Mieltä rauhoittavaa pääsiäispuuhaa?

Olin ilmoittautunut täksi sunnuntaiksi Pääsiäismunia värjäten ja vahaten -kurssille, joka peruuntui vähäisen osallistujamäärän vuoksi (siis mä en tajuu... kuka ei haluais tollaselle kurssille?!). Ehkä ihan hyvä, koska totesin juuri, että olisin tarvinnut alle Näin puhallat pääsiäismunia -kurssin.

Ajattelin näet taputella homman sitten kotioloissa, ja sehän lähtee liikkeelle munien tyhjäyksestä. Noo... Eka yritys lävähti vaatteille, pöytäliinalle ja lattialle.

 Ja toinen.

Eikä oo ees eka kerta, onhan noita tullut maalailtua aiemminkin. Siis nää nykyajan kaikenmaailman vapaana hilluvien kanojen teräskuoriset munat! Lopputuloksena YKSI onnistunut muna, ja multimunakas! Munien värjäyskeittely jäi siis haaveeksi tällä erää, ja rimaa on kaiketi laskettava  PlanB:hin, jonka mutkittelevat ajatukseni tunteva ystäväni yksinkertaisti: Eiks niitä voi maalata täysiin muniin, ois helpompaa... Niin. Valio ohjeistaa muuten söpöllä kuvasarjalla: Näin-teet-pääsiäismunan (rullaa sivua alas). Että en mä sitten taida olla ainut uusavuton. Lohdutin itseäni syömällä virpojien mököjä.

Tutkin tarkemmin päässäni kytevät, strömsölähtöiset ideat. Ja todellakin, ei niitä munia puhalleta tätä ohjetta varten. Eli munat keitetään erikseen, ja sitten keitetään, mitä nyt värejä haluaakaan, esim. punakaalia, pakastemustikoita, pikakaffemuruja, sipulinkuoria, kurkumaa suolan kanssa. Sekaan valkoviinietikkaa ja jäähdytys. Jos haluaa kuvioita, ei muuta ku lankaa munan ympärille ja sit liottaminen väreissä. Kuviot ovat tosin liikahifistelyä mun makuun, mutta jokin pitsikaistale kuvioimassa voisi olla kiva. Juuri nyt tuntuu, että muna ja siihen tussilla... vaikka nyt kirkkovene, on sekin jo saavutus. Mutta: en luovuta, palataan tähän asiaan ennen pääsiäistä...

Joskus ihan lähipikkukaupastakin voi löytyä muutakin kuin maitoa, leipää ja kurkkua. Nämä laitan nyt multiin.

Elämänlankahan on villinä vihulainen, mutta kaunis se on silti. Joten tämä aitoelämänlanka on kaiketi sitten sallittu sukulainen.

Yrtit sentään kasvavat, ja kissanruoho.

Otetaanpa sille. Täällä Tampereella on parikin suht' uutta cocktailbaaria, teimme maltillisen kierroksen niissä. Inkivääridrinkin teko oli melkoista käsityötä. Näitä nautittiin, ah niin kliseisesti, seinänkokoisen Tom "Cocktail" Cruisen silmien alla.

Murha pompulan vuoksi ja muita kissajuttuja

Aikainen kevät(kö?), joka on herättänyt vihdoin tuon joulukaktuksenkin, on saanut minussa kaiken hyrräämään. Tavaksi muodostunut joka-aamuinen tunnin ajatustuokiokin ennen ylösnousemista on kääntynyt tieteen piilotekemisestä (usein se on iteltäkin piilossa) lähinnä kukkiin ja mehiläisiin.

Sain sentään rauhoituttua mullan ääreen edes hetkeksi. Laitoin timjamia ja basilikaa, muut joutunevat odottamaan huhtikuun alkua. Virittelen juurikin mielessäni yhtä... viritelmää taimitarhaksi. Siitä myöhemmin, jos se toteutuu. Koitan panostaa siihen aamun pohdintahetkenä.

Lisäksi istutin ohraa, kissanruohoa. Ajattelin lahjoittaa sitä ystäväni kahdelle kissalle, jotka ovat kovia tyttöjä pistelemään kaiken vihreän paksuihin poskiinsa.

Muuten ovat kyllä varsin mallikelpoisia. Tosin toinen niistä on hulluna ponnarilenksuihin. Joskus, kun olin jotain muutakin kuin ystävä, heräsin aina välillä yöllä siihen, kun pimeydessä pääni vieressä, kirjoituspöydän nurkalla, vasten harmaata ikkunaruutua piirtyi vavahtamaton kissanpää ja kiiluvat silmät, jotka porautuivat tukkani keskellä jököttävään pompulaan. Saatoin aistia viiksiä heiluttavan hengityksensä ilmavirran kasvoillani. Pakkohan se oli kiskaista lenksu tukasta, ja heittää kauas, ettei yössä kynnenterä välähtänyt, kaula katkennut ja ponnaripää vierinyt tassun ulottuville. Terkkui Tiuku!

Itse en varsinaisesti ole erityinen eläinystävä, mutta joskus me herättiin toisen kanssa näin.

Ti-ti-tyy

Lienevätkö lintuset ilmanalavaihtelusta shokissa, kun en mielestäni kuule liverrystä, vaikka lumen aikaan kuulinkin. Töissä meillä kiikuttelee lintuja siellä täällä, kun kiertävä hyvän-tahdon-kauppatavara osui kohdalle. Näillä kyllä voi olla täällä toimistolaatikostossa ikävä sinne mistä tulivatkin, Afrikkaan. 

Winchesterin wisiitti

Käväisin sellaisessa paikassa kuin Winchester. Lontoosta junalla tunti, 40 000 asukasta, historiallisia rakennuksia, kivoja pieniä juoma/ruokapubeja, DaVinci-koodi -leffan katedraali, Jane Austenin luut siellä ja pyöreän pöydän ritarien pöytä toisaalla. Kiva paikka. Ja Anathema keikalla katedraalissa!

Siellä, ja Lontoossa, oli jo kuin meillä toukokuun alussa, ruoho vihersi. Hain leipomosta evästä, istuin katedraalin puistossa, ja bongailin viihteenä ohikulkevia bändin jäseniä.

  

Keikka oli supermahtava. Ystävälliset pappisherrat pyörivät innoissaan ympäriinsä runsaat, mustat helmat heiluen alkujaan deathmetal-, sittemmin ehkä metalliprogerockbändin, keikkaa järkkäillessään. Vieressäni istunut neljän keski-ikäisen brittinaisen sydämellinen seurue otti kokoiltaiseksi tehtäväkseen mm. saada minut mahdollisimman hyvälle istumapaikalle ("Ihan yksin! Ja Suomesta asti!").  Lopussa isot diskopallot alkoivat heittää valotäpliä läpi koko katedraalin, ja synkkyydestä ammentavan kuoripojan ääni kiiri ympäriinsä... siis niin upeeta! 

Keikan päälle kävin vain maltillisella, joten aamulla klo 7 olin jo lenkillä. Ihana käveleskellä ulkomailla rauhalliseen aamutuimaan, kun tavalliset ihmiset kulkevat harvakseltaan töihin tai koiria ulkoiluttamassa tai aamu(ellei vielä yö)juoksulla. Sijoitin reitin niin, että sille osui mm. Jane Austenin tuikitavallisen näköinen kuolintalo. Katedraalin takana aukesivat hämyisä kivikuja, pappilan säväyttävät vanhat rakennukset ja ikiaikainen college.

Sivuutin myös kuuluisan, kaupunkia halkovan joen, River Itchenin, jolta saattoi kuulemma silmäillä saukkoja. Juu, näin tuhansien järvien kasvattamana sanoisin sitä ojaksi, eikä viiksenvilahdustakaan elikoista. Mut ihan kiva. Ennen junaan astumista kurkkasin vielä sen pöydän, tuon keskiajan salaisimmat strategiat kuulleen puukiekon. Eikös Richard Gere (Lancelot) ainaki oo nojaillu siihen...

Lontoossa ehdin vielä vierailla luonnontieteellisessä vanhainkodissa katsomassa mm. Stegosaurusta ja lentoliskoa. Mä en voi vaan käsittää, että noi fossiiliotukset on miljoonien vuosien takaa...

Kotimaisemissa Näsijärvi heijasti sunnuntaina upeasti pilvettömän sinitaivaan. Jäät ryskyivät, kuin järvellä olisi työmaa käynnissä. Ja retkiluistimet vaan kimmelsivät auringossa, kun uskalikot yhä kiersivät Siilinkaria. Sietäis River Itchenin saukkojen kävästä näissä vesissä pyörähtääs...

Beautiful Sunday

Muistan tavanneeni joskus kasikytluvun alussa, ekaluokkalaisena, uudelleen ja uudelleen kaksipuoleisen, magneetilla napsahtavan kynäpenaalini (joka tungettiin täyteen hajukumeja) kannesta: BE-AU-TI-FUL SUN-DAY. Siis niin nostalgiaa! Ja se todella kuulosti äännettynäkin juuri tuolta, eikä ollut hajukumin vertaa hajua mitä se tarkoitti. Meilläpäin opeteltiin vain ruotsia.

No, eilen oli juurikin se! Kaunis, kaunis sunnuntai.

Heräsin varhain, kuten aina, arki tai pyhä. Katsoin sängyssä neljä jaksoa True detectivea. Se Matthew... ja semmonen syvän etelän kiero fiilis siinä sarjassa.

Väliin heitin hiihtolenkin syksyn sienimaisemissa. Keli oli melkein nollassa ja pöpperöinen, joten piti suksitella vauhdilla, ettei lumi tarttunut suksenpohjiin. Ainakin joku semmonen logiikka mulla siinä oli...

Kotiin päästyäni tein kaverin, pullantuoksuisen äidin, edellisillan kuvaviestin ("Hei, tääl ois pullaa!") katkeroit... innoittamana korvapuusteja. Ja eritoten söin niitä, katsoen samalla kaksi jaksoa lisää TD:tä. Pullat oli kyllä, kuten meilläpäin lakeuksilla sanotaan, hätäpräiskiä, mutta maistui.

Kummityttökin pohjoisesta soitti ihkauudella ja -ensimmäisellä puhelimellaan niin, että tuli suloinen ikävä. Myöhemmin illalla tuli vielä toiselta kuva yhtä hammasta vajaasta hymystä. Tuli muistettu olo!

Iltapuhteina kävin vielä sirklaamassa muutamat rundit luistinradalla.

Lopuksi oli pakko heittää selälleen lepäämään hangelle ja katsella iltataivasta. Voi onnea: puhdas, kuulas ilma, maailma täynnä lempeää valkoista ja lempeitä asioita. Olisin voinut jäädä siihen hetkeen kellumaan.

Aamulla töihin kävellessä ikuinen ihastuttaja on tämä todellinen talviomenapuu.

Tammikuun elämänohjeita

Uusi, koko ajan vanheneva vuosi suihkii jo eteenpäin, mutta toivotetaanpa nyt hyvää elämää tälle vuodelle muutaman värssyn kera.

Luin, että viimeisin Tapperin veljeksistä kuoli tässä hiljattain, ja kaivoin tätäkin nuorempien aikojeni ajatelmavihkoseni esiin ja sieltä yhden Tapperin. Tästä tekstinkohdasta oon aina tykännyt, siinä on jotain isoa tiiviisti. Löytyy opuksesta Ruusu kädessä ja korppi toisessa.

Tämä löytyy töistä ilmoitustaulultani. Sain sen jokunen vuosi sitten ystävältä, kohdassa jossa oli jotain mietittävää. Olen sittemmin todennut, että se sopii aika moneen kohtaan.

Tämä todellinen viisaus, joka tuntuu olevan kykyjeni tuolla puolen, taasen löytyy kirjasta Bridget Jones - Mad about the boy (luin joululomalla), tarkemmin sen takakannesta. Eli on Helen Fieldingin tuotoksia.

Samaisesta "elämänoppaasta" löytyy myös Dalai Laman piikkiin laitettu lausahdus (en tiedä, onko totta vai ei, sama kai se, Bridget tai Dalai Lama...): "Kun hän saapuu, toivota hänet tervetulleeksi, kun hän lähtee, anna hänen mennä." Tota mun pitäis ehkä reenata tänä vuonna, toivottavasti nyt kuitenkin enemmän saa tervetulleeks toivotella...

Oli niin diippiä, että taidan ottaa sille espressot (ostin kirpparilta ihanat kupit!). Jatketaan!
Tulossa (ja olen menossa) mm. Vanhat kotihoitokonstit -kurssi, kerron sit linimenteista!

Joulua kohti

Joku sanoi muutama päivä sitten, että Ei kai se vielä joulu ole. Onhan se! Aika ennen jouluaattoa on Se Juttu. Silloin mm. kuljetaan fiilistelemässä turuilla ja toreilla, kotona ja...

... muilla mailla.

 Touhutaan kotona, ja kuunnellaan jouluradioo, kunnes... ei enää kuunnella.

Ihanaista joulua kaikille! Toivottaa