Oman rivitalopihan puutarhoinnin lopullisesti muuttama kukkatykkääjä koittaa hahmottaa, miten kaikin tavoin voi olla puutarhaihminen ilman omaa pihaa. Pohdiskelut ja hassuttelut kulkevat kaiken maailman puutarha-, kukka- ja betonikujilla. Ajatuksella Joskus vielä...


torstai 4. helmikuuta 2016

Mäenlaskua - suksilla ja hanurilla

Vesikelien jälkeen päästiin takaisin talvisempiin tunnelmiin, onneks. Paniikki talven epävakaisuudesta ajaa hiihtoladulle arkisinkin. Eilen poikkesin rutiinireitiltäni multimäkiselle kiekalle, joten kyyti oli kovaa, ja hiihtoseurana pro-menijöitä. Enimmän vauhdin antaja taisi taas olla se, että ei kehdannut jäädä ladun tukkeeksi, vaan aina kun muita osui kohdalle piti vetää kuin raajat olisivat siipiä ja työnnöt tekniikan timantteja. Se on vähän sama kuin se pohdinta, että jos metsässä ei ole ketään ja puu kaatuu, niin kuuluuko siitä ääni. Kun ladulla ei ole ketään muuta kuin asianomainen, niin hiihtääkö se edes. Mutta totta puhuen luisto oli niin hyvä, että mäissä vähän jänskäsi.


Olen katsellut ikkunasta puistoni mäenlaskua, mutta en ole vielä saanut haettua pulkkaa varastosta enkä lainalapsia korttelin päästä. Mutta eilen viskasin ohimennessäni sukset puun juurelle ja laskettelin rundei pehvalla sadekelien avittamissa superhyvissä jäämäissä. Pikkujäbien kanssa vaihdoin muutaman sanan takamukseni lähestyessä mäen pintaa ja ystävällisesti totesi yksi, juuri siitä laskenut, kulmiensa alta: Mutta siinä on kivi, ja osoitti minulle toista mäkeä. No kuule, eihän täti ny ihan niin amatööri ole, että tuohon kaivonkannenkokoiseen kiveen laskis... Kuuluisia viimeisiä sanoja.


4 kommenttia:

  1. Ai, ai, kun nauratti. Varmasti oli mukavaa mäenlaskua.

    VastaaPoista
  2. Kunpa olisikin lunta edes sen verran, että peffamäkeä pääsisi laskemaan hiihdosta nyt puhumattakaan.

    VastaaPoista
  3. Mukavaa mäenlskua! Kiva blogi sinulla; taidankin olla täällä ensimmäistä kertaa. Mielenkiintoisia postauksia. Blogissani on arvonta, jossa on palkintoina mielenkiintoisia puutarhakirjoja. Käyhän kurkkaamassa!

    VastaaPoista
  4. Kiitos, heh, hyvä jos teitäkin nauratti, muakin vähän... Kyl lunta pitää olla helmikuussa, harmi, Kruunu Vuokko!
    Ilman muuta, arvontaa ja blogiasi, Anneli, käyn tutkimassa!

    VastaaPoista