Naruista asiaa

Käyn harva se lauantai hakemassa torilta viikonloppukimpun. Vanhemman polven pienmyyjillä (lue: mummoilla ja paapoilla) kimput on huolellisesti ja nätisti sidottu narulla ja vetosolmulla. Miten voi pieni asia ilahduttaa tässä kumilenksujen ja kertakäyttöisen kulutuskulttuurin maailmassa. Ja mulla tulee aina mummi mieleen!  Kaikki narunpätkätkin pistettiin talteen ja hyödynnettiin uudestaan. Samoin tyhjät jauho- ja sokeripussit, viiliä tehtiin viilijuuresta, pullankannikat tehtiin korpuiksi.

Kaikkiin paketteihin ja pakkauksiin mummi näpersi kunnot narut ja kiinnikkeet. Liinavaatekaapissani on vieläkin mummin tekemä ja maidolla tärkkäämä pitsiliina paperin sisään talouspaperirullan ympärille käärittynä ja kangastilkusta leikatun narun kiinnittämänä. En ole raaskinut rikkoa mummin paketointia, enkä ottaa liinaa käyttöön.

Surettaa jo valmiiksi, että mihin me sitten joudutaan, kun kaikki itseni ikäisten mummot ja paapat ovat kuolleet ja hamstraavat siellä, missä ei enää tarvitse hamstrata. Siellä, missä se munkin mummi tätä nykyä nuukailee onnellisena.