Pariin otteeseen olen ollut sienimetsällä. Toissa viikonloppuna samoillessani saalis oli laiha. Suppiloita menin hakemaan, vain muutama rousku ja lampaankääpä pussissa tulin takaisin. Lampaankäävät olivat jo paljolti vanhoja, ruskeita ja matoisia, niitä en juurikaan kelpuuttanut.
Lampaankääpä on hauska sieni, kun sitä osuu kohdalla, se kuin aaltoilee läjinä maastossa. Se on myös ihan makoisaa kastikkeessa. Jos sekoittaa esim. lihan kanssa, niin ei tule kiintiö täyteen sen suhteen. Tässä aiemman reissun sienikurssikaverini satoa.
Syyskuun lopulla olin lainalapsen kanssa sienikurssilla. Se metsä siihen aikaan oli täynnänsä erilaisia sieniä, pitkän kuivan kauden jälkeen oli juuri satanut muutaman päivän.
Elämäni ensimmäistä kertaa lapoin tuolloin koriin mm. juuri lampaankääpää. Kotiin päätyi useita eri lajeja, joukossa rouskuja, kantarelleja ja haperoitakin.
Kurssilta tarttui mukaan kaikkea hyödyllistä, kuten että rouskuista tulee maitoa, kun niitä tökkää hatun alta. Siitä tunnistaa. Ja että myrkkysienillä on vyö tai muhkurapattinen jalantyvi. Tai että, jos etana on vähän tehnyt koloja ruokasieneen, ei haittaa käyttöä, madot ovat eri juttu. Sienissä on myös sienisokeria, joten jos niistä tulee vatsaoireita, kannattaa jättää sokeriset, esim. kantarellit, vähemmälle. Kuivaaminen taasen onnistuu huoneenlämmössäkin: pyyhkeen päälle kun levittelee viikoksi, niin kuivaa on. Tosin rapsakkaa ei saa huoneenlämmössä. Jos tekee suolasieniä, kannattaa kääntää tölkki ylösalaisin, niin syntyy kätevästi ilmalukko. Rousku on erihyvä suolasieneksi.
Vielä yksi sieniäkin sisältänyt viikonloppu: kaverin mökillä. Ekaa kertaa karvarousku kutitteli meikäläisen käsiä.
Viinihaperot ovat kauniita, ja ihan ok ruokasieniä.
Jokurousku.
Nuo edeltävät jututhan ovat kuin ihan oikean sienestäjän! Jihuu, alan oppia.
Puolukat eivät olleet vielä ihan kukkeimmillaan, mutta poimittaviakin löytyi parin kopallisen verran. Kaveri teki niistä puolukkakurpitsahilloa, se on hyvää, itse survaisin perunan oheen. Uimaankin täytyi mennä.
Kaverin mökin läheisyydessä on vanhat talon perustukset, jossa hyvinsäilyneet uunin jäännökset. Uuni oli mahtava liuskekivirakennelma ja sai kansatieteilijän mussa heräämään. Ja sen katolla kasvoi koivuja! Kurkkasin sisälle vaikka pelottikin, että joku perisuomalainen maahinen tai japanilainen kaivon kammotus (niinku Ringissä) nappaa, ja putoan kostona kaikista hannujen ja kerttujen pahoista teoista (= noidan uuniin tuuppaus) iäisyyksiksi uunin syövereihin ja minusta jäävät vain kynnenpalat muistoksi uunin reunoille.
Tässä vielä kuva Pyhäjärven syksyiseltä rannalta, jossa kävin potkimassa kiviä yksi ilta. Tuonne on helppo ilonaiheensa kuiskia tai sydänsurunsa upottaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti