Kevät alkaa hiljalleen läikähdellä tunteena sydänalassa. Muutama lumenheitukka ei sitä kipinää niin vaan sammutakaan. Vaikkakin... tykkään talvesta, mutta kuluneena on ollut niin harmaanpimeetä. Muuten pimeys ei haittaisi yhtään.
Katselin yksi aamu telkusta herneenversojen istuttamista. Tämä on vaihtelua. Monena aamuna jumitun katselemaan kännystä meikkaus- ja kampausvideoita (!). En tiedä, missä kohtaa kasvatustani on mennyt vikaan, mutta tuo on yksi keinoni välttyä nousemasta sängystä. Todettakoon, että yleisin oma ehostusrituaalini on ripsiväri ja ponihäntä.
No, kuitenkin. Ajattelin, että miksi en ollut jo aiemmin versottanut herneitä. Versot maistuvat aina hyvältä, ja näyttävät kivoilta kiehkuroilta ravintola-annoksissakin. Laitoin kuivaherneet likoomaan. Tässä kohtaa eletään prosessin kriittisimpiä aikoja. Mitä kummallisempien asioiden ja harrasteiden aloittaminen ei ole ikinä ollut ongelmani, kestävyys kenties, vaikka ei se minua itseäni juuri haittaa. Tällä kertaa sain kylvämisen itsestäni irti parin päivän viiveellä, kun jääkaapista lehahti vastaan muistutus. Alustoissa ei nyt siihen hätään ehtinyt hifistellä, joten laitoin herneet joululta ylijääneisiin foliovuokiin, joihin pistelin saksilla reikiä pohjiin.
Kylvämisen taustamusiikkina kuuntelin uutta Kypckia. Eikös tätä ole ihan tutkittukin, kasvit aistivat musiikin ja voivat kasvupyrähdellä sävelten siivittämänä? Jännityksellä jään odottamaan, mitä doomilla ryyditettyjä sekasikiöitä mullasta puskee. Joku aamu voi vastassa olla vihtahousu ja pavunvarsi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti