Kohtaaminen kuusen alla

Nyt sataa. Pitelin sadeiltaa kuusen alla ja katselin, kun sudenkorento teki kuolemaa. Veikkaisin, että se oli ruskoukonkorento, aika iso kuitenkin. Jalat liikkuivat vielä vaivalloisesti. Se ei ollut vahingoittunut mitenkään, se varmaan vaan oli elänyt sen muutaman viikkonsa siivillä. Toukkana se voi elää vuosiakin. Miettikää. Kaiken sen vedessä oleskelun jälkeen, muutama viikko siivillä, ja kuolema. Just kun on nähnyt kaiken ilmasta: vedenvälkkeen ja lainehtivat kukkakedot.

 

Se on mystinen otus. Liidellyt maapallolla satoja miljoonia vuosia. Euroopan historiassa sen kiehtovuus on aiheuttanut pelkoakin, ja kun ei ole ollut tiedettä vielä selittämässä asioita maallisiksi (joku vois sanoo, että pilalle...), selityksenä on tietysti ollut pahuus. Sudenkorento monella muulla kielellä onkin jotain piruun viittaavaa. Vaan kyllä mun suosikki silti on dragonfly. 

Ajattelin, että tän tyypin ehkä olisi mukavampi kuolla ilmassa, joten nostin sen tikulla ylös.

Tai sitten se vain muni ja mietti, että piru (se ystävänsä) vie ny toi ihmisääliö tosta, että saa edes synnyttää rauhassa. Ja jonku tikun nokassako tässä nyt pitäs munansa pullauttaa, aaaiiiii....

Sade loppui, eikä se ollut vielä kuollut. Alkoi tylsistyttää, ja tuli pissahätä kyykkiessä. Joten en nyt sitten todistanutkaan kahden maailman rajahetkeä. Mutta olihan se kauneusteos, kaikki siipien kultaiset säleiköt ja pään yksityiskohdat, pääsin tutkiin pitkään ja hartaasti.