Kasvattaisin mielelläni pihassani perinnekasveja, joilla on kunnioitettava menneisyytensä näillä leveysasteilla ja joita ei ole jalostettu liiemmälti. Tuntuu kutkuttavalta ajatella, että liittyy viljelmillään samaan kansankulttuurin ketjuun kartanoiden ylväiden istutusten tai mummolan talonseinustan rehevien kukkamerien kanssa.
Tämä olkoon siis agendani. Alea iacta est.
Jonkinasteinen ongelmani sen perusteella mitä kerkesin viime kesänä kasvatella lienee se, että ostelen mielelläni sitä sun tätä ja tuikkailen niitä sinne sun tänne. Ei siis ihan pieni ongelma, ellei suorastaan pihasuunnittelijan painajainen. Mutta vapaa kasvatus on mun juttu, kunhan saan vain kasvumenestystä hieman varmennettua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti