Torikausi on alkanut

Kantatorini, Tammelantori, aloittelee kesäkauttaan. Se tarkoittaa sitä, että taimi- ja kukkamyyjät saapuvat, ihmiset istuvat kahviloissa ja ruokapaikoissa ja lokit kirkuvat. Ihanaa.

Nappasin muutaman minitomaatin taimen kaupunkiasuntoni parvekkeelle, samoin krassin taimia. Ajattelin viritellä jotain kehikkoa, johon krassin pujottelen. Krassi on takuuvarma, ja kuitenkin perinteisyydessään herättää muistoja, esim. mumman navetan seinustasta maalla.

 

Samaan nostalgian ansaan lankesin torillakin (ja ei haittaa yhtään), kun tutkin mitä tomaattilaatua veisin mukanani. Myyjä kertoi, että hän kasvatteli tätä Tiny Tim -lajiketta jo nuorena tyttösenä. Tomaatit kuulemma peittivät maalla hänen kesähuoneensa pitsisomisteisen akkunan, josta oli näkymä suoraan ruiskaunokkeja vellovalle pellolle ja johon oli ujutettu myös muutama punainen pelargoni ja jonka avonaisesta akkunasta kuului sirkan siritys ja lehmän ammunta ja ja... Ehkä hän ei ihan noilla sanoilla sitä kuvannut, saatoin muutamalla sanalla kuvausta lisävärittää... Mutta kuitenkin: tällä puheella mukaani lähti pikkutimoa. Sen pitäisi olla helppohoitoinen ja kovasti hedelmää tuottava.

 

Vielä en ole uskaltanut noita taimia istuttaa ulos, sillä hallaa on yhä öiksi tulossa, ja muutenkin on melko aikaista vielä. Akkunalaudat kivikerrostalon kolmannessa kerroksessa ovat siis täynnä taimia juuri nyt.

Viikonloppupuutarhurin elämää

Eilen oli paahteinen päivä puutarhassa, jokusen kannullisen kastelinkin. Melkeinpä silmiin otti, kun valo niin heijasteli kukkasista. Kullerotkin ovat jo kukassa. Mieleen tuli viime kesän reissumme Jäämeren rannalle, jossa valtava määrä kulleroita pehmitti Norjan ja Venäjän rajan karua vartiointiasemaa, jossa sedät kulkivat ase olalla kulleroista piittaamatta.

Luulenpa, että tästä kesästä tulee rehevä ja runsas, sen verran terhakoilta näyttävät jo monien kasvien vihreät maanpäälliset. Aika lailla jänskättää, millä mielellä on pioni tänä vuonna. Viime kesänä menin typeryyksissäni siirtämään sitä, siis ihan vain vähän ja ihan vain nopeasti, mutta niinhän se suutahti ja kukkimatta jäi. Toisekseen innolla odotan lehtosinilatvoja, niin paljon sen lehdykkää on puskenut esiin. Tunnen jo nokassani sen vienosti leijailevan tuoksun, vaikken ole sitä koskaan saanutkaan tuntea aiemmin. Luin jostain, että sitä on käytetty myös rohdoskukkana säikähdykseen!

Kukinnassaan vauhtiin ovat nyt päässeet myös polkkatulppaanit.Ne ovat lajia, joka aukeaa reunoista ulospäin, vähän kuin... vaikkapa marmorikynttilä.

Kaksi kesää se vei ennenkuin sain särkyneen sydämen kukoistamaan. Bellikset komppaavat kovasti, ne päätyivät samoin pihaan pari kesää sitten työkaverin levittämänä. 

 

Kärhö innostuu aina hetkessä ja ryöpsäyttää kukat valloilleen. Sitten jääkin mielenkiinnolla odottamaan pistiäisiä... Viime vuonna toukanketaleet innostuivat myös alapuolella olevista malvoista.

 

Pinkit pallerot

Tänään siistin hieman lisää kukkapenkkejä. Ja en vaan voi olla yhä haltioitumatta noista tulppaaneista, jotka tässä auringonpaisteessa ovat päivässä jo hennosti avanneet kukkansa.

Naapuri epäili, että hänen maansa ei ole hyväksi tulppaaneille, kun ei ole niitä saanut kasvamaan. Voi olla, mutta itse en ole tehnyt mitään erityisiä kikkoja maa-aineksen eteen, hiekkaa en ole joukkoon lisännyt. Kunhan kipannut hyvää multaa tarpeeksi, lannoittanut silloin tällöin. Sitten tuumi hän, että ehkä on laittanut sipulit liian syvälle. Itse tökin sinne tänne, en kovin syvälle. Mutta alan oikeastaan uskoa tätä nykyä, että tietty suurpiirteisyyskin sopii puutarhaan. Kasvit voivat oikeasti kiittää vapaudesta tulla tai ei-tulla.

Ja vielä siitä pilkotusta kirsikkapuusta... luultavasti leikkaaminen tekee sille hyvää, sillä marjoja siinä ei ole ollut tänä kuluneena kahtena kesänä lainkaan.

Varkain puutarhassani

Elämä teki minusta tänä keväänä entistä laiskemman puutarhurin. Salonkikelpoisemmin muotoiltuna: niin ihmisten kuin kasvienkin elämä on luopumista ja tilan raivaamista uudelle elämälle. Siksi tämä hiljaiselo, pyydän anteeksi, mutta älkää minua syyttäkö kuin puoliksi.

Pyrin kuitenkin jatkamaan blogiani samalla vakaumuksella kuin tähänkin asti, katsotaan mitä kaikkea kerään näytille.

Tänään kuitenkin hiivin kevätillan hämyssä puutarhaan katsomaan kätteni jälkiä: syksyisten sipulien istuttamisen ja viimevuotisten kylvöjen ensimmäisiä tuotoksia.

Pink impression -tulppaanit ovat komeita. Naapurin rouva istui ilmestymisestäni hämmentyneenä varjoissa pihassaan, kunnes rykäisin ja soin hänelle mahdollisuuden lähestyä. En tiedä, oliko se lohduksi tarkoitettu hätävale, sama kai se, mutta hän sanoi ettei ole saanut ikinä tulppaaneja kasvamaan pihassaan. Siinä sitten pää kallellaan katselimme hiljaisina näitä upeita, isoja, pinkkejä pallukoita.

Ja niitä on enemmänkin.

Toisessa kukkapenkissä puskevat matalammat, polkanväriset, Polka page -laatua.

Niin, ja se särkynyt sydän, kukkii jo ja kipeen paljon.

Bellikset ovat aina niin jollyjolly heti kevään ensimmäisinä, tänä vuonna en vaan ollut paikalla, kun ne tulivat maailmaan. Miehet on niin huonoja: kysymyksiin kukkijoista olen saanut vastauksena, että "On siellä jotain". Ja nyt vasta ihan lähiaikoina, että "On siellä jotain punaista", kun puolenmetrin tulppaanit suorastaan tökkäävät silmään. Belliksistä ei ole ollut puhettakaan, kuka nyt jalkoihinsa katselisi kun takapihalla harppoo.

Ja tästä Peppi Pitkätossun puuta kohdanneesta moottorisahasta olisi joku voinut olla muutakin mieltä. Siihen olisi melkein voinut köyttää itsensä kettingeillä.

Ja, Linda, mä kyl vastaan tunnustuksen mukana tulleisiin kysymyksiin ihan just :)