Hallaa ja hömpsyjä

Nyt on taas se hetki ajassa, kun luonto on pysähtynyt, ja tyynenä ja hiljaisena odottaa talven tuloa. Tässä kohtaa vuotta on hyvällä tavalla melankoliaa. Värejäkin on, mutta ne ovat ihan erilaisia kuin valon ja äänien aikaan: punainenkin on ihan viilee.

Tääkin on nyt ihan viileetä! Juuri pakkasen kautta kohti kurkkua menossa oman maan kirsikkanalifka. Siitä ei tullut punakkaa, vaan ruskeaa, mut eiks se oo ku brandya... Maistuu samalta kuin mielikuvieni Kirsberry. Muistan lapsuudesta, kun setä keräsi niitä pieniä kultapikareita. Siinäpä vasta oiva harrastus; joku kai joutui ne pullot tyhjäksikin kulautella... Ehkäpä voisin huljutella rusinoita tuossa ja laittaa joulukakkuun.

Viime viikolla luonani yöpyi pieni kaveri, jonka ihana pellavapää näyttää aamuisin tältä. Pus!