Oman rivitalopihan puutarhoinnin lopullisesti muuttama kukkatykkääjä koittaa hahmottaa, miten kaikin tavoin voi olla puutarhaihminen ilman omaa pihaa. Pohdiskelut ja hassuttelut kulkevat kaiken maailman puutarha-, kukka- ja betonikujilla. Ajatuksella Joskus vielä...


perjantai 27. kesäkuuta 2014

Pioninpompulat

Palaan taas siihen, miten tykkäänkään kukkien nupuista! Juuri nyt pioninpompulat heiluvat kesätuulenvireissä. Kävin Luumutiellä niitä katsomassa. Kun ne aukeevat, ne ovatkin "all over the place", eikä enää niin kivoja.





Juhannuskin meni. Sille ja ruusuilleen kävi näin, löysin jäänteen taskustani jussinjälkeisellä lenkillä.



Hatanpään ruusutarhalla kukki jo jotain juhannusviikonloppuna. Tämä oli jännä, valuva laji, oksat vyöryttivät ruusuja alas.



Hatanpään kartanon mailla pengerretään rantoja uusiksi. En tiedä, mikä on visio, mutta surkeen paljaalta näytti uusi ja leveä ranta, yksi puu sinnitteli kallellaan järvimaisemaa vasten. Tykkäsin niin lokeroisista, puunvarjoisista rannoista, joille Pyhäjärvi liplatteli, onneksi niitäkin vielä jäi. Miks kaiken pitää olla aina uutta ja prameeta.


sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Simpukoita ja muita aarteita maailmalta


Käväisin kylässä tomeran ja intressantin maailmanmatkaajan luona. Tuliaisiksi vietiin mm. tämä viehko, nostalginen kirsikkakonvehtirasia.


Vastalahjaksi saimme toverini kanssa hiplailla ja kuulostella jos jonkinmoista kauria, torvea ja kierrettä. Ne kaikki oli tämä mitäänpelkäämätön, safareilla ja aavikoilla karaistunut leidi kerännyt ihan ite vuosikymmenien aikana rantavesistä Intiasta, Somaliasta, Sri Lankasta, Botswanasta ja mistä lie.


Mua viehätti melkein eniten ranskanpastillinsävyiset, pienet, herkät kaurisimpukat. Niin kauniita, ja miten ihmeellisiä yksityiskohtia.


Nämä olivat niin isoja, että osasta kuului valtamerten kohinaa. Kuoret kuuluivat simpukoille, kotiloille ja etanoillekin. Jokunen meritähtikin oli joukossa.








Joukossa oli myös simpukka, josta tehdään kameekoruja.


"Roskasakki" oli kuulemma järjestetty parvekkeen reunustalle.


Mutta sitten: tässä sitä vasta onkin merkillistä kapistusta! Ja ne tarinat! Isoin näistä on apinanleipäpuun hedelmä, jonka matkaseurueen mies oli luovuttanut malariansa hoivaamisesta kiitollisena seurueen naisille. Varsinainen trophy! Hedelmiä oli vain yksi, ja arpa ratkaisi sen ystävälleni.


Edellisessä kuvassa etualalla on myös kookospähkinännäköinen siemenkota, joka oli lasketellut läpi norsun ruoansulatuskanavaa ja päätyi siis lopuksi tälle lautaselle Suomeen. Muissa siemenkodissa rapisivat marakassin lailla siemenet sisässä. Kävynnäköinen, tiikkinen hedelmä oikeassa laidassa oli myös ihanan sileä kädessä, toimisi stressileluna. Sitten oli yksi hieman massiivisempi siemenkota.


Seikkailutarinoita kuunnellessa mietin, että esineet eivät tosiaan ole aina vain esineitä.

maanantai 2. kesäkuuta 2014

Siirappia romantiikan nälkään

Olen jo julistanut antifeministisesti töissäkin, että paras laihdutuskeino on miehet! Työporukassa on useimmiten jollain meneillään jokin dieetti, itse olen viime aikoina pystynyt parhaimmillaankin, en 2-5-dieettiin, vaan 1-6-dieettiin. Että jos ajattelette, että kylläpä laiska puutarhuri on ahkera lenkkeilijä, painelee pitkin katuja ja laitumia milloin mitäkin nuuhkien ja ihastellen, niin kannustin saattaakin olla juuri nyt tuo maailman paras laihdutuskeino. Josta saankin sen hevoseläinsillan tähän rantakallioilla auringonlaskun aikaan nappaamaani romanttiseen kuvaan. Katsokaa tarkkaan, etualalla pikkaraisena pariskunta, takarivissä kameran takana haaveilemassa vastaavasta minä.


Tähän liittyen marsulla on aika hyvin rakkausasiat hallussa, huomasin Aamulehdestä taannoin.


Loppuun kuitenkin kukkakuva, jotta pysytään asiassa. Lempikukkani, ihanainen akileija, johon törmäsin, kun päivästä raskaat silmäni pyyhkivät asfalttitien sivustoja työmatkalla. Tämä jos mikä on herkkä kuin rakkauden ensisäikeet ...