessa uskon ihmisten läpihyvyyteen.

Viikonlopun päivät olivat kauniita, varsinkin aamuvarhaisella, kun tein lenkkiä Näsijärven rannoilla. Eihän siitä meinannut tulla mitään, kun piti pysähdellä mietiskelemään tällaisiin paikkoihin.


Ja tällasiin.



Olin myös keskustassa piknikillä.


Ensin söin munkkia.


Ja sitten tippui jotain taivaasta.