Sen (aamu)päivän työtekemisiini tyytyväisenä (subjektiivinen arvio) livahdin eilen jäälle hiihtämään, priorisointia... Miten hyvää tekikään katsella valkoista laakeutta, ja kirkasta aurinkoa horisontissa. Siellä se aina on kokonaisena, vaikka sitä ei keskellä kerrostaloja, rakennusten käytäviä ja autoletkoja aina huomaakaan. Meditatiivista. Lenkin kääntymispisteellä, Siilinkarin majakalla, istahdin pehvalleni ja kirjoitin huolenaiheeni lumeen, ja ajattelin että hiihtelen siitä sitten poispäin. Mut ei huolta huolesta, kyllähän se sieltä sitten yönhämärissä perässä hiihtelee... mut helpotti. Pehva lumessa ja katse äärettömyydessä saattoi myös lohduttavasti oivaltaa, että ei se mitään, vaikka joskus tuntuu vähän elämänpöntöltä, jäälakeuksia ei paljon mun pönttöydet kinosta.
Hengittelin ja katselin, miten vapaasti auringonsäteet saivatkaan jäällä vaeltaa. Välillä tökkäsivät leijalautailijoihin tai retkiluistelijoihin. Siit' ei puuttunut ku makkara. Olipa joku syy hiihtää takaisin, sininenlenkki jääkaapissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti