Sadepäivä tarjoaa juuri sopivan hetken vapautua miettimästä, mihin pitäisi mennä ja mitä rientoja tsekata, ettei kesäloma vaan livahda liian kevyesti ohi. Ja entäs jos se elämäni (kesä)mies livahtaa ohi: kaartaa Hämeenkatua viinikylään, puistoreggaeisiin, istuu koskenrannassa pussikaljalla tai naputtaa jalkaansa keikalla, kun mä makoilen sohvallani tai nenä kirjassa kotipuistossa! Ja silti: kaikista kivointa on tehdä mitä haluaa juuri silloin kuin haluaa, ja ainakin yhtä paljon olla tekemättä, ajatella ja katsella. Nautiskella. Kyllä se mieskin mut löytää, jos osaa hakea.
Sillä välin voi kesäyössä vaikka istua hämärässä pöydän ääressä, juua viiniä ja tehdä kuva-arvoituksia. Tai käydä katsomassa yöleffa strippaavista miestanssijoista. Sille reissulle tyhjähkössä leffasalissa sattui hauskasti viereen eräskin yksin liikkeellä ollut nainen, joten tuumattiin yhteen ääneen, että Yksinäiset naiset kesäyössä...
Olen luottavainen, että krassini vielä kasvavat pitkin mm. tota vanhaa ikkunakarmia. Kun kuitenkin: ei kesää ilman krassinkukkia.
Vasta eilen olin eka kertaa uimassa! Pyhäjärven vesi oli lämmintä. Oota hetki niin mä kerron, sanoi iäkkäämpi, satunnainen kanssauimarirouva. Vyötärönmitalla tuli tuomio: 20-21 astetta. Ja tarkeni lämmitellä rappusilla uinnin päälle.
Drinksui on nautiskeltu ihan kiitettävästi, nyt alkaisi jo riittää. Joskus urheilukin taukoaa sen takia :).
Kotikaupunkiin tein vasta pikareissun. En just ny keksi mitään parempaa makeeta kuin rantaravintolan jälkkäripavlova: sitruunatöhnää täys.
Samaan reissuun kuuluivat nostalgianautiskelut: tässä sitruunapullalla (just sen yhen tietyn leipomon), jota mummi aina osti ja vein mukanani vanhainkotiinkin sitten, kun muisti jo oli tehnyt tenän. Että jos sitruunapulla tois hetken suloisen paluun johonkin menneeseen.
Näin ihanaa on siellä merenrannalla. Sunnuntaina kun katselin veneillään saaresta palaavia kaupunkilaisia ajattelin, että kenties joskus sitten kun kaikki työ ja huvi maailmalla on tehty, mäkin voin vaan... mennä saareen ja tulla sieltä takaisin, mennä saareen...
Kaverin "perunapelto" näytti tältä:hauskat mehikasvinalut! Pihassaan äidyin myös heittämään lapsen kanssa kärrynpyöriä ja seisomaan käsillä, niin hubaa!
Kävin myös sillä keikalla, missä melko moni muukin, muualtakin kuin Suomesta. Toi sarvekas ei oo kyllä mä. Mut olihan se Angus niin cool...
Pyörähdin päälle Helsingissä, Tornista koitettiin rakkaan ystävän kanssa katsoa elämää lintuperspektiivistä.
Kesän penkkiurheilullinen anti:
potkivat palloa niin lähellä mun kotia ja huuto kuuluu kotiin, että aina välillä eksyn katsomaan paikan päälle. Sovinistina (ja sinkkuna) maksan miesten peleistä, ja livahdan naisten peleihin ekan puoliajan jälkeen, niin ei maksa mitään ja mielenkiinto säilyy. Törkeetä.
Postissa tuli myös todistus omistamisesta: kotikaupungin lätkäjoukkue on ny mun(kin) joukkue :)! Ja sitten vain odottamaan talvea ja että pääsee niihin omistajien nakkijonoihin siellä hallilla, joka sijaitsee 3 tunnin matkan päässä täältä.
Loppuun vielä lupaava Aamulehden resepti, jos joku ehtii testaan ennen mua. Mä en nyt jouda, kun pitää lämmitellä jouluista perunalooraa (pakastimen tyhjennys...).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti