Kusaman kurpitsat

Palataan taas kurpitsoihin, noihin elämänilon molluskoihin. Syyslomailin Helsingin taidemuseossa Yayoi Kusaman In Infinity -näyttelyssä. Ihan mahtava ja mykistävä ja laulattava! Interaktiivinen. Kusama on 87-vuotias japanilainen naistaiteilija, joka on, USA:ssa viettämiensä vuosien jälkeen, asunut jo 40 vuotta psykiatrisessa sairaalassa. Hänen luovuutensa ja rajaton mielikuvituksensa on tuottanut niin mielen kauhukuvia kuin mahtavan hulluja, värikkäitä ja pilkukkaita teoksia, joita myydään maailmalla miljoonahintaan. Yksi hänen loputtomista inspiraationlähteistään on kurpitsat! Ja näin kauniisti hän niistä filosofoi, HAMin näyttely kertoi seinällään.

Tässä luukusta kurkittavassa (ja kuvattavassa) peilisalissa kurpitsat jatkuivat äärettömiin. 

Ja tähän kurpitsaan pääsi sisälle.

Kusama on tehnyt yhteistyötä muotijätti Louis Vuittonin kanssa pilkullisten laukkujen tiimoilta. Kampanja lanseerasi Kusaman näköis- ja kokoisnuket, joista yksi oli esillä näyttelyssäkin. Tässä tuo rohkea nainen on.

Kannattaa katsoa dokumentti Areenasta! Lopuksi kävin vielä laittamassa oman täpläni Häivytyshuone-teokseen. Taiteilija on halunnut, että täplät ovat kävijöiden laittamana kaaoksessa: äärettömästi toistuvia erivärisiä täpliä sikinsokin maailmassa.

Syksyn satoilakointia

Mitäs syksyyn? Se on niin pitkällä, että jotkut asiat ovat jo vanhentuneet, kuten kantarellireissuni, joten jääkööt ne kuvin läpikäymättä. Mutta kurpitsat ja suppilovahverot ovat ajankohtaisia, pyöräytin mm. suppis-salamipiirakan.

Kurpitsamaan kakarat ovat hauskoja, on soikeaa, rehevänpyöreää, päärynänpitkulaista ja lituskaa. You know, kurpitsat ja ihmiset, kukin omanlaisensa... Tykkään tutkiskella niitä, mutta en kanniskella. Enkä kokkailla niistä juurikaan mitään, sillä jo pelkkä pilkkominen (kirveellä?) on riskialtista minunkaltaiselleni. Yksi huippuhyvä itämainen myskikurpitsasosekeitto on cv:ssäni, mutta siinäpä se. Jos minä, kaikki- ja suurruokainen, jotain olen syömishistoriassani hieman karsastanut, se on etikkakurpitsakuutiosalaatti kouluruokailussa, josta on muuten vain hyvää sanottavaa. Edes tilliliha ei traumatisoinut.

Muita mieltä aina lämmittäviä syksyn muotoja ovat kastanjat. Ihania tiikkisiä kiviä, joita siis vain vien kotiin ja hypistelen. Kunhan ensin vain saan ne alas puusta. Täti koukkii pitkällä kepillä keskustan puiston puuta, ja nelivuotias katsoo työnjohtajana vierestä ja neuvoo. Ja sitten ihastellaan yhdessä löytöjä kuorien sisällä, ja ihan niitä kuoriakin.

 

Torilla tapaa myös ihkauusia tuttavuuksia, kuten nämä Indigo rose -kirsikkatomaatit.

Noita pyöreitä muotoja rikkomaan voisi läväyttää vaikka nämä valkoisina hehkuvat palsternakat.

Viime päivinä on torille ilmestynyt myös talvisatoa: villavihannekset.

Muuten, oletteko huomanneet: nyt saa jo läpättävin sydämin polttaa kynttilöitä! Ihanaisen Omyoga-joogakoulun lyhtyjen kera tuikkuja ja lämmintä valoa syksyynne!

Vanhapiika kaalin surma?

Tänään keskipäivänpaussilla pyöräilin Ruohonjuuren ohi, ja kappas, katu rehevöitsi! Kolin luomutilan luomutaimisatsi oli saapunut, ja menekistä päätellen pian lähtenytkin. Vaikka olen vannoutunut Tammelantorin pientaimimyyjien ystävä, niin täytyihän tuosta jotain napata, olivat edukkaita. Näin minusta (in my dreams) tulee sitten parvekekaaliviljelijä! Tässä on parsakaalia ja kukkakaalia, sitruunabasilika, kanelibasilika ja salvia. Haen sitten lisää kaalintaimia torilta, jos näyttää siltä, että nämä asettuvat.

Myyjärouvanen kertoi, että on itse kasvattanut parsakaalta ei-lasitetulla parvekkeella, ja hyvin oli menestynyt. Se vaatii vaan altakastelua ja ajoittaista paahteelta peittämistä, porotuksesta se ei tykkää. Joten koklataan! Hieman vinosti hymyilyttää, koska innostuksen puhurini ovat toisinaan käyrältään kuin hyppyrimäen profiilia katselisi: hirvee spurtti ylös ja ja samantien alkava, väistämätön tasainen laskeutuminen, ja sitten jatkuvaa alankoa, kunnes jokin toinen asia toisaalla taas hyppyrin pystyttää. Mutta nyt! Lupaan paneutua. Etten ole vanhapiika kaalin surma, kuten sanonta kuuluu.

Äitini, ei-tupakoitseva, pusersi jo olennaisista olennaisimman pohdintansa kultaisen jyvän: koska kaalit, siellä ei sitten voi käydä kukaan tupakalla. Ilmeisesti hänkin pidättää hengitystä, josko joku, vaikka sitten tupakoitseva, mies joskus tyttärensä parvekkeella nojailisi. Ja kaalit voisivat kaiketi tämän estää tapahtumasta. Nii... Täytyy myöntää, että tuo pointti ei kyllä tunkeutunut oma-aloitteisesti tajuntaani. Äitit.

Doomilla ryyditettyjä herneenversoja

Kevät alkaa hiljalleen läikähdellä tunteena sydänalassa. Muutama lumenheitukka ei sitä kipinää niin vaan sammutakaan. Vaikkakin... tykkään talvesta, mutta kuluneena on ollut niin harmaanpimeetä. Muuten pimeys ei haittaisi yhtään.

Katselin yksi aamu telkusta herneenversojen istuttamista. Tämä on vaihtelua. Monena aamuna jumitun katselemaan kännystä meikkaus- ja kampausvideoita (!). En tiedä, missä kohtaa kasvatustani on mennyt vikaan, mutta tuo on yksi keinoni välttyä nousemasta sängystä. Todettakoon, että yleisin oma ehostusrituaalini on ripsiväri ja ponihäntä.

No, kuitenkin. Ajattelin, että miksi en ollut jo aiemmin versottanut herneitä. Versot maistuvat aina hyvältä, ja näyttävät kivoilta kiehkuroilta ravintola-annoksissakin. Laitoin kuivaherneet likoomaan. Tässä kohtaa eletään prosessin kriittisimpiä aikoja. Mitä kummallisempien asioiden ja harrasteiden aloittaminen ei ole ikinä ollut ongelmani, kestävyys kenties, vaikka ei se minua itseäni juuri haittaa. Tällä kertaa sain kylvämisen itsestäni irti parin päivän viiveellä, kun jääkaapista lehahti vastaan muistutus. Alustoissa ei nyt siihen hätään ehtinyt hifistellä, joten laitoin herneet joululta ylijääneisiin foliovuokiin, joihin pistelin saksilla reikiä pohjiin.

Kylvämisen taustamusiikkina kuuntelin uutta Kypckia. Eikös tätä ole ihan tutkittukin, kasvit aistivat musiikin ja voivat kasvupyrähdellä sävelten siivittämänä? Jännityksellä jään odottamaan, mitä doomilla ryyditettyjä sekasikiöitä mullasta puskee. Joku aamu voi vastassa olla vihtahousu ja pavunvarsi. 

Rosmariinilla talven taittoon

Polkaisin vuoden 2014 (hyvää tätä kaikille!) kasvittelun käyntiin osallistumalla yrttikurssille alkuviikosta. Ideana oli hyödyntää joka-marketin-yrttejä. Yrtintuoksut seurasivat kotiin, ja töihinkin asti niin, että haistatutin seuraavana päivänä työkaverilla reppuani, hyvin haisi vieläkin. Kuljetin sillä kurssilla tehdyt suolat ja öljyt kotiin.

Kurssilla oli käsittelyssä, ja käsissä, eritoten rosmariini, tuo ikuisen rakkauden symboli. Auttaa kuulemma rentoutumaan, muistamaan, verta kiertämään ja lievittää hermosärkyjä. Samoin sitä voi käyttää grillitikkuina, saa aromit kaupan päälle. Kesällä sillä voi koittaa karkottaa itikoita. Hyvä pakkastalven hemmotteluvinkki: tee helposti ihanaa vartalonkuorinta- ja jalkakylpysuolaa ihan vain sekoittamalla merisuolaa ja pilkottua ja huhmareessa (tai kivellä) rouhaistua tuoretta rosmariinia. Kourallinen tuota suolaa vadissa ja lämpimää vettä, niin kokemus on vähintään jalallinen ja keuhkollinen, jos ei sielullinen. Kurssin lopuksi testattiin, pääsin ehkä jalalliseen, perjantaisaunassa omassa rauhassa aion päästä sielulliseen.  Jos haluaa tehostaa rohdosaromia, niin tipauttaa sekaan viitisen tippaa rosmariinia eteerisenä öljynä.

Toinen käyttöönottamani vinkki oli hiusöljy. Oliiviöljyä ja siihen taas pilkkorouhaistua tuoretta rosmariinia, kuiviin hiuksiin 20-30 minuutiksi, sitten hierotaan shampoo samaan päähän ja vasta sitten vesi. Avot. Järjestys tuo siksi, että vesi ei öljyä välttis niin vain irroittele. Jos on blondi, niin sitten kannattaa ensin testata niskatupsuun, miten öljy reagoi, ettei astele saunasta kirjavalla päällä ulos.

Saunaan voi myös tekaista rosmariinivihdan. Rosmariinin oksat kun ovat puumaisia, niin hyvin pysyy kimppu kasassa. Jos ei halua sotkea paikkoja, niin laittaa hiukan pienemmän kimpun harson sisään ja upottaa löylyveteen. Sekaan harson sisään voi hieman murskata (eli rikkoa rakenne) rosmariinia. 

Tuskin maltan odottaa perjantain saunavuoroa! Ja toivottavasti seuraavalla vuorolla saunova naapurikin arvostaa rosmariinin voimaannuttavaa (ettei vieraannuttavaa) tuoksua...

Likööriä ja lököttelyä

Nyt kaikki joutilaat raparperin notkuvat puskat mataliksi ja viinaa tekemään. Nappasin tämän raparperiliköörin ohjeen Maistiaisia Hämeenlinnasta -ilmaisjakelulärpäkkeestä. Tämänhän voi tehdä vaikka keittiön nurkkaan johonkin kauniiseen lasipulloon esille, niin sitä muistaa sitten käydä silloin tällöin kääntelemässäkin.

 Kuva: Maistiaisia Hämeenlinnasta.

Kiireettömyydestä puheen ollen katsokaapa, mitä tytöt keksivät lähipuistossani. Voisko enää elämä ihanampaa olla. Köllötellä bestisten kanssa riippukeinuissa, ei huolta koulusta, ei huomisesta.

Laventelisokrua

Siellä, missä "sataa lunta hiljaisille silloille, silloille joista kukaan ei tiedä", Tarjei Vesaasia (tykkään!) vapaasti - tai sitten ihan sanatarkasti, en enää muista - mukaillen, alkaa lumisade pikkuhiljaa laantua ja puutarha-ajatukset viritä. Tänä keväänä minulla ei ole omaa maata, ei ruohoa, ei kukkapenkkiä. Ja silti: ajatuksissa voi olla noita kaikkia. Joten ylläpidän hiljaisten siltojeni puutarhuriminää mm. tilaamalla uuden puutarhalehden. Koskaan ei elämässä tiedä, milloin saa taas siirtää kaikki ajatuksensa käsiin ja siitä muhevaan kukkamaahan.

Vanhaa puutarhaani tekisi mieli käydä kevään korvilla kurkkaamassa, että mitä sieltä puskee. Mutta ehkä se ei ole hyvä ajatus, se on kuitenkin jätettävä sinne ja käveltävä pois.

Mutta: viikonloppuna katselin boksilta Leilaa, kun se leipoo Ranskanmaalla. Ruotsinkieli on niin kotoista rannikolta tulleelle. Leila on ihanan sensuelli ja nappisilmäinen, ja leipoo ja kokkaa toteuttamiskelpoisia juttuja. Vinkkireseptinä Leilalta kaikille ensi kesän tuoksukasvin kasvattelijoille: laventelisokeri, jolla hän kuorrutteli grillattuja persikoita. Simppeliydessään siis sokeria ja laventelinkukintoja, sokrudesiä kohden neljä kukintoa. Ja Leilan mukaan härlig aromi leviää sokeriin. Kokeilkaahan te, jotka luvan kanssa saatte käydä kukkapenkistänne napsaisemassa.

Ja eiku pulkalla kevättä kohden!

Kylvökurssi lumen aikaan

Voi ei, helmikuu meni jo! Eli munakoison tai latva-artisokan kylväjät, joko viilipurkit on täytetty ensimmäisillä kylvöksillä? Totta puhuen minua tosin neuvottiin, että kylvä mieluummin hieman myöhässä kuin liian aikaisin.

Tuon ja muita evästyksiä sain helmikuun lopun yhden illan kylvökurssilla. Tässä muutama muu kurssittajan puheista poimittu juttu, jotka täytyisi ottaa huomioon siemenistä kasvattelua aloitettaessa:
- taimikupposiin aina uutta multaa
- tavallinen kukkamulta on itämisvaiheessa liian väkevää: jos on liian voimakasta multaa, taimi on poltteissa, se kaatuu juuresta
- mullan sekaan voi laittaa vermikuliittia tai perliittia
- isompia siemeniä on hyvä kylvää aina kaksi samaan ruukkuun
- läpinäkyvä muovikelmu on hyvä päällä

Ja vinkki kotoa poissaolojen ajaksi: löysä hedelmäpussi päällä muodostaa "kasvihuoneen".

Mutta:
- liika lämpö saa taimet venähtämään liiaksi
- liian iso ruukku tuo liikaa kosteutta

Parasta ennen -iältään vanhentuneita siemeniä voi käyttää vielä pari vuotta eräajan jälkeen, paitsi esim. tilliä, asteria.

Viime vuonna tuoksuherneeni kasvattivat aika orpoja jouhia pitkin aitaa, vaikka kukkiakin tuli, ja nyt hokasinkin, että niitä olisi pitänyt malttaa latvoa jo heti taimina, jotta ne olisivat haaroittuneet.

Olen selvästi alkanut ajautua puutarhuriudessani syvemmälle (liian syvälle?). Huomasin nimittäin kuuntelevani kurssitätiä kuin filosofia, kun hän alkoi puhua kukintojen nyppimisestä versus kasvien sielunelämä. Kasvin perustehtävä todellakin on lisääntyä ja tuottaa siemeniä, ei vain kasvaa meidän ihastukseksemme. Siksi kukkineet kukinnot kannattaa aina nyppiä pois, jotta voimaa ei mene siementen tuottamiseen, johon kasvi vimmatusti pyrkii.

Yksittäisistä kasveista kylvösormia alkoi kutitella erityisesti fenkoli, jota voisi jossain vaiheessa ja jossain kokeilla.

Saman teki tarhasalkoruusu sekä pienikokoinen Uchiki Kuri -talvikurpitsa, joka on kuulemma todella hyvänmakuinen. En ole koskaan ollut kurpitsasäilykkeiden ystävä. Kouluruoasta muuten pitäneenä (en muista edes tillilihalla traumatisoituneeni), keltaiset kurpitsakuutiot jäivät kyllä ottamatta, jos sai valita.

(allaolevassa on muuten ollut meneillään hetkellinen mielenhäiriö: hyvänmakuinen on tietty yhteen! sorry...)

Black beauty

Vaikka minun ei pitänyt suosia hyötykasveja tänä kasvukautena, yhdestä puutarhakaupasta mukaan lähti munakoiso, kotimaista alkuperää. Siinä oli kaksi kukkaa ostettaessa, vaan nyt aivan kuin olisi kolme. Se viihtyisi varmasti paremmin kasvihuoneessa, mutta muiden kokemusten perusteella se saattaa pärjätä myös lämpimällä paikalla ulkona. Joten kokeillaan. Eihän sitä tiedä, vaikka siitä kehkeytyisi samanlainen riesa kuin viime kesänä kesäkurpitsasta.

Laitoin munakoison juurelle ruohonleikkuun rämppeitä. Niin olen tehnyt aiemminkin kasvien suhteen, ne tuntuvat tykkäävän siitä. Ruohotukku kasvin juurella säilöö mukavasti kosteutta.

Munakoisosta saa tehtyä kaikkea hyvää. Suosikkireseptini siitä on tämä Nigella Lawsonin kääryleohje kirjasta Syötävän hyvää (2004), jota on tullut tehtyä useasti.

Hyödyllisiä kasveja

Työkaverini kuuluu Hyötykasviyhdistykseen. Ensin ajattelin innoissani, että se resurssi täytyy kyllä hyödyntää pihani suhteen. Sitten muistinkin viimekesäiset hyötykasvikokeiluni.

Kesäkurpitsa. Ostin torilta reippaankokoisen taimen. Pitkään ei tapahtunut juuri mitään, mutta loppukesästä kukkia ja satoa putkahteli runsaasti, ja melkeinpä ilman avitusta. Mutta kun kaikki käyttötarkoitukset kesäkurpitsamokkasiineja lukuunottamatta oli kokeiltu, alkoi takapihalle kurkkia jo kauhunsekaisin katsein. Olen vakuuttunut, että joka kerta kun räpäyttää silmiään, maailmassa syntyy uusi kesäkurpitsa.

Minttu. Ei niitä mojitojakaan joka päivä kuulemma ole hyvä nauttia. Minttu levisi kyllä helposti, joten hetken päästä ei enää penkissä tiennyt, mikä lehti kuului millekin kasville. Minttu on ihan mukava koristelisä jälkkäreihin, ja teetähän siitä on mukava keitellä. Ja voihan sitä vaikka pureskella, jos aamulla jäivät hampaat pesemättä.

Musta ryssä -tomaatti. Sain tupaantuliaistuomisina muutaman musta ryssän taimen. Ensin palellutin ne ja sitten siitä selvittyään ne raukat puskivat isoja, epämuodostuneita hedelmiään, jotka eivät ehtineet punastua lainkaan. Musta ryssän vahva tuoksu jäi myös mieleen. Harmittaa, kun en kesän lopuksi kerännyt siitä siemeniä talteen.

Näillä perusteilla taidan keskittyä nyt kukkiin ja muihin koristekasveihin. Hyödyttömien asioiden parissa puuhastelu tekee muutenkin hyvää.