Tuoksujen aikaan

Viime aikoina olen kuljeskellut laitumilla nuuhkien. Ilma tuntuu olevan täynnä mitä viehkompia tuulahduksia, joku voisi sanoa että siitepölyä. Puiden teema on valkoinen. Tätä piti hieman tutkia ja hevoskastanjaksi se paljastui, aivan ihana, pinkkivalkoisia töröttäviä kukkaterttuja puu täys.

Tänne taas voisi ihan sukeltaa sekaan.

Seuraavaksi ajattelin perehtyä tuomen ihanaistuoksuiseen kukintaan, koska se on lyhytaikaista. 

Kielot kukkivat jo työpaikkani läheisyyden asfalttitien reunustallakin. Muutaman keräsin siitä työpöydälle vaasiin, ja johan joku kyseli, että eiks se ole rauhoitettu... Täytyi siis tarkistaa taas, ei ole. Ps. kuvassa muuten myös sunnuntaina lakatut kultakynteni, ei auttanut nekään Venäjää vastaan... yhä hetkittäin murhe puristaa rintaa.

Rautatienomenapuu

Kuulin tarinan rautatienomenapuusta, joka ei ollut minulle tuttu. Kuulemma junayhtiömme kehitteli joskus aikoinaan koristeomenapuulajikkeen, joka kestäisi asemaolosuhteita. Ystäväni hankki sellaisen yhtiöltä jo 70-luvulla omalle pihalleen. Minä ihastelin niitä tällä viikolla täydessä kukassa rautatieaseman edustan asfalttikentän keskellä.

Tämän siirtolapuutarhamökin (ei ole edes oma! toivottavasti omistaja ei tykkää huonoa julkisuudesta...) elämää olenkin postannut jo kahtena aiempana vuotena. Juuri nyt se näyttää näin ihanalta.

Tässä vielä vertailun vuoksi: toukokuun 3. päivä 2013.

Ja: heinäkuun loppu 2012.

En malta olla laittamatta vielä yhtä tulppaanikuvaa. Tampere on todella panostanut tulipseihin tänä vuonna.

Kesälenkki Mansessa: kumiankasta Ibraan

Äkkiä sitä tottui taas heiluttelemaan helteessä paljaita sääriä ja käsivarsia. Meininki Mansessa oli viikonloppuna kuin Keski-Euroopassa, sopivasti eurovaalien aikaan. Porukkaa loikoili pitkin pieniäkin nurtsiläikkiä, ja lenkkiväylien reunustat ja rantakivetykset olivat laattanaan ihmisiä. Lenkillä pysähtelin tämän tästä tiirailemaan tienvarsien kukkasia.

Huomatkaa kuvan taustalla näkyvä musta otus! Upea posankkahenkinen kumihässäkkä tuli vastaan Ratinanniemessä! En ole ennemmin törmännyt (tai ainakaan huomannut törmänneeni) siihen täällä, mutta luin nyt, että se on kiertävä, Villu Jaanisoon Kumiankka vuodelta 2003. Sikamakee juuri tuossa paikallaan! Aurinko vähän kuvassa haalistaa...

Tulppaaneista keräsin tähän erikoisimmat vastaanheiluneet.

Nämä narsissit ovat suvustaan minulle mieleisimpiä, ehkä juuri siksi, että ne ovat ei-niin-narsissimaisia.

Olen myös löytänyt uudet, hienot satama-alueet, joita tänne on pykätty. Pyhäjärvi oli eilisiltana kuin samettiviilin pintaa.

Saanko vielä pienellä, keskiluokkaisen peruspalkallisen kesänvihertävällä äänellä kysyä, että mitä kukaan tekee tällaisella paatilla Pyhäjärven kokoisella järvellä? Se oli vielä isompi kuin kuva kertoo. Näemmä pelkästään sen pohjan teippaamiseenkin tarvittiin kolme miestä.

Helmililjat ovat varmaan jo förbii, mutta onhan tää yhä ihan kiva purppura-aalto.

 

Pääsin myös vihdoin Ibran kanssa piknikille (maksetut - minun maksamat - treffit jäivät jostain syystä kesken pari vuotta sitten, kun mies tässä muodossa oli ihan tuore).

Innokkaita kukkijoita

Joulukaktukseni innostui kukkimaan pääsiäisen alla kauniimmin kuin koskaan aiemmin. Joulu meni vähän niin ja näin, mutta katsokaas tätä!

 Viikonlopun metsälenkilläni polun vierustat olivat jo täynnänsä sinivuokkoja.

Tässä kohtaa kaikki maasta pulpahtelevat kukat sykähdyttävät eri lujaa!

Pääsiäistä!

Pääsiäinen on lempijuhla-aikaani. Kotiseudullani Pohjanmaalla on nykyisestä asuinpaikastani poiketen lankalauantaina trullitettu ja kokoonnuttu pääsiäiskokon äärelle. Kotona äitini on aina pääsiäiskoristellut ja huomioinut muutkin perinteet. Mämmiä on lapottu ja pääsiäismunia piiloteltu. Itse olen sekoittanut perinteisiin omia vivahteita, kuten pashanteon. Yhden pääsiäisen muutama vuosi takaperin vietin Valamon luostarissa. Kirkossa ruukaan käydä kajauttamassa Tiellä ken vaeltaa:t jo palmusunnuntaina, jolloin täällä Tampereella lapset heiluttelevat risuja ovilla. Pääsiäinen on oikeastaan niitä harvoja aikoja, kun vielä täytyy pakosta pysähtyä ja hengähtää, kun kaupat ovat kiinni ja maailma seisoo. Hyvää jatkoa pääsiäisellenne, vetäkää syvään henkeä ja kuunnelkaa kevään ääniä!

Kasvi- ja ihmismaailman sitruunoita

Lumen alleen jättämien ruskeiden, takkuisten ruoholäjien ja puihin unohtuneiden, mädäntyneiden koristeomenoiden seasta työntyy jo uutta vihreää. Viikon sisään ovat leskenlehdet ilmestyneet työreittini varrelle asfalttiteiden varsille, muualle jo kuulemma aiemmin.

Hetken aikaa vielä näkee talven piilottaman edellisen vuoden.

Viime viikolla käväisin kotiseuduilla rannikolla. Merenkurkun jää oli jo väistynyt väylältä, rannalla riite kauneili, ja huolimatta karusta merituulesta (jota sisämaassa ikävöin) sielläkin jo kasvoi.

Herneetversot ovat jo kikkuraisena viidakkona ikkunalaudallani. Niistä saa oivan puheenaiheen lasten kanssa, niin oivan, että yksi loota versoja lähti jo yhden matkaan.

Työkaveri kertoi istuttaneensa sitruunapuun. Siis sitruunapuun. Ei siis "istutin sitruunansiemeniä". Asenne olkoon juuri tuo näin uuden kasvukauden lähtökuopissa, rima korkealle! Strömsössä eteerinen kasvikeiju Alexandra käsitteli juuri samaa teemaa. Hän riipi raudalla sisuksensa luovuttaneiden sitruunoiden kuoret suikaleiksi ja kuivatteli pari päivää. Ja kas, ne olivat valmiita sekoitettavaksi vaikkapa siihen aiemmin esittelemääni merisuolaan. Hihat ylös, vettä käsivarsille ja kuorintaseosta pintaan. Suikaleita voi ripotella myös vaikkapa vihreän teen, tai itseäni enemmän miellyttävän perienglantilaisen afternoon-tean, sekaan. Mietin kyllä kaikkea niihin ruiskutettua torjunta-ainetta, mutta A lohdutteli, että jos ei saa luomusitruunoita, niin harjata vain kovasti ensin.

Lopuksi hän kehotti, että ette sitten enää heitä sitruunankuoria menemään, ja taas huomasin nyökytteleväni sohvalla: Kuka? Minäkö? En missään nimessä. Tosi asiassa nuhjuisia sitruunoita menee välillä ihan kokonaisinakin jätelaariin... Mutta parannan tapani, sehän on tunnetusti helppoa kuin heinänheittely.

