Vanhapiika kaalin surma?

Tänään keskipäivänpaussilla pyöräilin Ruohonjuuren ohi, ja kappas, katu rehevöitsi! Kolin luomutilan luomutaimisatsi oli saapunut, ja menekistä päätellen pian lähtenytkin. Vaikka olen vannoutunut Tammelantorin pientaimimyyjien ystävä, niin täytyihän tuosta jotain napata, olivat edukkaita. Näin minusta (in my dreams) tulee sitten parvekekaaliviljelijä! Tässä on parsakaalia ja kukkakaalia, sitruunabasilika, kanelibasilika ja salvia. Haen sitten lisää kaalintaimia torilta, jos näyttää siltä, että nämä asettuvat.

Myyjärouvanen kertoi, että on itse kasvattanut parsakaalta ei-lasitetulla parvekkeella, ja hyvin oli menestynyt. Se vaatii vaan altakastelua ja ajoittaista paahteelta peittämistä, porotuksesta se ei tykkää. Joten koklataan! Hieman vinosti hymyilyttää, koska innostuksen puhurini ovat toisinaan käyrältään kuin hyppyrimäen profiilia katselisi: hirvee spurtti ylös ja ja samantien alkava, väistämätön tasainen laskeutuminen, ja sitten jatkuvaa alankoa, kunnes jokin toinen asia toisaalla taas hyppyrin pystyttää. Mutta nyt! Lupaan paneutua. Etten ole vanhapiika kaalin surma, kuten sanonta kuuluu.

Äitini, ei-tupakoitseva, pusersi jo olennaisista olennaisimman pohdintansa kultaisen jyvän: koska kaalit, siellä ei sitten voi käydä kukaan tupakalla. Ilmeisesti hänkin pidättää hengitystä, josko joku, vaikka sitten tupakoitseva, mies joskus tyttärensä parvekkeella nojailisi. Ja kaalit voisivat kaiketi tämän estää tapahtumasta. Nii... Täytyy myöntää, että tuo pointti ei kyllä tunkeutunut oma-aloitteisesti tajuntaani. Äitit.