Torikausi on alkanut

Kantatorini, Tammelantori, aloittelee kesäkauttaan. Se tarkoittaa sitä, että taimi- ja kukkamyyjät saapuvat, ihmiset istuvat kahviloissa ja ruokapaikoissa ja lokit kirkuvat. Ihanaa.

Nappasin muutaman minitomaatin taimen kaupunkiasuntoni parvekkeelle, samoin krassin taimia. Ajattelin viritellä jotain kehikkoa, johon krassin pujottelen. Krassi on takuuvarma, ja kuitenkin perinteisyydessään herättää muistoja, esim. mumman navetan seinustasta maalla.

 

Samaan nostalgian ansaan lankesin torillakin (ja ei haittaa yhtään), kun tutkin mitä tomaattilaatua veisin mukanani. Myyjä kertoi, että hän kasvatteli tätä Tiny Tim -lajiketta jo nuorena tyttösenä. Tomaatit kuulemma peittivät maalla hänen kesähuoneensa pitsisomisteisen akkunan, josta oli näkymä suoraan ruiskaunokkeja vellovalle pellolle ja johon oli ujutettu myös muutama punainen pelargoni ja jonka avonaisesta akkunasta kuului sirkan siritys ja lehmän ammunta ja ja... Ehkä hän ei ihan noilla sanoilla sitä kuvannut, saatoin muutamalla sanalla kuvausta lisävärittää... Mutta kuitenkin: tällä puheella mukaani lähti pikkutimoa. Sen pitäisi olla helppohoitoinen ja kovasti hedelmää tuottava.

 

Vielä en ole uskaltanut noita taimia istuttaa ulos, sillä hallaa on yhä öiksi tulossa, ja muutenkin on melko aikaista vielä. Akkunalaudat kivikerrostalon kolmannessa kerroksessa ovat siis täynnä taimia juuri nyt.

Viikonloppupuutarhurin elämää

Eilen oli paahteinen päivä puutarhassa, jokusen kannullisen kastelinkin. Melkeinpä silmiin otti, kun valo niin heijasteli kukkasista. Kullerotkin ovat jo kukassa. Mieleen tuli viime kesän reissumme Jäämeren rannalle, jossa valtava määrä kulleroita pehmitti Norjan ja Venäjän rajan karua vartiointiasemaa, jossa sedät kulkivat ase olalla kulleroista piittaamatta.

Luulenpa, että tästä kesästä tulee rehevä ja runsas, sen verran terhakoilta näyttävät jo monien kasvien vihreät maanpäälliset. Aika lailla jänskättää, millä mielellä on pioni tänä vuonna. Viime kesänä menin typeryyksissäni siirtämään sitä, siis ihan vain vähän ja ihan vain nopeasti, mutta niinhän se suutahti ja kukkimatta jäi. Toisekseen innolla odotan lehtosinilatvoja, niin paljon sen lehdykkää on puskenut esiin. Tunnen jo nokassani sen vienosti leijailevan tuoksun, vaikken ole sitä koskaan saanutkaan tuntea aiemmin. Luin jostain, että sitä on käytetty myös rohdoskukkana säikähdykseen!

Kukinnassaan vauhtiin ovat nyt päässeet myös polkkatulppaanit.Ne ovat lajia, joka aukeaa reunoista ulospäin, vähän kuin... vaikkapa marmorikynttilä.

Kaksi kesää se vei ennenkuin sain särkyneen sydämen kukoistamaan. Bellikset komppaavat kovasti, ne päätyivät samoin pihaan pari kesää sitten työkaverin levittämänä. 

 

Kärhö innostuu aina hetkessä ja ryöpsäyttää kukat valloilleen. Sitten jääkin mielenkiinnolla odottamaan pistiäisiä... Viime vuonna toukanketaleet innostuivat myös alapuolella olevista malvoista.

 

Pinkit pallerot

Tänään siistin hieman lisää kukkapenkkejä. Ja en vaan voi olla yhä haltioitumatta noista tulppaaneista, jotka tässä auringonpaisteessa ovat päivässä jo hennosti avanneet kukkansa.

Naapuri epäili, että hänen maansa ei ole hyväksi tulppaaneille, kun ei ole niitä saanut kasvamaan. Voi olla, mutta itse en ole tehnyt mitään erityisiä kikkoja maa-aineksen eteen, hiekkaa en ole joukkoon lisännyt. Kunhan kipannut hyvää multaa tarpeeksi, lannoittanut silloin tällöin. Sitten tuumi hän, että ehkä on laittanut sipulit liian syvälle. Itse tökin sinne tänne, en kovin syvälle. Mutta alan oikeastaan uskoa tätä nykyä, että tietty suurpiirteisyyskin sopii puutarhaan. Kasvit voivat oikeasti kiittää vapaudesta tulla tai ei-tulla.

Ja vielä siitä pilkotusta kirsikkapuusta... luultavasti leikkaaminen tekee sille hyvää, sillä marjoja siinä ei ole ollut tänä kuluneena kahtena kesänä lainkaan.

Varkain puutarhassani

Elämä teki minusta tänä keväänä entistä laiskemman puutarhurin. Salonkikelpoisemmin muotoiltuna: niin ihmisten kuin kasvienkin elämä on luopumista ja tilan raivaamista uudelle elämälle. Siksi tämä hiljaiselo, pyydän anteeksi, mutta älkää minua syyttäkö kuin puoliksi.

Pyrin kuitenkin jatkamaan blogiani samalla vakaumuksella kuin tähänkin asti, katsotaan mitä kaikkea kerään näytille.

Tänään kuitenkin hiivin kevätillan hämyssä puutarhaan katsomaan kätteni jälkiä: syksyisten sipulien istuttamisen ja viimevuotisten kylvöjen ensimmäisiä tuotoksia.

Pink impression -tulppaanit ovat komeita. Naapurin rouva istui ilmestymisestäni hämmentyneenä varjoissa pihassaan, kunnes rykäisin ja soin hänelle mahdollisuuden lähestyä. En tiedä, oliko se lohduksi tarkoitettu hätävale, sama kai se, mutta hän sanoi ettei ole saanut ikinä tulppaaneja kasvamaan pihassaan. Siinä sitten pää kallellaan katselimme hiljaisina näitä upeita, isoja, pinkkejä pallukoita.

Ja niitä on enemmänkin.

Toisessa kukkapenkissä puskevat matalammat, polkanväriset, Polka page -laatua.

Niin, ja se särkynyt sydän, kukkii jo ja kipeen paljon.

Bellikset ovat aina niin jollyjolly heti kevään ensimmäisinä, tänä vuonna en vaan ollut paikalla, kun ne tulivat maailmaan. Miehet on niin huonoja: kysymyksiin kukkijoista olen saanut vastauksena, että "On siellä jotain". Ja nyt vasta ihan lähiaikoina, että "On siellä jotain punaista", kun puolenmetrin tulppaanit suorastaan tökkäävät silmään. Belliksistä ei ole ollut puhettakaan, kuka nyt jalkoihinsa katselisi kun takapihalla harppoo.

Ja tästä Peppi Pitkätossun puuta kohdanneesta moottorisahasta olisi joku voinut olla muutakin mieltä. Siihen olisi melkein voinut köyttää itsensä kettingeillä.

Ja, Linda, mä kyl vastaan tunnustuksen mukana tulleisiin kysymyksiin ihan just :)

Maata näkyvissä!

Pahoittelen jonkin ajan hiljaisuutta, kyllä mä täällä olen! On vain tullut oltua muualla kuin silmäilemässä puutarhaa, niin fyysisesti kuin ajatuksissakin. Pääsiäinen vilahti Valamon luostarin takatalvisissa maisemissa ja siellä lähinnä ruokaa mustaviittaisille ja muille tavallisillekin pulliaisille kantaessa. Siellä suksi luisti ja jää kantoi. Täytyy myöntää, että Tampereellakin vielä parin menneen viikon kuluessa yllättäneet lumipyräkät saivat nekin puutarhainnon lannistumaan.

Mutta nyt tilanne on täysin muuttunut! Eilisen 11 lämpöasteen ja maiseman paketoineen sumun jälkeen otin tänään aamusta terävän katseen takapihalle. Siellä lumi vielä sinnittelee, mutta kukkapenkit ovat jo melkein auki. Ja mitä vanhat ja valottomat silmäni näkivätkään. Nyt silmäni loistavat!

Tässä taitaa puskea ne pinkit ja polkanväriset tulppaanini, ihanaa! Niin terhakkaita keppejä työntyy kukkapenkistä. Mittasin, että tanakoin oli jo 10 senttiä.

Tämän verran on vielä lunta toista kukkapenkkiä hillitsemässä.

Tampereen kevät, ja Pariisin

(kuva: http://www.pariisinkevat.com/)

Kun Tampereen kevät alkaa ahdistaa (se voi vaikuttaa välillä niinkin...), siis kaikki tämän hetken likaiset, sulamisen epämuodostamat lumikasat ja hiekan päällä lilluvat bensaiset vesilätäköt, onneksi voi aina antautua Pariisin keväälle!

Uusi levy "Kaikki on satua" on huippuhieno! Pehmeä laulu ja runolliset lyriikat soivat eteerisissä, melankolisissa melodioissa. Ihanaa. Ja kun ei ole koskaan Pariisin keväässä päässyt käymään, niin kaikilla noilla tunnelmilla voi sen rakentaa. Romantiikkaa, ja kuitenkin koko levyn läpäisee hienovaraisesti tihkuva, lohdullinen melankolia. Joskus joogan parissa kohtalaisesti (ja viime aikoina vähemmän) aikaa viettäneenä, biisit tuntuvat paikoin kuin mantroilta, esim. "Lopeta". Ja sitten siellä on sitä rokkia ja rämpytystä kuitenkin myös. Koittakaapa kuunnella! Ja jos kevätaurinko häikäisee, aloittakaa vaikka levyn vimpasta biisistä "Häikäisee". Ja jos nyt on pakko olla ilmeinen, niin on siel "Kevät"-niminen kappalekin.

Lintujen kevätseurantaa

Tuppaa vieläkin naurattamaan viimevuotinen pihabongaukseni ja sen tulos (ks. yllä; huomaa eritoten harvinainen, tunnistamaton laji: hätäkastettu Pieni harmaa). Tuo taisi olla ihan itse ja itselleni järjestämäni bongaus, koska se tapahtui loppukesästä, yleiset Pihabongaukset taidetaan järkätä talvella...

Viime sunnuntaina jolkottelin etupihalla lapasia roikottaen ja katse maahan suunnattuna (ehkä koska keväänpirteitä naapureita pyöri uhkaavina ympärillä...), kunnes jokin lahden selällä kiinnitti huomioni. Kerran silmiä hieraistuani oli pakko myöntää: useampia joutseniahan siellä uiskenteli sulassa osassa, ja sovussa, keskellä muuten jäistä lahtea. Se sai minut jopa pysäyttämään naapurin toteamaan yhdessä kanssani, ettei ole kangastuksesta kyse. No, sitten kävelylenkilläni näin vielä talitiaisenkin takaliston häviämässä talven kylmettämään linnunpönttöön.

Lauantaina taasen heräsin kolinaan, kuin joku ihminen olisi tömistellyt katolla. Harakan pyrstöhän se siellä keikkui räystään reunalla. Jätkä oli katonrepimispuuhissa. Peltin alta kun pilkistää jotain mustaa välimateriaalia, sitä sitten antaumuksella oltiin ilmeisesti pesäpuuhiin roudaamassa. Palaset vain lenteli pihamaalle, kunnes ajoin sen matkoihinsa. Joku raja tolla luonnon heräämisellä kevääseenkin pitäis olla.

Koitan tässä tsempata itseäni, että eilinen koko päivän kestänyt sakea lumipyry oli vain hetkellinen takaisku. Sunnuntaina vesi tippui räystäästä suorastaan sarjatulena, joten sitä muistoa hellien...

Hän on täällä taas

Vaikka emme itse näe, mitä kasveille lumen alla tapahtuu, niin joku vahtii niitä pihassani sielläkin. Nimittäin vanha, viisas puutarhakääpiö, joka on nyt puskenut itsensä esiin ja potkii lumirajaa vimmatusti kauemmas. Miten lohdullinen näky!

Joko pian voisi odottaa, että Pink Impression (joista muuten tulee isoja ja komeita) tai Page Polka -tulppaanit pulpahtaisivat hentoina vihreinä tikkuina maasta? Näin yksi yö unta, jossa naapuri istutteli juuri tuollaisia tulppaaneja, tosin valmiina kimppuina, suureen niittyrinteeseen lumen keskellä. Katselin sitä unessa kauempaa ja mietin, että nytkö jo.

Sinilaukkaa laitoin myös syksyllä, se taitaa tulla vasta kesäkuussa. Jotenkin täytyi sipuli-istutuksissa tuota tulppaanien pinkkimerta hieman rikkoa.

Kylvökurssi lumen aikaan

Voi ei, helmikuu meni jo! Eli munakoison tai latva-artisokan kylväjät, joko viilipurkit on täytetty ensimmäisillä kylvöksillä? Totta puhuen minua tosin neuvottiin, että kylvä mieluummin hieman myöhässä kuin liian aikaisin.

Tuon ja muita evästyksiä sain helmikuun lopun yhden illan kylvökurssilla. Tässä muutama muu kurssittajan puheista poimittu juttu, jotka täytyisi ottaa huomioon siemenistä kasvattelua aloitettaessa:
- taimikupposiin aina uutta multaa
- tavallinen kukkamulta on itämisvaiheessa liian väkevää: jos on liian voimakasta multaa, taimi on poltteissa, se kaatuu juuresta
- mullan sekaan voi laittaa vermikuliittia tai perliittia
- isompia siemeniä on hyvä kylvää aina kaksi samaan ruukkuun
- läpinäkyvä muovikelmu on hyvä päällä

Ja vinkki kotoa poissaolojen ajaksi: löysä hedelmäpussi päällä muodostaa "kasvihuoneen".

Mutta:
- liika lämpö saa taimet venähtämään liiaksi
- liian iso ruukku tuo liikaa kosteutta

Parasta ennen -iältään vanhentuneita siemeniä voi käyttää vielä pari vuotta eräajan jälkeen, paitsi esim. tilliä, asteria.

Viime vuonna tuoksuherneeni kasvattivat aika orpoja jouhia pitkin aitaa, vaikka kukkiakin tuli, ja nyt hokasinkin, että niitä olisi pitänyt malttaa latvoa jo heti taimina, jotta ne olisivat haaroittuneet.

Olen selvästi alkanut ajautua puutarhuriudessani syvemmälle (liian syvälle?). Huomasin nimittäin kuuntelevani kurssitätiä kuin filosofia, kun hän alkoi puhua kukintojen nyppimisestä versus kasvien sielunelämä. Kasvin perustehtävä todellakin on lisääntyä ja tuottaa siemeniä, ei vain kasvaa meidän ihastukseksemme. Siksi kukkineet kukinnot kannattaa aina nyppiä pois, jotta voimaa ei mene siementen tuottamiseen, johon kasvi vimmatusti pyrkii.

Yksittäisistä kasveista kylvösormia alkoi kutitella erityisesti fenkoli, jota voisi jossain vaiheessa ja jossain kokeilla.

Saman teki tarhasalkoruusu sekä pienikokoinen Uchiki Kuri -talvikurpitsa, joka on kuulemma todella hyvänmakuinen. En ole koskaan ollut kurpitsasäilykkeiden ystävä. Kouluruoasta muuten pitäneenä (en muista edes tillilihalla traumatisoituneeni), keltaiset kurpitsakuutiot jäivät kyllä ottamatta, jos sai valita.

(allaolevassa on muuten ollut meneillään hetkellinen mielenhäiriö: hyvänmakuinen on tietty yhteen! sorry...)

Joko hyvästellään?

Tässä vielä muutama talvinen kuva, koska pian näitä ei jaksa enää edes se Old Nick katsella.

Läheisellä ojalla on ihanaa jääriitettä, jonka muotoja, koukeroita ja kaarteita voisi tutkia vaikka kuinka kauan.

Tällaiset tikapuutkin lumi oli muodostanut venettä vasten.

Eläinten jälkiä lumessa on hauska katsella. Tässä on jokin otus ollut vähän ulalla, pientä kiekkaa on kaareltu, oltaisko baarista tulossa...

Tässä kaverukset ovat eronneet illan päätteeksi. En vain tiedä, minkä eläinten jälkiä nämä ovat, harmi.

Naapuri elää taas reunalla, naskalit kaulassa järven jäällä jokin aika sitten, vaikka kielletty on. Onneksi minä seisoin passissa rannalla ja vanhana vapaapalokuntalaisena aina valmiina auttamaan hädässä...

Järven jää onkin tänä vuonna ollut tosi heikkoa. Paikoin seisoo rannalla varoituskylttejä. Nyt kuitenkin satamamestarilta asiaa tiedusteltuani: meidän rannassa voi hiihtolomalaisten kanssa lähteä pilkille.