Ja: mullat on vaihdettu, no worries!

Käyn joka yö vuoropuhelua uuden aamulehdenjakajamme kanssa. Se menee suurin piirtein näin: Jakaja: "TÖMS-KIPIKIPI-TÖMS-KIPIKIPI", "Minä: VOI V!" Kyylälappuni hississä ei ilmeisesti tuottanut tulosta, vaikka se oli napattu mukaan. Koitan yhä säästellä jakajaa. Minä sitruunana, kaulimen kanssa ovella silmät ristissä olisi varmasti näky joka jäisi vainoamaan loppuelämäksi. Teeman mukaisesti siis: jos viime ja edellisen viikon kotimusana soi raskaasti tömähtelevä, tämän viikon biisi on ehottomasti kevytaskelinen Lupaan olla, ihkuu! 

Doomilla ryyditettyjä herneenversoja

Kevät alkaa hiljalleen läikähdellä tunteena sydänalassa. Muutama lumenheitukka ei sitä kipinää niin vaan sammutakaan. Vaikkakin... tykkään talvesta, mutta kuluneena on ollut niin harmaanpimeetä. Muuten pimeys ei haittaisi yhtään.

Katselin yksi aamu telkusta herneenversojen istuttamista. Tämä on vaihtelua. Monena aamuna jumitun katselemaan kännystä meikkaus- ja kampausvideoita (!). En tiedä, missä kohtaa kasvatustani on mennyt vikaan, mutta tuo on yksi keinoni välttyä nousemasta sängystä. Todettakoon, että yleisin oma ehostusrituaalini on ripsiväri ja ponihäntä.

No, kuitenkin. Ajattelin, että miksi en ollut jo aiemmin versottanut herneitä. Versot maistuvat aina hyvältä, ja näyttävät kivoilta kiehkuroilta ravintola-annoksissakin. Laitoin kuivaherneet likoomaan. Tässä kohtaa eletään prosessin kriittisimpiä aikoja. Mitä kummallisempien asioiden ja harrasteiden aloittaminen ei ole ikinä ollut ongelmani, kestävyys kenties, vaikka ei se minua itseäni juuri haittaa. Tällä kertaa sain kylvämisen itsestäni irti parin päivän viiveellä, kun jääkaapista lehahti vastaan muistutus. Alustoissa ei nyt siihen hätään ehtinyt hifistellä, joten laitoin herneet joululta ylijääneisiin foliovuokiin, joihin pistelin saksilla reikiä pohjiin.

Kylvämisen taustamusiikkina kuuntelin uutta Kypckia. Eikös tätä ole ihan tutkittukin, kasvit aistivat musiikin ja voivat kasvupyrähdellä sävelten siivittämänä? Jännityksellä jään odottamaan, mitä doomilla ryyditettyjä sekasikiöitä mullasta puskee. Joku aamu voi vastassa olla vihtahousu ja pavunvarsi. 

Rosmariinilla talven taittoon

Polkaisin vuoden 2014 (hyvää tätä kaikille!) kasvittelun käyntiin osallistumalla yrttikurssille alkuviikosta. Ideana oli hyödyntää joka-marketin-yrttejä. Yrtintuoksut seurasivat kotiin, ja töihinkin asti niin, että haistatutin seuraavana päivänä työkaverilla reppuani, hyvin haisi vieläkin. Kuljetin sillä kurssilla tehdyt suolat ja öljyt kotiin.

Kurssilla oli käsittelyssä, ja käsissä, eritoten rosmariini, tuo ikuisen rakkauden symboli. Auttaa kuulemma rentoutumaan, muistamaan, verta kiertämään ja lievittää hermosärkyjä. Samoin sitä voi käyttää grillitikkuina, saa aromit kaupan päälle. Kesällä sillä voi koittaa karkottaa itikoita. Hyvä pakkastalven hemmotteluvinkki: tee helposti ihanaa vartalonkuorinta- ja jalkakylpysuolaa ihan vain sekoittamalla merisuolaa ja pilkottua ja huhmareessa (tai kivellä) rouhaistua tuoretta rosmariinia. Kourallinen tuota suolaa vadissa ja lämpimää vettä, niin kokemus on vähintään jalallinen ja keuhkollinen, jos ei sielullinen. Kurssin lopuksi testattiin, pääsin ehkä jalalliseen, perjantaisaunassa omassa rauhassa aion päästä sielulliseen.  Jos haluaa tehostaa rohdosaromia, niin tipauttaa sekaan viitisen tippaa rosmariinia eteerisenä öljynä.

