Tampereen kevät, ja Pariisin

(kuva: http://www.pariisinkevat.com/)

Kun Tampereen kevät alkaa ahdistaa (se voi vaikuttaa välillä niinkin...), siis kaikki tämän hetken likaiset, sulamisen epämuodostamat lumikasat ja hiekan päällä lilluvat bensaiset vesilätäköt, onneksi voi aina antautua Pariisin keväälle!

Uusi levy "Kaikki on satua" on huippuhieno! Pehmeä laulu ja runolliset lyriikat soivat eteerisissä, melankolisissa melodioissa. Ihanaa. Ja kun ei ole koskaan Pariisin keväässä päässyt käymään, niin kaikilla noilla tunnelmilla voi sen rakentaa. Romantiikkaa, ja kuitenkin koko levyn läpäisee hienovaraisesti tihkuva, lohdullinen melankolia. Joskus joogan parissa kohtalaisesti (ja viime aikoina vähemmän) aikaa viettäneenä, biisit tuntuvat paikoin kuin mantroilta, esim. "Lopeta". Ja sitten siellä on sitä rokkia ja rämpytystä kuitenkin myös. Koittakaapa kuunnella! Ja jos kevätaurinko häikäisee, aloittakaa vaikka levyn vimpasta biisistä "Häikäisee". Ja jos nyt on pakko olla ilmeinen, niin on siel "Kevät"-niminen kappalekin.

Lintujen kevätseurantaa

Tuppaa vieläkin naurattamaan viimevuotinen pihabongaukseni ja sen tulos (ks. yllä; huomaa eritoten harvinainen, tunnistamaton laji: hätäkastettu Pieni harmaa). Tuo taisi olla ihan itse ja itselleni järjestämäni bongaus, koska se tapahtui loppukesästä, yleiset Pihabongaukset taidetaan järkätä talvella...

Viime sunnuntaina jolkottelin etupihalla lapasia roikottaen ja katse maahan suunnattuna (ehkä koska keväänpirteitä naapureita pyöri uhkaavina ympärillä...), kunnes jokin lahden selällä kiinnitti huomioni. Kerran silmiä hieraistuani oli pakko myöntää: useampia joutseniahan siellä uiskenteli sulassa osassa, ja sovussa, keskellä muuten jäistä lahtea. Se sai minut jopa pysäyttämään naapurin toteamaan yhdessä kanssani, ettei ole kangastuksesta kyse. No, sitten kävelylenkilläni näin vielä talitiaisenkin takaliston häviämässä talven kylmettämään linnunpönttöön.

Lauantaina taasen heräsin kolinaan, kuin joku ihminen olisi tömistellyt katolla. Harakan pyrstöhän se siellä keikkui räystään reunalla. Jätkä oli katonrepimispuuhissa. Peltin alta kun pilkistää jotain mustaa välimateriaalia, sitä sitten antaumuksella oltiin ilmeisesti pesäpuuhiin roudaamassa. Palaset vain lenteli pihamaalle, kunnes ajoin sen matkoihinsa. Joku raja tolla luonnon heräämisellä kevääseenkin pitäis olla.

Koitan tässä tsempata itseäni, että eilinen koko päivän kestänyt sakea lumipyry oli vain hetkellinen takaisku. Sunnuntaina vesi tippui räystäästä suorastaan sarjatulena, joten sitä muistoa hellien...

Hän on täällä taas

Vaikka emme itse näe, mitä kasveille lumen alla tapahtuu, niin joku vahtii niitä pihassani sielläkin. Nimittäin vanha, viisas puutarhakääpiö, joka on nyt puskenut itsensä esiin ja potkii lumirajaa vimmatusti kauemmas. Miten lohdullinen näky!

Joko pian voisi odottaa, että Pink Impression (joista muuten tulee isoja ja komeita) tai Page Polka -tulppaanit pulpahtaisivat hentoina vihreinä tikkuina maasta? Näin yksi yö unta, jossa naapuri istutteli juuri tuollaisia tulppaaneja, tosin valmiina kimppuina, suureen niittyrinteeseen lumen keskellä. Katselin sitä unessa kauempaa ja mietin, että nytkö jo.

Sinilaukkaa laitoin myös syksyllä, se taitaa tulla vasta kesäkuussa. Jotenkin täytyi sipuli-istutuksissa tuota tulppaanien pinkkimerta hieman rikkoa.

Kylvökurssi lumen aikaan

Voi ei, helmikuu meni jo! Eli munakoison tai latva-artisokan kylväjät, joko viilipurkit on täytetty ensimmäisillä kylvöksillä? Totta puhuen minua tosin neuvottiin, että kylvä mieluummin hieman myöhässä kuin liian aikaisin.

Tuon ja muita evästyksiä sain helmikuun lopun yhden illan kylvökurssilla. Tässä muutama muu kurssittajan puheista poimittu juttu, jotka täytyisi ottaa huomioon siemenistä kasvattelua aloitettaessa:
- taimikupposiin aina uutta multaa
- tavallinen kukkamulta on itämisvaiheessa liian väkevää: jos on liian voimakasta multaa, taimi on poltteissa, se kaatuu juuresta
- mullan sekaan voi laittaa vermikuliittia tai perliittia
- isompia siemeniä on hyvä kylvää aina kaksi samaan ruukkuun
- läpinäkyvä muovikelmu on hyvä päällä

Ja vinkki kotoa poissaolojen ajaksi: löysä hedelmäpussi päällä muodostaa "kasvihuoneen".

Mutta:
- liika lämpö saa taimet venähtämään liiaksi
- liian iso ruukku tuo liikaa kosteutta

Parasta ennen -iältään vanhentuneita siemeniä voi käyttää vielä pari vuotta eräajan jälkeen, paitsi esim. tilliä, asteria.

Viime vuonna tuoksuherneeni kasvattivat aika orpoja jouhia pitkin aitaa, vaikka kukkiakin tuli, ja nyt hokasinkin, että niitä olisi pitänyt malttaa latvoa jo heti taimina, jotta ne olisivat haaroittuneet.

Olen selvästi alkanut ajautua puutarhuriudessani syvemmälle (liian syvälle?). Huomasin nimittäin kuuntelevani kurssitätiä kuin filosofia, kun hän alkoi puhua kukintojen nyppimisestä versus kasvien sielunelämä. Kasvin perustehtävä todellakin on lisääntyä ja tuottaa siemeniä, ei vain kasvaa meidän ihastukseksemme. Siksi kukkineet kukinnot kannattaa aina nyppiä pois, jotta voimaa ei mene siementen tuottamiseen, johon kasvi vimmatusti pyrkii.

Yksittäisistä kasveista kylvösormia alkoi kutitella erityisesti fenkoli, jota voisi jossain vaiheessa ja jossain kokeilla.

Saman teki tarhasalkoruusu sekä pienikokoinen Uchiki Kuri -talvikurpitsa, joka on kuulemma todella hyvänmakuinen. En ole koskaan ollut kurpitsasäilykkeiden ystävä. Kouluruoasta muuten pitäneenä (en muista edes tillilihalla traumatisoituneeni), keltaiset kurpitsakuutiot jäivät kyllä ottamatta, jos sai valita.

(allaolevassa on muuten ollut meneillään hetkellinen mielenhäiriö: hyvänmakuinen on tietty yhteen! sorry...)

Joko hyvästellään?

Tässä vielä muutama talvinen kuva, koska pian näitä ei jaksa enää edes se Old Nick katsella.

Läheisellä ojalla on ihanaa jääriitettä, jonka muotoja, koukeroita ja kaarteita voisi tutkia vaikka kuinka kauan.

Tällaiset tikapuutkin lumi oli muodostanut venettä vasten.

Eläinten jälkiä lumessa on hauska katsella. Tässä on jokin otus ollut vähän ulalla, pientä kiekkaa on kaareltu, oltaisko baarista tulossa...

Tässä kaverukset ovat eronneet illan päätteeksi. En vain tiedä, minkä eläinten jälkiä nämä ovat, harmi.

Naapuri elää taas reunalla, naskalit kaulassa järven jäällä jokin aika sitten, vaikka kielletty on. Onneksi minä seisoin passissa rannalla ja vanhana vapaapalokuntalaisena aina valmiina auttamaan hädässä...

Järven jää onkin tänä vuonna ollut tosi heikkoa. Paikoin seisoo rannalla varoituskylttejä. Nyt kuitenkin satamamestarilta asiaa tiedusteltuani: meidän rannassa voi hiihtolomalaisten kanssa lähteä pilkille.

Nytkö se kevät jo tulee

Hipsin aamulla postilaatikolle ja hipsiminen keskeytyi tähän katolta luiskahtaneeseen, ylitsepääsemättömään esteeseen.

Odotan vain, koska nämä lumet oman oviräystäämme päällä rämähtävät alas. Luultavasti huomenna, kun pahaamuistamatta taas hiivin pyjamassa postilaatikolle...

Kun taas saapuu hetki sininen, niin hyvä on...

Yritän osuttaa harmittavankin epäsäännöllisen kävelylenkkini sinisen hetken lankeamisen aikaan, niin tänäänkin. Maisema on niin kaunis ja lumi kertaa sinisyyden.

Joku oli uskaltanut suksia jo järven jäälle. Näsijärvi jäätyi tänä talvena virallisesti 8.1. eli ei se vielä kamalan kauaa ole nahkaa kasvatellut.

Ennen hetken lyömistä kävin katsomassa peitellyn veneemme pressun alta pilkistävän nokan tilaa. Onneksi sillä ei ollut keltaista länttiä nenän alla. Viime talvena veneeseemme nimittäin kuspissatettiin koiria niin, että täytyi vihainen kyltti pystyttää paikalle. Nyt näyttää paremmalta, vaikka koiranomistajien kasvattamista sekin vaati siis.

Nukkuvat veneet on jotenkin kiehtovia. Niiden jokasyksyisessä paketoinnissakin on hirmuinen homma.

Luin muuten aamun lehdestä taas aiheesta: koirat ja ravintolat. En siis tajua. Miksi ihmeessä edes sylikoira, joku jackdanielsinterrieri, haluaisi jököttää ruokaravintolassa. Houkuttelevia ruoan tuoksuja ja aterimien kalinaa ympäristö täynnä. Mitään namupaloja ei sujahda pöydältä ja täytyy istua täysin aloillaan. Ei voi nostaa tassuja pöytäliinalle, eikä ulista tuolin vieressä niinkuin kotona. Ei voi edes nuolaista emännän leipäpalaa valkosipulietanaliemessä uittaneita sormia. Ja todennäköisesti kotiinlähdön aikaan saa vielä vetää hieman hoipertelevaa emäntää tai isäntää narun päässä. Huoh (koirien puolesta).

Alkaa muuten pikkuhiljaa tuntua, että ei se kevätkään kovin kaukana ole. Vaikka tykkään HIRRVEESTI talvesta (Leena Hefner on mun Putoussuosikki...), jopa kevättä enemmän. Joka tapauksessa: ilmoittauduin näet kylvökurssille helmi-maaliskuun taitteessa. Siitä se sitten lähtee. Ensi puutarhakaudelta odotankin suuria. Sen verran rehevinä monet viime vuonna siemenestä istuttamani, vielä kukkimattomat kasvit jäivät lumen alla, oli rohtosormustinkukkaa ja lehtosinilatvaa ja sitä sun tätä. Kiva nähdä, kun (ei jos) ne alkavat ensi kesänä puskea kukkaa.

Taas tulee vuosi uus!

Joulu mennä jolkotteli, mustana, sokerilla. Nyt on pohdituttanut, josko ennen luvattuja pakkasia tulee lunta. Lumi suojaisi takapihan kasvien nukkuvia elämiä. Juuri nyt näyttää hyvältä, maahan ripottelee hiljalleen pientä hahtuvaa. Kello käy 17 ja 18 välissä, ja jo ovat tulitteet hyvän aikaa paukahdelleet lähitienoilla. Kai siellä äänistä päätellen joku Munkinpierahdus tai Paavinpilli vingahtelee ilmojen halki...

Uusi vuosi vaihtunee meillä kotona rauhallisesti. Nautiskellaan vielä joulun jätöksistä ja vuoden vaihtumisen mahdollistamista uusista herkkupaloista. Mies ei saanut jouluna imellettyä perunalaatikkoa, joten ehtoisana emäntänä pyöräytin pari sellaista lootaa mädin, kalan, juustojen, nakkien ja perunasalaatin oheen.

Juuri nyt meillä näyttää tältä.

Loppiaiseen asti saavat ukot mollistella keittiön akkunalla ja sitten rivissä hus varastoon.

Onneksi namuja piisaa. Ja kuten joulun alla ystävällisesti tiedotettiin: kynttilät saastuttavat huoneilmaa passiivisen tupakoinnin verran, joten käryytellään nyt vielä hetki luvan kanssa.

Olen aivan ihkuna kynttilöiden vaniljatuoksuun, joten leikitään että sen haistaa tästäkin kuvasta.

Joulun alla luin Martti Anhavan huippuhyvän Melleri-elämäkerran (vuoden paras opus, jos ei kahden), ja nyt on käsissä erään toisen suharin elämäkerta.

Takapiha elää ihan omaa suljettua elämäänsä. Juuri uskalsin kaksi lyhtyä laskea neitseelliselle lumelle.

Sain vasta tänään laitettua pajupuskaan valot. Ja seuraksi muutaman ulkotulen.

Kaikkea uutta ihmeteltävää ja sopivan hyvää elämää tulevalle vuodelle!

Lasisia sieniä ja karpaloita

Kävin viikonloppuna mökillä veden äärellä. Sinne, minne pulahdimme ystävän kanssa lauantai-iltana, toi sunnuntai mukanaan sentin jään. Metsästä löytyi yhä jotain kotiin vietävää: jäätyneitä suppiloita oli helppo napsia koriin. Karpalot tosin olivat painautuneet mättäisiin niin, että niitä täytyi raapia esiin.

Oma puutarha on pimeyden vallassa. Puskat odottavat jouluvaloja ja kukkapenkkien raskaanvihreät ja -ruskeat kasvijämät lunta.

Myöhäinen unikko?

Odottelin koko kesän, josko unikontaimeni putkauttelisivat kaunista kukkaa. No, niin ei käynyt tänä kesänä. Laitoin siemeniäkin maahan, ja nyt sitten syys-lokakuussa tämä terhakka yksilö on isona putkahtanut kukkapenkkiin. Tosi kaunis kerä. Kuin sillä ei olisi aavistustakaan siitä, että nyt ei tarvitsisi enää niin hirveästi pörhistellä. Oletan sen olevan jonkinlaatuista unikkoa, vaikkakin lehdet ovat noinkin pyöreät...?