Oman rivitalopihan puutarhoinnin lopullisesti muuttama kukkatykkääjä koittaa hahmottaa, miten kaikin tavoin voi olla puutarhaihminen ilman omaa pihaa. Pohdiskelut ja hassuttelut kulkevat kaiken maailman puutarha-, kukka- ja betonikujilla. Ajatuksella Joskus vielä...


tiistai 18. lokakuuta 2016

Syksyn satoilakointia


Mitäs syksyyn? Se on niin pitkällä, että jotkut asiat ovat jo vanhentuneet, kuten kantarellireissuni, joten jääkööt ne kuvin läpikäymättä. Mutta kurpitsat ja suppilovahverot ovat ajankohtaisia, pyöräytin mm. suppis-salamipiirakan.


Kurpitsamaan kakarat ovat hauskoja, on soikeaa, rehevänpyöreää, päärynänpitkulaista ja lituskaa. You know, kurpitsat ja ihmiset, kukin omanlaisensa... Tykkään tutkiskella niitä, mutta en kanniskella. Enkä kokkailla niistä juurikaan mitään, sillä jo pelkkä pilkkominen (kirveellä?) on riskialtista minunkaltaiselleni. Yksi huippuhyvä itämainen myskikurpitsasosekeitto on cv:ssäni, mutta siinäpä se. Jos minä, kaikki- ja suurruokainen, jotain olen syömishistoriassani hieman karsastanut, se on etikkakurpitsakuutiosalaatti kouluruokailussa, josta on muuten vain hyvää sanottavaa. Edes tilliliha ei traumatisoinut.


Muita mieltä aina lämmittäviä syksyn muotoja ovat kastanjat. Ihania tiikkisiä kiviä, joita siis vain vien kotiin ja hypistelen. Kunhan ensin vain saan ne alas puusta. Täti koukkii pitkällä kepillä keskustan puiston puuta, ja nelivuotias katsoo työnjohtajana vierestä ja neuvoo. Ja sitten ihastellaan yhdessä löytöjä kuorien sisällä, ja ihan niitä kuoriakin.



Torilla tapaa myös ihkauusia tuttavuuksia, kuten nämä Indigo rose -kirsikkatomaatit.


Noita pyöreitä muotoja rikkomaan voisi läväyttää vaikka nämä valkoisina hehkuvat palsternakat.


Viime päivinä on torille ilmestynyt myös talvisatoa: villavihannekset.


Muuten, oletteko huomanneet: nyt saa jo läpättävin sydämin polttaa kynttilöitä! Ihanaisen Omyoga-joogakoulun lyhtyjen kera tuikkuja ja lämmintä valoa syksyynne!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti