Oman rivitalopihan puutarhoinnin lopullisesti muuttama kukkatykkääjä koittaa hahmottaa, miten kaikin tavoin voi olla puutarhaihminen ilman omaa pihaa. Pohdiskelut ja hassuttelut kulkevat kaiken maailman puutarha-, kukka- ja betonikujilla. Ajatuksella Joskus vielä...


lauantai 10. syyskuuta 2011

Viininviljelyä ja mansikoiden maistelua


Työkaveri toi villiviintä. Ajattelin istuttaa sen kirsikkapuumme juurelle. Jospa se kietoisi itsensä puun ympärille ja nousisi sitten keväällä sitä pitkin. Oisko siinä ideaa? Kirsikoita kun ei kerran tänä kesänä näkynyt yhtäkään, hyvä jos lehtiä jokunen, niin saadaan villiviinillä jotain eloa puuhun. Täytynee vaan pitää villivinetto kurissa, tai se tunkee pian ovista, ikkunoista ja tuuletusaukoista, kuten kärhö jo tekee.

Kävin taas napsimassa mansikat parempiin (kuin räkättirastailla) suihin puskasta, sato on runsasta. Kasvit tuntuvat todella olevan ulalla myöhäisestä lämmöstä ja lauhkeudesta. Se parjaamani munakoisokin kasvattaa taas uutta kyytä povellaan, eiköhän tämäkin miniksi jää.


Olen ihan epätietoisesti kutsunut näitä aiemmin tekstissä esikoiksi. Herttilee, nehän ovat astereita. Kaikkee ei voi tietää, heti. En millään meinaa malttaa kerätä näitä vaasiin sisälle, vaikka ne alkavat pian kypsyä yli.


Vähän harmittaa, kun en tänä syksynä laittanutkaan ruiskaunokin siemeniä maahan, ne kun ovat aina olleet äidin lemppareita ja putkahtelevat esiin helposti ja runsaasti. Taisi äidin lapsuudessa ruispellot lainehtia ruiskukkaa, vaan toisin on nykyään myrkkyjen ja jalostettujen viljansiementen aikana, ruiskukatkin ovat kaikonneet pelloilta. Viime syksynä eriväriset kaunokit rehottivat penkissäni. Vikana vain se, että sade saa ne makaamaan ja takkuuntumaan toisiinsa. Parempi kerätä niitä ahkerasti vaasiin siis.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti