Tuutilullaa, pelakuut

Koitan nyt kiinnittää erityistä huomiota pelargonioideni talviuneen. Yleensä en ole niin tehnyt, mutta osa on kuitenkin elänyt läpi talven. Kerrostaloasukille ei ole tarjolla erityisiä viileämpiä tiloja, mutta olettaisin että tuossa keittiön akkunalla käy pieni viileä vire. Valoa nuo kasvit joka tapauksessa tarvitsevat, ja sitä tuossa saa. Vettä ei kai saisi paljon antaa. Mutku ne on niin ruipeloita, että alkaa säälittään, pakko välillä kastella. Melkein kuulen, kuinka ne hörppivät janoissaan. Kukkaakin puskee yhä harvakseltaan. Leikkelin kuivia lehtiä pois ja kukkiakin, etteivät luule, että talvella saa kuinka tahansa rehottaa. Talvi on pehmeää laskua, jotta keväällä voi sitten leikkuri käydä rankemmin.

Kaikkien vuosien jälkeen tämä, kukinta-ajankohdastaan johtuen pääsiäiskaktukseksi lokeroimani, päättääkin näemmä olla pikkujoulukaktus. No, koskaan ei ole liian myöhäistä muutokselle, eiks ni.

   

Syksyn muistijälkiä

Jaa, että mitäkö on tullut tehtyä syksyn mittaan... No, silloin tällöin tulee tuijotettua ylläolevasti lasin pohjaa. Kaivattua aurinkoa löytää ainakin hetkeksi camparipullosta.

Tänään on satanut lumenkaltaista, tämänkin syksyisen palavan pensaan päälle. En ole vielä tulkinnut ensilumeksi, joten en ole innostunut. Katsotaan sitten aamulla. Sentti lunta silloin on virallisesti ensilumi.

Olen luuhannut kahviloissa, Tampereella on lukemattomia. Tässä sekä työ- että huvikäyttöön hiljattain hyödyntämäni lukusopet. Kivaa. Piparilatteakin on jo hörpitty.

Ylläolevissa kuvissa olin muka laihiksella. Tässä en. Vaikka: ensin olin, kunnes tiskin takaa kajautettiin, että kaikki kakut puoleen hintaan, kun oli ylitarjontaa. Huoh. Ei siis ollut mun vika, että Fazerin chilisuklaa päätyi tähän. Ihan törkeen suklaista.

Oli mulla halloween-bileetkin taas, kulmakunnan lapsille. Sain, ihan omasta etukäteishypetyksestäni johtuen, melko tarpeekseni :), vaikka olikin oikein onnistuneet, kuulemmakin. Niin tarpeekseni, että tässäkin mietin, jaksanko palata asiaan ennen ens vuotta... Mutta tää oli veikee kuva, joten menköön. Silmälasit valmiina katettavaksi.

Oli kammobuffettiakin. Pistin kaiken dramaturgisen lahjakkuuteni (se ei ole paljoa) peliin, ja johdattelin tarinoiden kera lapsia silmät peitettynä kauhualttarille kaivamaan karkkeja mm. hautuumaalta kaivettujen kastematojen, sukuni jäseniltä irti revittyjen hampaiden ja liman seasta. Korvavaikkupuikot saikin sitten ihan nähdä ja syödä. Kavereiden kutsuja oli tyytyväinen, tämä tässä.

Tein myös pompomeja roikkumaan lampuista, olivat helppoja, ainakin tuontasoisina. Näitä voisi tehdä joulunpunaisena versionakin.

Loppuun vielä epämääräinen kuva epämääräisestä otuksesta, joka terotti taannoin hampaitaan mun vanttuuseen. Salmix, kaverin kani.