Käväisin kylässä tomeran ja intressantin maailmanmatkaajan luona. Tuliaisiksi vietiin mm. tämä viehko, nostalginen kirsikkakonvehtirasia.
Vastalahjaksi saimme toverini kanssa hiplailla ja kuulostella jos jonkinmoista kauria, torvea ja kierrettä. Ne kaikki oli tämä mitäänpelkäämätön, safareilla ja aavikoilla karaistunut leidi kerännyt ihan ite vuosikymmenien aikana rantavesistä Intiasta, Somaliasta, Sri Lankasta, Botswanasta ja mistä lie.
Mua viehätti melkein eniten ranskanpastillinsävyiset, pienet, herkät kaurisimpukat. Niin kauniita, ja miten ihmeellisiä yksityiskohtia.
Nämä olivat niin isoja, että osasta kuului valtamerten kohinaa. Kuoret kuuluivat simpukoille, kotiloille ja etanoillekin. Jokunen meritähtikin oli joukossa.
Joukossa oli myös simpukka, josta tehdään kameekoruja.
"Roskasakki" oli kuulemma järjestetty parvekkeen reunustalle.
Mutta sitten: tässä sitä vasta onkin merkillistä kapistusta! Ja ne tarinat! Isoin näistä on apinanleipäpuun hedelmä, jonka matkaseurueen mies oli luovuttanut malariansa hoivaamisesta kiitollisena seurueen naisille. Varsinainen trophy! Hedelmiä oli vain yksi, ja arpa ratkaisi sen ystävälleni.
Edellisessä kuvassa etualalla on myös kookospähkinännäköinen siemenkota, joka oli lasketellut läpi norsun ruoansulatuskanavaa ja päätyi siis lopuksi tälle lautaselle Suomeen. Muissa siemenkodissa rapisivat marakassin lailla siemenet sisässä. Kävynnäköinen, tiikkinen hedelmä oikeassa laidassa oli myös ihanan sileä kädessä, toimisi stressileluna. Sitten oli yksi hieman massiivisempi siemenkota.
Seikkailutarinoita kuunnellessa mietin, että esineet eivät tosiaan ole aina vain esineitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti