Oman rivitalopihan puutarhoinnin lopullisesti muuttama kukkatykkääjä koittaa hahmottaa, miten kaikin tavoin voi olla puutarhaihminen ilman omaa pihaa. Pohdiskelut ja hassuttelut kulkevat kaiken maailman puutarha-, kukka- ja betonikujilla. Ajatuksella Joskus vielä...


sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Ilta auringossa - ja raparperiresepti!


Oli pakko laittaa kaupungin puistoihmisille ilopalautetta, niin on ihanat kukkapenkit isossa lähipuistossani kirkon ympäristössä! Rohkeeta yhdistelyä, eksoottisia tulppaaneja, värileikkiä, matalia ja korkeita lajeja, bueno! Ilta-aurinko oikein hehkuttaa niitä. Toivottavasti ovat tallella vielä kevätjuhlaviikonlopun jälkeenkin, etteivät ole ainakaan ihan kaikki biletyttöjen kukkaseppeleisiin tai yöllisten kosijoiden matkaan lähteneet.



Ja valkoisii helmililjoi, harvemmin näkee kuin sinisii.


Tätä on näkynyt nyt istutuksissa muuallakin, liekö trendikukka. En tiedä, mikä tämä on, vaikka koitin kuuklettaa.


Työkaveri pistäytyi perjantaiaamusta siirtolapuutarhamökillään, ja toi mulle lipstikkaa ja raparpereja, jee! Ajattelin tehdä nyt tällä alun alkaen Kattimatikaisen blogin reseptillä, kun maistoin just sellasta, erikoisen hyvää oli! Siis ei tota lipstikkaa siihen tuu, ei niin erikoista...

2 kommenttia: