Nyt on taas se aika, että täytyy käydä kastanjavarkaissa. En tiedä, mikä taika noissa on, mutta muhun menee ku karkki lapseen.
Samaisella sunnuntaipromenadilla kävin vipana päivänä Erwin Wurmin näyttelyssä järvelle ja syksyiseen luontoon antavassa Sara Hildenin taidemuseossa, koko kesän olin ajatusta kypsytellyt. Kaikista kultaisista nakeista ja päänsä villapaitaan piilottaneista jättiläisistä huolimatta suosikkini oli tämä maapallon nielaissut ukko. Ihan vaan hassuna palloukkona. Ja kun se vaan oli niin tyyni, vaikka kaunis ja hirvee pallo möyri sisällä. Näyttelyn kierrettyäni olin taas niin helpottunut: maailmassa pitää olla ja tehdä kreisejä juttuja. Sit sen voi nähdä paremmin.
Tori on syksyllä raikas ja runsas. Kotiin lähtee milloin kukkaa, milloin marjaa ja perunaa. Ja ihan hyvä, että ei nyt tällä kertaa sitten tuota vihreää lipastoa...
Syksyllä täytyy tehdä porkkanakakkua. Ajattelin, että tädin luokse on kivempi tulla lukemaan kokeisiin, kun asetelma on allaolevan kuvan kaltainen. Tee ("maistuu kakalle") on siinä pelkästään sen takia, että täti pakotti, jotta tunnelma olisi kohillaan. Sessio loppui siihen, että nuori tokaisi syömisten jälkeen olevansa liian levoton lukeakseen kokeisiin, ja häipyi ovesta. Just.
Aamulla ajattelin tuoda loppukakut töihin, mutta en rohjennut. Aloitin näet juuri uudessa työyhteisössä, jossa toisilleen vähintään suht' tuntemattomat ihmiset ovat tulleet aivan uuteen työtilaan ja kukin omista ympyröistään. Saman suuren katon alla ollaan tosin oltu tähänkin asti. Suurinta päänvaivaa itselleni on aiheuttanut kahvinkeitto. Mitä nyt astumisesta uuteen työnkuvaan ja uuteen maailmaan, mut se kaffi... Keitin piti tuoda omasta takaa, ok, se järjestyi erään tyypin kaapin pohjalta. Keitin vain on jokin espressoviritteinen pannu. En osaa. Itse toin kahvipaketin (ei espressoa). Mutta kuka sen kahvin keittää, kenelle ja mihin aikaan? Olen vapaaehtoinen kahteen ensimmäiseen. Työ vain on senkaltaista, että kullakin on omat hommansa, aikataulunsa ja lokeronsa. Tilanne on siis se, että todistettavasti kukaan ei ole vielä keittänyt kahvia. Kuulutin kerran, että toin kahvia, saa keittää, mutta samaan syssyyn kävelin ovesta ulos, joten en todistanut. Vielä en tiedä, olemmeko edes kaikki tässä, vai tuleeko lisää porukkaa. Tänä aamuna huomasin, että joku oli tuonut paketillisen halvempaa-kahvinomaista-purua. Mä en sitä jua :)! Harvoja asioita, joissa oon ronkeli. Jaahas, näköjään tein tiedettä tästäkin asiasta...
Ensi viikonloppuna onkin taas Lapsen kanssa sieneen -retki. Lapsikohteekseni on valikoitunut (onnea hälle!) teekaverini nuorempi sisar, joka on vielä otollinen sieniretkikaveri.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti