Pääsiäistä!

Pääsiäinen on lempijuhla-aikaani. Kotiseudullani Pohjanmaalla on nykyisestä asuinpaikastani poiketen lankalauantaina trullitettu ja kokoonnuttu pääsiäiskokon äärelle. Kotona äitini on aina pääsiäiskoristellut ja huomioinut muutkin perinteet. Mämmiä on lapottu ja pääsiäismunia piiloteltu. Itse olen sekoittanut perinteisiin omia vivahteita, kuten pashanteon. Yhden pääsiäisen muutama vuosi takaperin vietin Valamon luostarissa. Kirkossa ruukaan käydä kajauttamassa Tiellä ken vaeltaa:t jo palmusunnuntaina, jolloin täällä Tampereella lapset heiluttelevat risuja ovilla. Pääsiäinen on oikeastaan niitä harvoja aikoja, kun vielä täytyy pakosta pysähtyä ja hengähtää, kun kaupat ovat kiinni ja maailma seisoo. Hyvää jatkoa pääsiäisellenne, vetäkää syvään henkeä ja kuunnelkaa kevään ääniä!

Kasvi- ja ihmismaailman sitruunoita

Lumen alleen jättämien ruskeiden, takkuisten ruoholäjien ja puihin unohtuneiden, mädäntyneiden koristeomenoiden seasta työntyy jo uutta vihreää. Viikon sisään ovat leskenlehdet ilmestyneet työreittini varrelle asfalttiteiden varsille, muualle jo kuulemma aiemmin.

Hetken aikaa vielä näkee talven piilottaman edellisen vuoden.

Viime viikolla käväisin kotiseuduilla rannikolla. Merenkurkun jää oli jo väistynyt väylältä, rannalla riite kauneili, ja huolimatta karusta merituulesta (jota sisämaassa ikävöin) sielläkin jo kasvoi.

Herneetversot ovat jo kikkuraisena viidakkona ikkunalaudallani. Niistä saa oivan puheenaiheen lasten kanssa, niin oivan, että yksi loota versoja lähti jo yhden matkaan.

Työkaveri kertoi istuttaneensa sitruunapuun. Siis sitruunapuun. Ei siis "istutin sitruunansiemeniä". Asenne olkoon juuri tuo näin uuden kasvukauden lähtökuopissa, rima korkealle! Strömsössä eteerinen kasvikeiju Alexandra käsitteli juuri samaa teemaa. Hän riipi raudalla sisuksensa luovuttaneiden sitruunoiden kuoret suikaleiksi ja kuivatteli pari päivää. Ja kas, ne olivat valmiita sekoitettavaksi vaikkapa siihen aiemmin esittelemääni merisuolaan. Hihat ylös, vettä käsivarsille ja kuorintaseosta pintaan. Suikaleita voi ripotella myös vaikkapa vihreän teen, tai itseäni enemmän miellyttävän perienglantilaisen afternoon-tean, sekaan. Mietin kyllä kaikkea niihin ruiskutettua torjunta-ainetta, mutta A lohdutteli, että jos ei saa luomusitruunoita, niin harjata vain kovasti ensin.

Lopuksi hän kehotti, että ette sitten enää heitä sitruunankuoria menemään, ja taas huomasin nyökytteleväni sohvalla: Kuka? Minäkö? En missään nimessä. Tosi asiassa nuhjuisia sitruunoita menee välillä ihan kokonaisinakin jätelaariin... Mutta parannan tapani, sehän on tunnetusti helppoa kuin heinänheittely.

Ja: mullat on vaihdettu, no worries!

Käyn joka yö vuoropuhelua uuden aamulehdenjakajamme kanssa. Se menee suurin piirtein näin: Jakaja: "TÖMS-KIPIKIPI-TÖMS-KIPIKIPI", "Minä: VOI V!" Kyylälappuni hississä ei ilmeisesti tuottanut tulosta, vaikka se oli napattu mukaan. Koitan yhä säästellä jakajaa. Minä sitruunana, kaulimen kanssa ovella silmät ristissä olisi varmasti näky joka jäisi vainoamaan loppuelämäksi. Teeman mukaisesti siis: jos viime ja edellisen viikon kotimusana soi raskaasti tömähtelevä, tämän viikon biisi on ehottomasti kevytaskelinen Lupaan olla, ihkuu! 

Doomilla ryyditettyjä herneenversoja

Kevät alkaa hiljalleen läikähdellä tunteena sydänalassa. Muutama lumenheitukka ei sitä kipinää niin vaan sammutakaan. Vaikkakin... tykkään talvesta, mutta kuluneena on ollut niin harmaanpimeetä. Muuten pimeys ei haittaisi yhtään.

Katselin yksi aamu telkusta herneenversojen istuttamista. Tämä on vaihtelua. Monena aamuna jumitun katselemaan kännystä meikkaus- ja kampausvideoita (!). En tiedä, missä kohtaa kasvatustani on mennyt vikaan, mutta tuo on yksi keinoni välttyä nousemasta sängystä. Todettakoon, että yleisin oma ehostusrituaalini on ripsiväri ja ponihäntä.

No, kuitenkin. Ajattelin, että miksi en ollut jo aiemmin versottanut herneitä. Versot maistuvat aina hyvältä, ja näyttävät kivoilta kiehkuroilta ravintola-annoksissakin. Laitoin kuivaherneet likoomaan. Tässä kohtaa eletään prosessin kriittisimpiä aikoja. Mitä kummallisempien asioiden ja harrasteiden aloittaminen ei ole ikinä ollut ongelmani, kestävyys kenties, vaikka ei se minua itseäni juuri haittaa. Tällä kertaa sain kylvämisen itsestäni irti parin päivän viiveellä, kun jääkaapista lehahti vastaan muistutus. Alustoissa ei nyt siihen hätään ehtinyt hifistellä, joten laitoin herneet joululta ylijääneisiin foliovuokiin, joihin pistelin saksilla reikiä pohjiin.

Kylvämisen taustamusiikkina kuuntelin uutta Kypckia. Eikös tätä ole ihan tutkittukin, kasvit aistivat musiikin ja voivat kasvupyrähdellä sävelten siivittämänä? Jännityksellä jään odottamaan, mitä doomilla ryyditettyjä sekasikiöitä mullasta puskee. Joku aamu voi vastassa olla vihtahousu ja pavunvarsi. 

Rosmariinilla talven taittoon

Polkaisin vuoden 2014 (hyvää tätä kaikille!) kasvittelun käyntiin osallistumalla yrttikurssille alkuviikosta. Ideana oli hyödyntää joka-marketin-yrttejä. Yrtintuoksut seurasivat kotiin, ja töihinkin asti niin, että haistatutin seuraavana päivänä työkaverilla reppuani, hyvin haisi vieläkin. Kuljetin sillä kurssilla tehdyt suolat ja öljyt kotiin.

Kurssilla oli käsittelyssä, ja käsissä, eritoten rosmariini, tuo ikuisen rakkauden symboli. Auttaa kuulemma rentoutumaan, muistamaan, verta kiertämään ja lievittää hermosärkyjä. Samoin sitä voi käyttää grillitikkuina, saa aromit kaupan päälle. Kesällä sillä voi koittaa karkottaa itikoita. Hyvä pakkastalven hemmotteluvinkki: tee helposti ihanaa vartalonkuorinta- ja jalkakylpysuolaa ihan vain sekoittamalla merisuolaa ja pilkottua ja huhmareessa (tai kivellä) rouhaistua tuoretta rosmariinia. Kourallinen tuota suolaa vadissa ja lämpimää vettä, niin kokemus on vähintään jalallinen ja keuhkollinen, jos ei sielullinen. Kurssin lopuksi testattiin, pääsin ehkä jalalliseen, perjantaisaunassa omassa rauhassa aion päästä sielulliseen.  Jos haluaa tehostaa rohdosaromia, niin tipauttaa sekaan viitisen tippaa rosmariinia eteerisenä öljynä.

Toinen käyttöönottamani vinkki oli hiusöljy. Oliiviöljyä ja siihen taas pilkkorouhaistua tuoretta rosmariinia, kuiviin hiuksiin 20-30 minuutiksi, sitten hierotaan shampoo samaan päähän ja vasta sitten vesi. Avot. Järjestys tuo siksi, että vesi ei öljyä välttis niin vain irroittele. Jos on blondi, niin sitten kannattaa ensin testata niskatupsuun, miten öljy reagoi, ettei astele saunasta kirjavalla päällä ulos.

Saunaan voi myös tekaista rosmariinivihdan. Rosmariinin oksat kun ovat puumaisia, niin hyvin pysyy kimppu kasassa. Jos ei halua sotkea paikkoja, niin laittaa hiukan pienemmän kimpun harson sisään ja upottaa löylyveteen. Sekaan harson sisään voi hieman murskata (eli rikkoa rakenne) rosmariinia. 

Tuskin maltan odottaa perjantain saunavuoroa! Ja toivottavasti seuraavalla vuorolla saunova naapurikin arvostaa rosmariinin voimaannuttavaa (ettei vieraannuttavaa) tuoksua...

Ihanaista joulua kaikille

Ehdinhän vielä toivottaa hyvää joulua?! Yllä teille jouluhuiskutus.

Joulu on kaikkea. Kiirettä, väsymystä, hälinää, iloa, vilskettä, rauhaa, lämpöä, suruakin. Niinkuin elämä.

Tänään, jouluaamuna, suoriuduin lähikirkkoon reilussa vartissa silmieni avaamisesta, ja kohtuullisen säädyllisessä olomuodossa. Enkeli taivaan ei ihan heti lähtenyt kurkusta, mutta ei se taida lähteä muutenkaan. Jouluevankeliumin ohella mut herätti seimen enkeli, joka blingblingitti siipiään eri väreissä, en osaa sanoa oliko hyvä vai huono asia, mutta raikasta. Ellei se ollut unenrähmäisten silmieni hallusinaatio, ei paha sittenkään.

 Mutta nyt: Jatkakaa, mitä ikinä olittekin tekemässä!

Jouluraivausta

Joululla on ovelat keinonsa aktivoida. Kaupan notkuvien koristekasojen sijaan lähdin hakemaan kellarista vanhoja jouluhärveleitä ja -tilpehöörejä. Se ei ollutkaan ihan niin helppoa toteuttaa, joten oli pakko puurtaa kellarikomeroa tyhjäksi kaksi tuntia. Ehkäpä se oli paikallaan, mietin, kun vastaan tuli mm. mumman saksansiskon vanha krimiturkki ja vanhat keittiöntuolit, joista jaksoin maalata kultaiseksi vain yhden, silloin kun sellaisen idean sain. Keon päällä, siis ihan sananmukaisesti, keikkui vanhan ala-asteeni 80-lukuinen pulpetti, jonka sain tyhjennysmyynnistä itselleni "pelastettua". 

Vastaan osui myös entisen puutarhani puutarhavälineitä, ruukkua, keppiä ja alustaa. Entinen ruohonleikkaajani kävi joskus kippaamassa laatikot minulle, enkä jaksanut silloin karsia, ehkä en pystynytkään. Pakko oli nyt heittää osa roskiin. Saahan niitä sitten uusia, kun, ja kun, taas jossain päin kaivelen omaa maankolkkaani.

Kodin järkkäilyihin liittyen: olin järjestänyt ystävälleni pikkujouluihini hieman ohjelmaa...

Vaskenruosteyrttitarha

Vielä lokakuussa oli TR1:ssä Checkpoint Leonardo -näyttely. Siellä oli minun aisteilleni yksi teos ylitse muiden ja se oli Päivi Hintsasen Vaskenruosteyrttitarha.  Teos leikki espanjanvihreällä eli kuparin eriasteisella, sinivihreällä ruosteella. Ihan sikamakee, oivaltava idea ja tarha näytti niin kauniilta! Ja miten metalli voikaan näyttää niin elävältä! Kunkinhetkisen olotilansa lisäksi teos ja ruostumisprosessi videoitiin ja sitä olisi tarkoitus katsoa, ja ilmeisesti näyttää, nopeutettuna jossain jälkeenpäin. Juttu oli niin mielenkiintoinen, että olisin voinut viipyä sen ääressä vaikka kuinka kauan. Melkeinpä näin ruostumisen tapahtuvan silmieni edessä, kun vesi ja metallit elivät purnukoissa.

Syyshäppeningiä

Sain kunnian toimia kymmenvuotiaiden tyttöjen halloweenjuhlien järjestäjänä. Järjestäjyys kattoi mm. käsiboolin ja sorminakkien valmistamista, kertakäyttökäsineiden täyttämistä jauhoilla sekä taputuspiilon yhtäjaksoisena etsijänä toimimista. Olohuoneen lattialle taiteilemani kauhurata oli hitti. Lapset ryömivät kukin useampaan kertaan pimeydessä lattialle asettelemieni hämähäkinverkkojen, käsien ym. seassa etsimässä silmänmunakarkkeja. Taputuspiilon suosioni taisi perustua siihen, että aikuista saattoi pelotella taukoamatta ja mm. heitellä jauhokäsillä. Välillä oli pakko huilata ja siirtää vetovastuu Robinille. Tovin viihtyivät sitä hoilaten.

Tuosta seuraavana viikonloppuna vietettiin kaverin kanssa pikkupikkujouluja. En raaskinut riisua askartelemiani halloweenlepakkoja lampusta, joten ne saivat teemanmukaiset asusteet.

Aikamme lepakkotaivaan alla lautasia ja kuppeja kumottuamme läksimme katsomaan ah-niin-ihkua solistia von-perheineen. Keikka oli superhyvä.

Mun äiti on semmonen, että se tykkää nakeista. Joten, kun tarjosin lokakuussa siskonpojan viisivuotiskahvit (hällä oli siis kahdet synttärit, onnenpoika!), ajattelin yllättää mummin ihan omalla kakulla.

Ja kun synttärit oli ohi...

Omppujen hautausmaa

Kävelin tällä viikolla läheisen siirtolapuutarhan läpi töihin ja ohitin omppujen hautausmaan. Hajusta olisi voinut saada ilmaiset hiprakat, mutta koska olin menossa töihin, pidätin hengitystä.

Ikävää, ettei noille omenoille löytynyt aikanaan ottajia. Eiks niitä nyt olisi voinut tarjota johonkin päiväkotiin tai nuorten talolle. Ehkei se ole tarpeeksi hygieenista. Käsiinjäävät omenat taitavat olla monelle omenapuunomistajalle tuttu juttu. 

Luulen, että tämä otus olisi popsinut, jos ei nyt ihan koko kasaa, niin ainakin yhden ompuista. Siskontyttöni viiletti yhtenä iltana luokseni esittelemään uutta lemmikkieläintään. Hän on akaattikotilo nimeltään Cindy. Kun oikein lampun alla katsoi, niin kyllähän siinä kädelläni jokin otus löntysti limavana perässään.

Halloween on tulossa ja teemaan liittyen ilahduin lähikaupan komeasta talvikurpitsatarjonnasta. Ilahduin siis ihan vain teoriassa, en mä näistä osaa mitään sellaista valmistaa, mihin rupeaminen houkuttelisi tarpeeksi. Mutta talvikurpitsan viljelyä suositteli erään puutarhakurssini ohjaaja. Maistuu kuulemma erityisen hyvältä ja soveltuu pehmeytensä ja tekstuurinsa ansiosta monenlaiseen, kuten Pumpkin Pien tekoon, ja eroaa "tavallisesta" kurpitsasta, jos jollakulla on sitä kohtaan angsteja. Kurssilla mainittiin nimenomaan ei-niin-vetinen Uchiki Kuri -talvikurpitsa.

Must' on tullu sienihullu

Olen ehtinyt mukavasti nauttia syksystä. Sitä voi tehdä ihan omalla parvekkeella katselemalla upeita pinkkejä iltataivaan värejä.

Pariin otteeseen olen ollut sienimetsällä. Toissa viikonloppuna samoillessani saalis oli laiha. Suppiloita menin hakemaan, vain muutama rousku ja lampaankääpä pussissa tulin takaisin. Lampaankäävät olivat jo paljolti vanhoja, ruskeita ja matoisia, niitä en juurikaan kelpuuttanut.

Lampaankääpä on hauska sieni, kun sitä osuu kohdalla, se kuin aaltoilee läjinä maastossa. Se on myös ihan makoisaa kastikkeessa. Jos sekoittaa esim. lihan kanssa, niin ei tule kiintiö täyteen sen suhteen. Tässä aiemman reissun sienikurssikaverini satoa.

Syyskuun lopulla olin lainalapsen kanssa sienikurssilla. Se metsä siihen aikaan oli täynnänsä erilaisia sieniä, pitkän kuivan kauden jälkeen oli juuri satanut muutaman päivän.

Elämäni ensimmäistä kertaa lapoin tuolloin koriin mm. juuri lampaankääpää. Kotiin päätyi useita eri lajeja, joukossa rouskuja, kantarelleja ja haperoitakin.

Kurssilta tarttui mukaan kaikkea hyödyllistä, kuten että rouskuista tulee maitoa, kun niitä tökkää hatun alta. Siitä tunnistaa. Ja että myrkkysienillä on vyö tai muhkurapattinen jalantyvi. Tai että, jos etana on vähän tehnyt koloja ruokasieneen, ei haittaa käyttöä, madot ovat eri juttu. Sienissä on myös sienisokeria, joten jos niistä tulee vatsaoireita, kannattaa jättää sokeriset, esim. kantarellit, vähemmälle. Kuivaaminen taasen onnistuu huoneenlämmössäkin: pyyhkeen päälle kun levittelee viikoksi, niin kuivaa on. Tosin rapsakkaa ei saa huoneenlämmössä. Jos tekee suolasieniä, kannattaa kääntää tölkki ylösalaisin, niin syntyy kätevästi ilmalukko. Rousku on erihyvä suolasieneksi.

Vielä yksi sieniäkin sisältänyt viikonloppu: kaverin mökillä. Ekaa kertaa karvarousku kutitteli meikäläisen käsiä.

Viinihaperot ovat kauniita, ja ihan ok ruokasieniä.

Jokurousku.

Nuo edeltävät jututhan ovat kuin ihan oikean sienestäjän! Jihuu, alan oppia.

Puolukat eivät olleet vielä ihan kukkeimmillaan, mutta poimittaviakin löytyi parin kopallisen verran. Kaveri teki niistä puolukkakurpitsahilloa, se on hyvää, itse survaisin perunan oheen. Uimaankin täytyi mennä.

Kaverin mökin läheisyydessä on vanhat talon perustukset, jossa hyvinsäilyneet uunin jäännökset. Uuni oli mahtava liuskekivirakennelma ja sai kansatieteilijän mussa heräämään. Ja sen katolla kasvoi koivuja! Kurkkasin sisälle vaikka pelottikin, että joku perisuomalainen maahinen tai japanilainen kaivon kammotus (niinku Ringissä) nappaa, ja putoan kostona kaikista hannujen ja kerttujen pahoista teoista (= noidan uuniin tuuppaus) iäisyyksiksi uunin syövereihin ja minusta jäävät vain kynnenpalat muistoksi uunin reunoille.

Kaverilla kasvaa muuten kasvihuoneessa viiniä. Aika metkaa. Orivesi Valley Merlot.

Tässä vielä kuva Pyhäjärven syksyiseltä rannalta, jossa kävin potkimassa kiviä yksi ilta. Tuonne on helppo ilonaiheensa kuiskia tai sydänsurunsa upottaa.