Extremeä patskumaassa ja kotona

Käväisin Ranskassa töissä. Matkat on matkoja, ihanaa ja uutta, ja kiva tulla kotiin. Tässä kaksi extreme-kokemustani. Silkkitoukka kädellä ja osteri suussa.

Ja tältä siellä näytti. Kaunista ja ihanaa, muttei ristiriidatonta, jouduin toteamaan matkan loppupuolella, mutta tulkoon tähän nyt se kauneus.

Tätä basilikaa kukkulan juurelta iltaisin yövalaistuksessa katsellessa tuli ihan mieleen Tuhkimonlinna Disney Worldissa Ameriikois. Huippumestoja molemmat, mutku siel asui Mikki ja Aku ja Hessu...

Kotoista malvikkia kasvoi keskuspuistossa, jossa pyöräilin. 

Ankkaa yms. tuli syötyä, mut kyl vaan yksinkertainen on hyvää, Lyonin salaatti (uppomunalla) siis. 

 

Onneksi sentään pääsin matkalle. Passia tuli etsittyä kaksi tuntia matkaa edeltäneenä iltana. Lopulta se löytyi sattumalta kattiloiden alta epämääräisestä ruokareseptikasasta. Saman etsintäsession aikana, ihan muualta tosin, löysin myös joululahjaksi saamani ja samantien kadottamani lahjakortin. Lahjapaperiroskiksia aattona kaivaessani taisin syyttää katoamisesta siskoni viittä lasta, vuorotellen.

Suhaamistani aitiopaikalta seuratessa täytyy kieltämättä välillä huokaista. Joskus energiaa menee hieman liikaa harakoille, mutta ei se mua loppupeleissä haittaa, luovalla otteella elellään tässä. Mut tuppaahan sitä sattumaan. Kesälomalla mm. keikistelin tunnin trendiuimarannalla bikinin alaosa nurinpäin, siis todella huomattavasti, saumat ja laput vilkkuivat. Ei ole edes itsestäänselvää, että viittii bikineissä keikistellä, joten hieman nolotti.

 

Joku päivä tässä kävelin kaupasta kotiin, ja kotona ihmettelin että määhän ostin tomaatteja... Jaa, kas, hedelmäpussissa oli reikä, ja jokikinen oli pudonnut matkalle, en ollut huomannut. Tomaatteja seuraamalla ois löytäny takas kauppaan! Kippoja särkyy ja kulhoja halkeaa, Marimekon keraaminen teepannu kirveli eritoten, laitoin vahingossa päälle sen hellalevyn, jolla se lepäili ... Samoin kirveli kättäni kääreen sisällä, kun päätin taannoin tarttua tukevalla otteella tulikuuman paistinpannun reunaan, siis ei siihen kahvaan. Yks päivä tiskasin ja kippokappojen seasta käteen osui keitetty tällainen, pitääks tääkin tiskata?

Viime tapaninpäivän ilta näki vedenpaisumuksen keittiössäni, koska avasin hanan tiskatakseni, laitoin kuulokkeet korville ja menin sängylle makoilemaan. Niin, en siis sulkenut hanaa missään vaiheessa. Vaisto sai vihdoin pomppaamaan ylös, ja siinä vaiheessa keittiö olikin jo puolillaan. Pyyhkeet ja vuodevaatteet lattialle ja soittamaan miehet läpi (miksi?). Entiselle miehelle en kehdannut soittaa, entinen heila nauroi (tietää mut), senhetkinen heila istui kravatissa joulunjämäillallisella ja kuulemma "kesä kuivaa", onneksi huoltomies auttoi, vaikkei heila ollutkaan. Ei sillä, ettenkö itsekin olisi joskus ollut lattioita jopa tekemässäkin, mutta hädän hetkellä kuuluu huutaa miehiä apuun. Vesivahinkohan se. Kuivatus ja uusi lattia, joka on remppamiesten omin kätösin valitsemana (itse olin vain puhelimen päässä) ihan erilainen kuin muiden huoneiden. Äijät rassaa mitä äijät rassaa, joku joskus totesi... ja omapa oli syyni.

Että oonhan mä hiukan toivoton, onneksi lähinnä kotioloissa. Ja kolikolla on toinenkin puoli. Mutta tulipa nyt avauduttua.