Ovet auki puutarhoihin

Läheisessä siirtolapuutarhassa oli avoimien ovien päivä: kiinnosti ainakin mua ja neitoperhoja, niitä oli älyttömästi! En oikeastaan halaja puutarhamökkiä, liian sosiaalista, ja liian vähän rahaa toteuttaa toissijaisia toiveita. Näen itseni sieluni silmin järsimässä grillimakkaraa jossain puskassa, etteivät naapurit tule kaffille. Mutta onhan ne kodikkaita ja monelle oiva tapa harrastaa viljelyä. Ja kukkia. Ja irrottautumista. Mikäs sen mukavampaa sunnuntaipuuhaa, kun luvan kanssa sai kurkistella pihoihin ja mökkeihin, ja joku oli leiponut pullaakin vieraille. En tohtinut siltikään montaakaan nuuskia, nehän on jonkun kesäkoteja, enemmän kiinnosti pihojen tunnelma.

Kokosin tähän sieltä täältä mökeistä palaset, joista nikkaroisin mun lempimökkini tiluksineen. Sellanen hämyisä ja rönsyävä piha, mutta ei siivoton. Mutta ei missään nimessä niukka eikä kantikas tai korrektin siisti.

Etuportti. Takaportti. Sivuportti. Portteja pitää olla. Ja polkuja.

Kuisti ja rönsyilevää vanhanajan tunnelmaa.

Istuskelupaikka omenapuun alla.

Leopardiverho ja hevosenpää seinällä, aina hyviä olla olemassa.

 Tuoleja (ja kakkuja) piilossa puutarhassa.

 Lyhtyjä.

Jotain "hämärää", niinkuin taiteilija Maija Palon pihan ovi.

Sitten paljon luumuja, omppuja ja kukkia.

Siinäpä se. Siitä tuli täydellinen!

Hyvin on pysytty kiloissa, ja tiloissa

Kesälomaa on mennyt viikko, ja kesään kuuluvat tietysti kesäeväät, joskus ne on enemmän ku kohillaan. Ihanalla brita-kakulla ja shampanjalla aloteltiin viikonloppuna tyttöjen kanssa, shampanja tuli lähetyksenä mieheltä. Salaateissa oli orvokkeja ja mansikoita, ja kalaa oli jos jonkinmoista appelsiiniloimutettua.

 

Viime viikolla taasen Valamon luostarissa tarjoiltiin mm. teepöytää. Mä niin tykkään, kun saa teetä, Valamon mustaa, samovaarista metallikoristeiseen lasiin (ihana!). Tee, ja suolakurkut hunajalla ja smetanalla, vois syödä loputtomiin. Tarjoiltiin, ja otin, myös Valamon viinejä. Ja viinituvassa otin lisää viiniä. Valamon Rafael kuohuviini on mun tähän-mennessä-suosikki. Ja sit se pihlajanmarjalikööri.

Pääsin myös munkin kanssa deiteille. Paikka on muutenkin lempikuplani. Kaukana hyvä muu maailma, jonkun mielestä katala, ihan kuinka vaan, kaukana kuitenkin.

Kaiken tuon hörppimisen jälkeen ette ehkä ihmettele, että Tallinnan laivalla mulle tarjoiltiin vain alkoholitonta drinksua. Lapselle vain tilasin, mutta itsellekin sain väkipakolla, vinkvink.

Tuon jälkeen tanssinkin pöydillä neonranneke heiluen. Että kuka siihen promilleja tarvitsee... En ole nyt kysynyt, että vieläkö olen jonkun matkalaisen täti. Ne on kyllä tottuneet...

Kesken pieniä lomaa ryydittäviä työtehtäviä täytyi tänään ladata puhelimeen Pokemon Go -peli. Eilen katselin toisiinsa törmäileviä ihmisiä puistoissa ja kaduilla. Täytyi siis koklata. Ensimmäinen pokemon pomppi tyynylläni, nappasin sen siitä. Onhan se ihan kiva, että sängystäni löytyy aamulla edes joku. Ajattelin jatkaa päivää terassilla, joten kenties niitä vilkkuu siellä silmissä tuplana. Saatan jopa jututtaa. Kaverin tytön sängystä oli aamuvarhain löytynyt pehmolelut mytyssä peiton alta, ja tyttö oli tiessään. Tästä lähtien pokemon-metsästys on siis käypä syy kaikelle.  

Kohtaaminen kuusen alla

Nyt sataa. Pitelin sadeiltaa kuusen alla ja katselin, kun sudenkorento teki kuolemaa. Veikkaisin, että se oli ruskoukonkorento, aika iso kuitenkin. Jalat liikkuivat vielä vaivalloisesti. Se ei ollut vahingoittunut mitenkään, se varmaan vaan oli elänyt sen muutaman viikkonsa siivillä. Toukkana se voi elää vuosiakin. Miettikää. Kaiken sen vedessä oleskelun jälkeen, muutama viikko siivillä, ja kuolema. Just kun on nähnyt kaiken ilmasta: vedenvälkkeen ja lainehtivat kukkakedot.

 

Se on mystinen otus. Liidellyt maapallolla satoja miljoonia vuosia. Euroopan historiassa sen kiehtovuus on aiheuttanut pelkoakin, ja kun ei ole ollut tiedettä vielä selittämässä asioita maallisiksi (joku vois sanoo, että pilalle...), selityksenä on tietysti ollut pahuus. Sudenkorento monella muulla kielellä onkin jotain piruun viittaavaa. Vaan kyllä mun suosikki silti on dragonfly. 

Ajattelin, että tän tyypin ehkä olisi mukavampi kuolla ilmassa, joten nostin sen tikulla ylös.

Tai sitten se vain muni ja mietti, että piru (se ystävänsä) vie ny toi ihmisääliö tosta, että saa edes synnyttää rauhassa. Ja jonku tikun nokassako tässä nyt pitäs munansa pullauttaa, aaaiiiii....

Sade loppui, eikä se ollut vielä kuollut. Alkoi tylsistyttää, ja tuli pissahätä kyykkiessä. Joten en nyt sitten todistanutkaan kahden maailman rajahetkeä. Mutta olihan se kauneusteos, kaikki siipien kultaiset säleiköt ja pään yksityiskohdat, pääsin tutkiin pitkään ja hartaasti. 

Sulojuissii!

Suloisin juhannus kuulostaa tältä (käännökset ohessa): loiskis-lip-lap (vesi), kurkkuhuuto-kirkuna (lokit), ritinä ja pauke (saunanpesä), poksahdus ja sihinä (juomat), kohtuullinen ininä (hyttyset), hiljaisuus tai "Syömään!" (ihmiset). No, okei... Radio Suomi on kiva, ja kikatus, ja "Shhsiish... muistatteko sshilloin rantarokissa..".

Kun olin pieni ja varhaisnuori (ennen sitä Rantarockia...), juhannukset vietettiin maalla Etelä-Pohjanmaalla ja mumman pihassa, milloin kananmuna lusikassa keikkuen, milloin missäkin muussa leikissä kisaillessa suvun kesken. Grillattiin, syötiin, ja aikuiset varmasti kohtuullisesti maistelivat juhannusjuomaa, koska en muista sellaisesta mitään, tai koska mumma piti jöötä. Puukot ja helavyöt pysyivät piilossa. Koivut oli kannettu porstuaan ovensuulle. 

Juhannusruusun tuoksua ei päihitä mikään muu kukka kesällä, syreeni menee lähelle. Näin melkein keskikaupunkilaisena keinot sen hankintaan ovat vähissä. Joten... Tässä juhannusviikon missio: hankinta meneillään vanhainkodin pihan laitamilla ovelasti kivipenkereen takaa. 

Huvien maksimoimiseksi täytyy kuntoilla alle. Juhannuslenkillä kuulokkeissa soi supisuomalaista Sentencediä ja brexit-brittiläistä Joe Cockeria. Ihan vaan sen takia, että laulumiesten äänet raapivat kuin parransänki. Korvatkoon juhannusheilan.

Kaunista juhannusta, toivoo Pallopaju!

Mielen maisema

Kävin taannoin ex tempore (työpöytä alkoi yhtäkkiä työntää mua luotaan) päiväretkellä lähiseudun luonnonsuojelualueella. Se ei ollut kuin yksi kipakka huokaus koneen äärellä, junatiketti netistä ja eikun menoksi. Tätä kuvaa astumisestani satumetsään, jossa saniaiset juuri silloin aukoivat kiemuroitaan ja vuokot kukkivat kolmessa värissä (ja liittyi siihen yksi omar-munkki näkötornillakin...), katselen nyt sitten tässä työpöydän ääressä, kun alkaa mieleen kasautua liikaa tavaraa. Loput maisemat polun varrella voi sitten muisti paikata. Ja jo helpottaa taas.

Vanhapiika kaalin surma?

Tänään keskipäivänpaussilla pyöräilin Ruohonjuuren ohi, ja kappas, katu rehevöitsi! Kolin luomutilan luomutaimisatsi oli saapunut, ja menekistä päätellen pian lähtenytkin. Vaikka olen vannoutunut Tammelantorin pientaimimyyjien ystävä, niin täytyihän tuosta jotain napata, olivat edukkaita. Näin minusta (in my dreams) tulee sitten parvekekaaliviljelijä! Tässä on parsakaalia ja kukkakaalia, sitruunabasilika, kanelibasilika ja salvia. Haen sitten lisää kaalintaimia torilta, jos näyttää siltä, että nämä asettuvat.

Myyjärouvanen kertoi, että on itse kasvattanut parsakaalta ei-lasitetulla parvekkeella, ja hyvin oli menestynyt. Se vaatii vaan altakastelua ja ajoittaista paahteelta peittämistä, porotuksesta se ei tykkää. Joten koklataan! Hieman vinosti hymyilyttää, koska innostuksen puhurini ovat toisinaan käyrältään kuin hyppyrimäen profiilia katselisi: hirvee spurtti ylös ja ja samantien alkava, väistämätön tasainen laskeutuminen, ja sitten jatkuvaa alankoa, kunnes jokin toinen asia toisaalla taas hyppyrin pystyttää. Mutta nyt! Lupaan paneutua. Etten ole vanhapiika kaalin surma, kuten sanonta kuuluu.

Äitini, ei-tupakoitseva, pusersi jo olennaisista olennaisimman pohdintansa kultaisen jyvän: koska kaalit, siellä ei sitten voi käydä kukaan tupakalla. Ilmeisesti hänkin pidättää hengitystä, josko joku, vaikka sitten tupakoitseva, mies joskus tyttärensä parvekkeella nojailisi. Ja kaalit voisivat kaiketi tämän estää tapahtumasta. Nii... Täytyy myöntää, että tuo pointti ei kyllä tunkeutunut oma-aloitteisesti tajuntaani. Äitit.

Taimet, nuo torin seireenit

Tammelantorin taimet kuiskivat mulle. Aina kun kuljen ohi... eli kesän lähestyessä harva se päivä. Kyllä niistä pian joku onnistuu sujauttamaan itsensä paperikassiin, joka onnistuu sujahtamaan käteeni. Jos olisi kasvihuone, ostaisin tämän... kuvittakaa mielessänne, miltä tämä näyttää! Tai katsokaa vaikka täältä, ihana!

Tämän ostan joka tapauksessa.

Tatsoi on kaiketi kuin pinaatti, mutta siinä on vielä enemmän ytyä. Joten tuonee toivottavaa vaihtelua pirkanlehtipinaatti-riippuvuuteeni. Toi lausutaan aasialaisittain tah tsai, mut luulen, että Tammelantorilla pärjää kotimaisella, ja sen käyttö on jopa suotavaa.

Torilta palailevan tuttavan paperikassista kurkki suklaaminttu, Mentha Chocolade. Se on haettava, välttämätön ainesosa kesädrinksuihin.

Sorsista ja lämmöstä seonneet ihmiset

Maanantaina töihin tullessa ikkunoiden alla pyöri sorsapoikue, jossa kahdeksan poikasta. Homma näytti epävarmalta, varsinkin kun vettä ei ollut mailla halmeilla. Jäimme ohikulkeneen naisen kanssa passiivisesti aktivoituneina pohtimaan mitä tehdä. Mietin hiljaa mielessä, että jos hipsisin tästä, kun hän näytti halukkaalta jäämään passiin. Lopuksi kuitenkin soitin eläinsuojeluvalvojalle, joka sanoi olevansa liian kaukana, ja että poliisille periaatteessa kuuluu kyllä, mutta nyt pitäisi äkkiä saada pahvilaatikko, ja kaverit sinne, ja rantaa kohden. Wha... Kielen päällä oli sanoa, että Ekkai sää ny oo tosissas... Mutta niin sitten kävimme toimeen, koska muita ei ollut heti avuksi tulossa.

Sorsat tietenkin juoksivat jo ties missä, kun saavuin laatikon kanssa paikalle. Hetken kuluttua meitä oli neljän, toisilleen vieraan, naisen porukka sorsia pyydystämässä. Yksi oli englanninkielinen, ja hänellä roikkui kamera kaulassa. Että, ihan adventurous trip to Tampere...

Sen jälkeen, kun muun muassa itse toikkaroin laatikon kanssa keskellä risteystä muiden pysäytellessä autoja (äijät rattien takana katsoivat varmaan, että Jaaha, neljä naista sorsien perässä, no ei kai tässä ole kiire mihinkään...), karvapallot olivat viimein kourilla kahmaisten kasassa.

Sitten ei enää tarvinnutkaan kuin ohjastaa emo kävelemään boksin eli piip-piip-piip-äänien kuuluvassa läheisyydessä läpi liikenteen. Eläinvalvoja laittoi vielä puhelimeeni viestiä, että "Isoon veteen!" Ajattelin, että Se on nyt, pkele, kelvattava se vesi mitä on saatavilla!

Alkupisteestä puolen kilsan päässä saimme sitten vapauttaa poikaset emonsa luo, ja ojaan, josta johti alikulku järveä kohden, joten hyvin ne siellä pärjäävät. Ja jos eivät pärjää, niin se on sitten sen emon vastuulla, joka uhkarohkeudellaan koko projektin pisti alulle. Lopuksi halailimme ja taputtelimme toisiamme selkään. Kun pääsin työhuoneeseen, ilmassa leijui vieläkin ulkomaisen naisen parfyymintuoksu, halailusta ei meinannut tulla loppua. Heh, ihmiset on höpsöjä (ja varsinkin sorsat...), ja tollasilla yhteisefforteilla on sivumerkityksiä.

Jos joskus jotkut neljä randomia päättävät yhdessä ponnistaa ex tempore vaikkapa keskustan päihdeongelmaisten eteen, (olettaisin, että siinä tosin tarvittaisiin hieman yhteistyöhalukkuutta heiltäkin), niin siinä vaiheessa uskon ihmisten läpihyvyyteen.

Viikonlopun päivät olivat kauniita, varsinkin aamuvarhaisella, kun tein lenkkiä Näsijärven rannoilla. Eihän siitä meinannut tulla mitään, kun piti pysähdellä mietiskelemään tällaisiin paikkoihin.

Ja tällasiin.

Olin myös keskustassa piknikillä.

Ensin söin munkkia.

Ja sitten tippui jotain taivaasta.

I can smell it!

Kevät taitaa tulla ihan oikeasti, sen tuntee ihollakin. Voisin melkein väittää, että kevät on nyt! Ilmassa on lämpöä, katupölyä, ja kotona likaiset ikkunat. Kun oli ihan liikkumatta Koskipuiston penkillä, vienojen tuulenpuuskien välissä saattoi vähäsen paahtua.

Keväällä ei jaksa enää yhtään ajatusta lumesta tai jäästä, paitsi hallissa! Just nyt Tapparan tyttöö jänskää hitsisti.

Kävin myös kissaterapiassa kaverin luona. Istuin kahvipöydässä kissa jalkojen päällä naksukehräten. Kiittämätön ihminen kun olen, moitin kynsiään, jotka nautinnosta ojennellen uppoutuivat  lankoja päärmäten ihkauusiin farkkuihini. Kissojen viihdettä on, pää kahdeksikkoa rundaten, katsoa kerrostalon ylimmässä kerroksessa, kun linnut pyrähtelevät puunlatvoissa ikkunan takana. Nyt sitä voi taas tehdä.

Seuraavaksi alan miettiä, mitä sitä kasvattelisi tänä vuonna. Pelargoniat ikkunalaudalla ainakin ovat jo keränneet hehkeää vihreää lehtiinsä. Siitä se lähtee.