Toinen käyttöönottamani vinkki oli hiusöljy. Oliiviöljyä ja siihen taas pilkkorouhaistua tuoretta rosmariinia, kuiviin hiuksiin 20-30 minuutiksi, sitten hierotaan shampoo samaan päähän ja vasta sitten vesi. Avot. Järjestys tuo siksi, että vesi ei öljyä välttis niin vain irroittele. Jos on blondi, niin sitten kannattaa ensin testata niskatupsuun, miten öljy reagoi, ettei astele saunasta kirjavalla päällä ulos.

Saunaan voi myös tekaista rosmariinivihdan. Rosmariinin oksat kun ovat puumaisia, niin hyvin pysyy kimppu kasassa. Jos ei halua sotkea paikkoja, niin laittaa hiukan pienemmän kimpun harson sisään ja upottaa löylyveteen. Sekaan harson sisään voi hieman murskata (eli rikkoa rakenne) rosmariinia. 

Tuskin maltan odottaa perjantain saunavuoroa! Ja toivottavasti seuraavalla vuorolla saunova naapurikin arvostaa rosmariinin voimaannuttavaa (ettei vieraannuttavaa) tuoksua...

Ihanaista joulua kaikille

Ehdinhän vielä toivottaa hyvää joulua?! Yllä teille jouluhuiskutus.

Joulu on kaikkea. Kiirettä, väsymystä, hälinää, iloa, vilskettä, rauhaa, lämpöä, suruakin. Niinkuin elämä.

Tänään, jouluaamuna, suoriuduin lähikirkkoon reilussa vartissa silmieni avaamisesta, ja kohtuullisen säädyllisessä olomuodossa. Enkeli taivaan ei ihan heti lähtenyt kurkusta, mutta ei se taida lähteä muutenkaan. Jouluevankeliumin ohella mut herätti seimen enkeli, joka blingblingitti siipiään eri väreissä, en osaa sanoa oliko hyvä vai huono asia, mutta raikasta. Ellei se ollut unenrähmäisten silmieni hallusinaatio, ei paha sittenkään.

 Mutta nyt: Jatkakaa, mitä ikinä olittekin tekemässä!

Jouluraivausta

Joululla on ovelat keinonsa aktivoida. Kaupan notkuvien koristekasojen sijaan lähdin hakemaan kellarista vanhoja jouluhärveleitä ja -tilpehöörejä. Se ei ollutkaan ihan niin helppoa toteuttaa, joten oli pakko puurtaa kellarikomeroa tyhjäksi kaksi tuntia. Ehkäpä se oli paikallaan, mietin, kun vastaan tuli mm. mumman saksansiskon vanha krimiturkki ja vanhat keittiöntuolit, joista jaksoin maalata kultaiseksi vain yhden, silloin kun sellaisen idean sain. Keon päällä, siis ihan sananmukaisesti, keikkui vanhan ala-asteeni 80-lukuinen pulpetti, jonka sain tyhjennysmyynnistä itselleni "pelastettua". 

Vastaan osui myös entisen puutarhani puutarhavälineitä, ruukkua, keppiä ja alustaa. Entinen ruohonleikkaajani kävi joskus kippaamassa laatikot minulle, enkä jaksanut silloin karsia, ehkä en pystynytkään. Pakko oli nyt heittää osa roskiin. Saahan niitä sitten uusia, kun, ja kun, taas jossain päin kaivelen omaa maankolkkaani.

Kodin järkkäilyihin liittyen: olin järjestänyt ystävälleni pikkujouluihini hieman ohjelmaa...