Oman rivitalopihan puutarhoinnin lopullisesti muuttama kukkatykkääjä koittaa hahmottaa, miten kaikin tavoin voi olla puutarhaihminen ilman omaa pihaa. Pohdiskelut ja hassuttelut kulkevat kaiken maailman puutarha-, kukka- ja betonikujilla. Ajatuksella Joskus vielä...


maanantai 28. toukokuuta 2012

Viikonloppupuutarhurin elämää

Eilen oli paahteinen päivä puutarhassa, jokusen kannullisen kastelinkin. Melkeinpä silmiin otti, kun valo niin heijasteli kukkasista. Kullerotkin ovat jo kukassa. Mieleen tuli viime kesän reissumme Jäämeren rannalle, jossa valtava määrä kulleroita pehmitti Norjan ja Venäjän rajan karua vartiointiasemaa, jossa sedät kulkivat ase olalla kulleroista piittaamatta.



Luulenpa, että tästä kesästä tulee rehevä ja runsas, sen verran terhakoilta näyttävät jo monien kasvien vihreät maanpäälliset. Aika lailla jänskättää, millä mielellä on pioni tänä vuonna. Viime kesänä menin typeryyksissäni siirtämään sitä, siis ihan vain vähän ja ihan vain nopeasti, mutta niinhän se suutahti ja kukkimatta jäi. Toisekseen innolla odotan lehtosinilatvoja, niin paljon sen lehdykkää on puskenut esiin. Tunnen jo nokassani sen vienosti leijailevan tuoksun, vaikken ole sitä koskaan saanutkaan tuntea aiemmin. Luin jostain, että sitä on käytetty myös rohdoskukkana säikähdykseen!

Kukinnassaan vauhtiin ovat nyt päässeet myös polkkatulppaanit.Ne ovat lajia, joka aukeaa reunoista ulospäin, vähän kuin... vaikkapa marmorikynttilä.



Kaksi kesää se vei ennenkuin sain särkyneen sydämen kukoistamaan. Bellikset komppaavat kovasti, ne päätyivät samoin pihaan pari kesää sitten työkaverin levittämänä. 



 



Kärhö innostuu aina hetkessä ja ryöpsäyttää kukat valloilleen. Sitten jääkin mielenkiinnolla odottamaan pistiäisiä... Viime vuonna toukanketaleet innostuivat myös alapuolella olevista malvoista.





4 kommenttia:

  1. Kuinka paljon kärhöt kasvavat pituutta? Olen kuullut, että kärhöjä voisi laittaa kasvamaan myös omenapuuta pitkin.

    VastaaPoista
  2. Kiva puutarhapostaus, kiitos! Itse istutin mökille sinisten lehtosinilatvojen seuraksi valkoista lajiketta, toivon mukaan menestyy yhtä hyvin kuin siniset kumppaninsa!

    VastaaPoista
  3. Heippa te kaikki, kiitos kovasti kommenteista ja mukavaa jos tykkäätte lukea juttujani!

    En tiedä, miten paljon kärhö kasvaa, mutta omani tunkee kyllä terassilautojen ja aidan välistä. Se on itse asiassa lähtöisin naapurin puolelta, joten sinänsä pituutta on. Voisin kuvitella, että puun ympärille sopisi hyvinkin ja kasvaisi ylös asti. Itse laitoin villiviiniä viime vuonna puun ympärille, mutta en ole varma toimiiko idea, näkee nyt kesällä.

    Kärhön kukat ovat tosiaan kauniita kelloja. Viime vuonna loppukesästä kasvi innostui kukkimaan vielä toistamiseen.

    Ai lehtiSINIlatvaa on valkeaakin? Sitähän täytyisi myös saada oheen itsellekin. Illakko taitaa olla myös sellainen, jolla tuoksua saisi puutarhaansa.

    VastaaPoista