Mun kesää

Loma livahti, mutta kesä kesti. Ainakin sai hikoilla ja uida. Tästä se loma alkoi.

Tämän kesän helteissä suorastaan sulautui meri- ja järvivesiin. Ihanampaa ei olekaan kuin uiskennella nenä juuri merenpinnan yläpuolella ja tiirailla lapsuuden kaupungin silhuettia venesatamineen, piippuineen ja rantatöyräineen.

Tein nostalgiapyöräretkiä. Pysähdyin muistojen solmupaikkoihin, ja ihan vaan mietiskelin. Liekö sitten tasavuosikymmenen rajapyykin lähestymisen ansiota, mutta tuli tarpeeseen.

Kuumana kesänä kuumat kesäkissat (ja kaltaiseni pulskemmat kotikissat) nauttivat tietysti myös drinksui. Mitä koreempia, sen makoisampia. Eikä tartte olla Kanariansaarilla!

 

Voi olla, että drinkkikulttuuri jäi hiukan päälle...

Paikallisella terassilla oli tehty istuinpaikoissa innovaatio. Makee idea ja testatusti lokoisaa, kunhan ei asetu liian mukavasti muutaman tuopin jälkeen!

Toki täytyi huolehtia, että ei ihan tyhjään mahaan tullut juotua. Kesä on napostelun luvallista aikaa. Tuli syötyä sekä toisten laittamaa... (miestarjoilija improvisoi yllättäen sitä romantiikkaakin, ihan ilman tilausta)

Koska mulla ei ole enää, eikä vielä, omaa puutarhaa, voin syödä vapautuneesti etanoita, ei assosioi. Tykkään.

... että ite tehtyä. Jottei mene hifistelyn puolelle, niin tällastakin syntyi omalla jääkaapilla.

 

Putosin laskuissa montako, hienommat sanoisi kai triflea, mä sanon Kulhollista hyvää, tein. Sokerikakkua ja kostuketta, kermavaahtoa, marjoja, keksinmuruja vuorotellen, päälle paljon marjoja. Joku laittais varmaan tuorejuustoa tai vaniljakastikettakin yheksi kerrokseksi, mä en jaksa.

Kulhojen kaapimisten ja tissuttelujen päälle tartti tarpoo Pispalan rappusia ylös. Ja hengitellä tovi siellä niin, että maisema taas tarkentui.

Pyhäjärven ympäripyöräilyssäni oli eväänä tämä. Ja toiveissa, että kyseisen tarjonneella Tebskillä törmäisin taas seudulla asuvaan Jouko Turkkaan, kuten kerran aiemmin, siinon jotain mystistä. No luck.

Lomaan kuuluu annos kulttuuria. Kesälukemiset oli kohillaan...

Valokuvanäyttelyn avajaisiin menossa.

Suomenlinnassa Liisa ihmemaassa -kipaletta ja sen hahmoja katellessa jäi taas miettimään, että Nii-i, ei se oopiumi silloin 1800-luvun boheemien porukassa Lewis Carrollin mielikuvitusta varmaan ainakaan laimentanut...

Ja Pariisin kevät!

Jokunen kesäyö meni näin.

Kotinurkilla, torilla kulkiessa sai pitää näppinsä kurissa, etteivät perennat ja raha vaihtaneet omistajaa niin, että itse olisin osapuolena.

 

Mut siis, kyllä, nykyisessä kotikaupungissanikin on kaunista.

Ihanin kesäkaduilla lenkitellessä vastaan tullut kadunvierustakasvi oli sormustinkukka. Se on vaan niin upea, ja muinoin omilla tiluksilla komeimpia saavutuksiani.

Kun lomani läheni loppuaan, oli aika laittaa pikkujoulunalifkat tulille. Kirsikkanalifka, eli suomeksi vodkaa ja marjoja, on siis tekeytymässä. Votukkaa niin paljon, että marjat peittyvät ja sitten rivakat ravistelut muutaman päivän välein.

Talven varalle säilöin mieleen myös nämä hetket.