Syksyn satoilakointia

Mitäs syksyyn? Se on niin pitkällä, että jotkut asiat ovat jo vanhentuneet, kuten kantarellireissuni, joten jääkööt ne kuvin läpikäymättä. Mutta kurpitsat ja suppilovahverot ovat ajankohtaisia, pyöräytin mm. suppis-salamipiirakan.

Kurpitsamaan kakarat ovat hauskoja, on soikeaa, rehevänpyöreää, päärynänpitkulaista ja lituskaa. You know, kurpitsat ja ihmiset, kukin omanlaisensa... Tykkään tutkiskella niitä, mutta en kanniskella. Enkä kokkailla niistä juurikaan mitään, sillä jo pelkkä pilkkominen (kirveellä?) on riskialtista minunkaltaiselleni. Yksi huippuhyvä itämainen myskikurpitsasosekeitto on cv:ssäni, mutta siinäpä se. Jos minä, kaikki- ja suurruokainen, jotain olen syömishistoriassani hieman karsastanut, se on etikkakurpitsakuutiosalaatti kouluruokailussa, josta on muuten vain hyvää sanottavaa. Edes tilliliha ei traumatisoinut.

Muita mieltä aina lämmittäviä syksyn muotoja ovat kastanjat. Ihania tiikkisiä kiviä, joita siis vain vien kotiin ja hypistelen. Kunhan ensin vain saan ne alas puusta. Täti koukkii pitkällä kepillä keskustan puiston puuta, ja nelivuotias katsoo työnjohtajana vierestä ja neuvoo. Ja sitten ihastellaan yhdessä löytöjä kuorien sisällä, ja ihan niitä kuoriakin.

 

Torilla tapaa myös ihkauusia tuttavuuksia, kuten nämä Indigo rose -kirsikkatomaatit.

Noita pyöreitä muotoja rikkomaan voisi läväyttää vaikka nämä valkoisina hehkuvat palsternakat.

Viime päivinä on torille ilmestynyt myös talvisatoa: villavihannekset.

Muuten, oletteko huomanneet: nyt saa jo läpättävin sydämin polttaa kynttilöitä! Ihanaisen Omyoga-joogakoulun lyhtyjen kera tuikkuja ja lämmintä valoa syksyynne!

Syksystä juopunut kylänluuta

Olen moneen otteeseen napsinut kuvia kotitorin tarjonnasta ja atmösfääristä, ja sitten antanut niiden "mennä vanhaksi". Mutta nyt kehiin: kuvia viikonlopulta! Pakko sanoa, että toi ylläoleva kuva on kyllä ihana, siinä on kaikkea, jopa vielä mansikoitakin. Katson sitä sitten aina talvella, kun hytisen vieraalla maalla kaukana koti-ikävässä. 

Tärisin ilosta torilla lauantaina, hieman kipakasta tuulestakin kyllä. Elämä vaan on niin ihanaa, ja juurikin syksyllä. Ja silloin on parasta pysähtyä kattelemaan ja haistelemaan sitä. Niin tein.

Tänä vuonna olen urautunut sienestämisessä. Mulla on pari vakipaikkaa, jotka käyn tsekkaamassa. Saalis ei ole kaksinen, mutta kun usein käy, jotain saa. Sitten torilla... tää sienestäjän märkä päiväuni vetää kyllä pohjat.

Nyt näkyi jo suppiksiakin, ja mustatorvisientä. Kristalliomena oli jännä, maistoin. Maistui kurkulle.

Kotiin läksi puolukoita, kukkia, yrtti-iiso ja parit piparminttupuskat. Yrtti-iiso oli vain pakko ostaa, vaikka maatahan se kaipaisi, monivuotinen, ei parveketta. Lehdet maistui lakulle, ja veikkonen kuulemma kiihottaa perhosia.

Piparminttu ois paras kuivattaa heti kun poimitaan, mutta tässä nämä nyt vielä lepäsivät hetken maljakossa tuoksutusta levittämässä.

 

Tiivistetysti: kantsii mennä ulos, ja juopua syksyviboista, niin mä teen! 

Ovet auki puutarhoihin

Läheisessä siirtolapuutarhassa oli avoimien ovien päivä: kiinnosti ainakin mua ja neitoperhoja, niitä oli älyttömästi! En oikeastaan halaja puutarhamökkiä, liian sosiaalista, ja liian vähän rahaa toteuttaa toissijaisia toiveita. Näen itseni sieluni silmin järsimässä grillimakkaraa jossain puskassa, etteivät naapurit tule kaffille. Mutta onhan ne kodikkaita ja monelle oiva tapa harrastaa viljelyä. Ja kukkia. Ja irrottautumista. Mikäs sen mukavampaa sunnuntaipuuhaa, kun luvan kanssa sai kurkistella pihoihin ja mökkeihin, ja joku oli leiponut pullaakin vieraille. En tohtinut siltikään montaakaan nuuskia, nehän on jonkun kesäkoteja, enemmän kiinnosti pihojen tunnelma.

Kokosin tähän sieltä täältä mökeistä palaset, joista nikkaroisin mun lempimökkini tiluksineen. Sellanen hämyisä ja rönsyävä piha, mutta ei siivoton. Mutta ei missään nimessä niukka eikä kantikas tai korrektin siisti.

Etuportti. Takaportti. Sivuportti. Portteja pitää olla. Ja polkuja.

Kuisti ja rönsyilevää vanhanajan tunnelmaa.

Istuskelupaikka omenapuun alla.

Leopardiverho ja hevosenpää seinällä, aina hyviä olla olemassa.

 Tuoleja (ja kakkuja) piilossa puutarhassa.

 Lyhtyjä.

Jotain "hämärää", niinkuin taiteilija Maija Palon pihan ovi.

Sitten paljon luumuja, omppuja ja kukkia.

Siinäpä se. Siitä tuli täydellinen!

Hyvin on pysytty kiloissa, ja tiloissa

Kesälomaa on mennyt viikko, ja kesään kuuluvat tietysti kesäeväät, joskus ne on enemmän ku kohillaan. Ihanalla brita-kakulla ja shampanjalla aloteltiin viikonloppuna tyttöjen kanssa, shampanja tuli lähetyksenä mieheltä. Salaateissa oli orvokkeja ja mansikoita, ja kalaa oli jos jonkinmoista appelsiiniloimutettua.

 

Viime viikolla taasen Valamon luostarissa tarjoiltiin mm. teepöytää. Mä niin tykkään, kun saa teetä, Valamon mustaa, samovaarista metallikoristeiseen lasiin (ihana!). Tee, ja suolakurkut hunajalla ja smetanalla, vois syödä loputtomiin. Tarjoiltiin, ja otin, myös Valamon viinejä. Ja viinituvassa otin lisää viiniä. Valamon Rafael kuohuviini on mun tähän-mennessä-suosikki. Ja sit se pihlajanmarjalikööri.

Pääsin myös munkin kanssa deiteille. Paikka on muutenkin lempikuplani. Kaukana hyvä muu maailma, jonkun mielestä katala, ihan kuinka vaan, kaukana kuitenkin.

Kaiken tuon hörppimisen jälkeen ette ehkä ihmettele, että Tallinnan laivalla mulle tarjoiltiin vain alkoholitonta drinksua. Lapselle vain tilasin, mutta itsellekin sain väkipakolla, vinkvink.

Tuon jälkeen tanssinkin pöydillä neonranneke heiluen. Että kuka siihen promilleja tarvitsee... En ole nyt kysynyt, että vieläkö olen jonkun matkalaisen täti. Ne on kyllä tottuneet...

Kesken pieniä lomaa ryydittäviä työtehtäviä täytyi tänään ladata puhelimeen Pokemon Go -peli. Eilen katselin toisiinsa törmäileviä ihmisiä puistoissa ja kaduilla. Täytyi siis koklata. Ensimmäinen pokemon pomppi tyynylläni, nappasin sen siitä. Onhan se ihan kiva, että sängystäni löytyy aamulla edes joku. Ajattelin jatkaa päivää terassilla, joten kenties niitä vilkkuu siellä silmissä tuplana. Saatan jopa jututtaa. Kaverin tytön sängystä oli aamuvarhain löytynyt pehmolelut mytyssä peiton alta, ja tyttö oli tiessään. Tästä lähtien pokemon-metsästys on siis käypä syy kaikelle.  

Kohtaaminen kuusen alla

Nyt sataa. Pitelin sadeiltaa kuusen alla ja katselin, kun sudenkorento teki kuolemaa. Veikkaisin, että se oli ruskoukonkorento, aika iso kuitenkin. Jalat liikkuivat vielä vaivalloisesti. Se ei ollut vahingoittunut mitenkään, se varmaan vaan oli elänyt sen muutaman viikkonsa siivillä. Toukkana se voi elää vuosiakin. Miettikää. Kaiken sen vedessä oleskelun jälkeen, muutama viikko siivillä, ja kuolema. Just kun on nähnyt kaiken ilmasta: vedenvälkkeen ja lainehtivat kukkakedot.

 

Se on mystinen otus. Liidellyt maapallolla satoja miljoonia vuosia. Euroopan historiassa sen kiehtovuus on aiheuttanut pelkoakin, ja kun ei ole ollut tiedettä vielä selittämässä asioita maallisiksi (joku vois sanoo, että pilalle...), selityksenä on tietysti ollut pahuus. Sudenkorento monella muulla kielellä onkin jotain piruun viittaavaa. Vaan kyllä mun suosikki silti on dragonfly. 

Ajattelin, että tän tyypin ehkä olisi mukavampi kuolla ilmassa, joten nostin sen tikulla ylös.

Tai sitten se vain muni ja mietti, että piru (se ystävänsä) vie ny toi ihmisääliö tosta, että saa edes synnyttää rauhassa. Ja jonku tikun nokassako tässä nyt pitäs munansa pullauttaa, aaaiiiii....

Sade loppui, eikä se ollut vielä kuollut. Alkoi tylsistyttää, ja tuli pissahätä kyykkiessä. Joten en nyt sitten todistanutkaan kahden maailman rajahetkeä. Mutta olihan se kauneusteos, kaikki siipien kultaiset säleiköt ja pään yksityiskohdat, pääsin tutkiin pitkään ja hartaasti. 

Sulojuissii!

Suloisin juhannus kuulostaa tältä (käännökset ohessa): loiskis-lip-lap (vesi), kurkkuhuuto-kirkuna (lokit), ritinä ja pauke (saunanpesä), poksahdus ja sihinä (juomat), kohtuullinen ininä (hyttyset), hiljaisuus tai "Syömään!" (ihmiset). No, okei... Radio Suomi on kiva, ja kikatus, ja "Shhsiish... muistatteko sshilloin rantarokissa..".

Kun olin pieni ja varhaisnuori (ennen sitä Rantarockia...), juhannukset vietettiin maalla Etelä-Pohjanmaalla ja mumman pihassa, milloin kananmuna lusikassa keikkuen, milloin missäkin muussa leikissä kisaillessa suvun kesken. Grillattiin, syötiin, ja aikuiset varmasti kohtuullisesti maistelivat juhannusjuomaa, koska en muista sellaisesta mitään, tai koska mumma piti jöötä. Puukot ja helavyöt pysyivät piilossa. Koivut oli kannettu porstuaan ovensuulle. 

Juhannusruusun tuoksua ei päihitä mikään muu kukka kesällä, syreeni menee lähelle. Näin melkein keskikaupunkilaisena keinot sen hankintaan ovat vähissä. Joten... Tässä juhannusviikon missio: hankinta meneillään vanhainkodin pihan laitamilla ovelasti kivipenkereen takaa. 

Huvien maksimoimiseksi täytyy kuntoilla alle. Juhannuslenkillä kuulokkeissa soi supisuomalaista Sentencediä ja brexit-brittiläistä Joe Cockeria. Ihan vaan sen takia, että laulumiesten äänet raapivat kuin parransänki. Korvatkoon juhannusheilan.

Kaunista juhannusta, toivoo Pallopaju!