Oman rivitalopihan puutarhoinnin lopullisesti muuttama kukkatykkääjä koittaa hahmottaa, miten kaikin tavoin voi olla puutarhaihminen ilman omaa pihaa. Pohdiskelut ja hassuttelut kulkevat kaiken maailman puutarha-, kukka- ja betonikujilla. Ajatuksella Joskus vielä...


perjantai 14. elokuuta 2015

Issue: jäätee


Olen muutamaan otteeseen pistänyt korvan taakse ystäväni jutut omatekoisesta jääteestä. Hän on ohimennen maininnut, että "Aah, pitääkin pistää jääteetä tulemaan jääkaappiin..." Hieman koitin kysellä, että mitäs hän pruukaa siihen laittaa... Kuulemma jotain höystöjä. Luin myös juuri kirjaa, jossa saaressa pääkoppaansa lepuuttava ja viereisen saaren miekkosta päiväunissaan haikaileva nainen  "oli laittanut aamulla ison kannun jääteetä viilenemään", ja toisessa kohtaa siemaili sitä mintulla maustettuna hopeapajujen alla.

No, ajattelin tässä, että senhän täytyy olla jotain ylimaallisen hyvää, varsinkin näillä helteillä, että laitetaas not-tulille. Mielessä vilisivät kuvat syvän etelän valkoisesta verannasta, jossa seisova ilma melkein näkyy silmissä, ja herrasväki saapuu sokeriruokopellolta pokkuroimasta päivän päätteeksi, ja kallistaa sorretun mustan apulaisensa valmiiksi asettelemaa jääteekannua lasiin ja leyhyttelee lierihatulla otsaansa...

Hauduttelin sen siis lempparitavisteestäni, Russian samovar blendistä. Ja eiku jääkaappiin, ja sit vaan tarpeeksi viileänä sitruunaa ja jääpaloja. Mut miksi mä laittasin siihen sokeria, siirappiliuosta tai ruokosokeria... sehän on sama kuin sokerilimsaa joisi, kilot ei kestä. Tulos: htin kitkerää. En juo. Siihen jäi se yritys. Lienee parasta jatkaa maistellen ystävärouvan tarinoilla. Tai hakee pirkkaa pöytään.

Tässä asiaankuulumaton supercool auto taloni päädyssä eilen. Mut tehdään siitä asiaankuuluva: olkoon se Green Tea Pick-Up. Kaunotar.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti