Varkain puutarhassani

Elämä teki minusta tänä keväänä entistä laiskemman puutarhurin. Salonkikelpoisemmin muotoiltuna: niin ihmisten kuin kasvienkin elämä on luopumista ja tilan raivaamista uudelle elämälle. Siksi tämä hiljaiselo, pyydän anteeksi, mutta älkää minua syyttäkö kuin puoliksi.

Pyrin kuitenkin jatkamaan blogiani samalla vakaumuksella kuin tähänkin asti, katsotaan mitä kaikkea kerään näytille.

Tänään kuitenkin hiivin kevätillan hämyssä puutarhaan katsomaan kätteni jälkiä: syksyisten sipulien istuttamisen ja viimevuotisten kylvöjen ensimmäisiä tuotoksia.

Pink impression -tulppaanit ovat komeita. Naapurin rouva istui ilmestymisestäni hämmentyneenä varjoissa pihassaan, kunnes rykäisin ja soin hänelle mahdollisuuden lähestyä. En tiedä, oliko se lohduksi tarkoitettu hätävale, sama kai se, mutta hän sanoi ettei ole saanut ikinä tulppaaneja kasvamaan pihassaan. Siinä sitten pää kallellaan katselimme hiljaisina näitä upeita, isoja, pinkkejä pallukoita.

Ja niitä on enemmänkin.

Toisessa kukkapenkissä puskevat matalammat, polkanväriset, Polka page -laatua.

Niin, ja se särkynyt sydän, kukkii jo ja kipeen paljon.

Bellikset ovat aina niin jollyjolly heti kevään ensimmäisinä, tänä vuonna en vaan ollut paikalla, kun ne tulivat maailmaan. Miehet on niin huonoja: kysymyksiin kukkijoista olen saanut vastauksena, että "On siellä jotain". Ja nyt vasta ihan lähiaikoina, että "On siellä jotain punaista", kun puolenmetrin tulppaanit suorastaan tökkäävät silmään. Belliksistä ei ole ollut puhettakaan, kuka nyt jalkoihinsa katselisi kun takapihalla harppoo.

Ja tästä Peppi Pitkätossun puuta kohdanneesta moottorisahasta olisi joku voinut olla muutakin mieltä. Siihen olisi melkein voinut köyttää itsensä kettingeillä.

Ja, Linda, mä kyl vastaan tunnustuksen mukana tulleisiin kysymyksiin ihan just :)