Oman rivitalopihan puutarhoinnin lopullisesti muuttama kukkatykkääjä koittaa hahmottaa, miten kaikin tavoin voi olla puutarhaihminen ilman omaa pihaa. Pohdiskelut ja hassuttelut kulkevat kaiken maailman puutarha-, kukka- ja betonikujilla. Ajatuksella Joskus vielä...


maanantai 25. toukokuuta 2015

Bernard, Bianca ja mitä-näit-ny-o kylässä

Työelämäämme tässä uudehkossa julkisrakennuksessa sulostuttivat ja kauhistuttivat viime viikolla... hiiret! Maanantaina alkoivat työtoverini, ja mä, yksi toisensa jälkeen tehdä havaintoja laatikostoistaan. Yhdeltä oli syöty keksipaketista muoveineen puolet, kaurahiutalepussit rei'illä, yhdeltä syöty vohvelit ja suklaat patukan päältä. Tilalle oli ilmestynyt pesärakennelmaa. Että ihan olivat syöneet itsensä niin ähkyksi, että piti alkaa majapaikkaa rakentaa!


Hiirenkakkaa löytyi jokaisen jokaisesta laatikosta, mutta ei muualta. Omat kismetinmuruseni oli imuutettu nurkkia myöten. Juuri aiemmin katsoin laatikkoani ett: Mä oon hirvee sottapytty, pitäis siivota! Ei tarttenu.

Äijät tuli virittelemään loukkuja, ja seuraavana aamuna kiinni oli jäänyt kaksi.

Ja yllättävää oli sekin, että kaikilla kollegoilla on jotain herkkuja laatikoissaan! Jos sen oisin tiennyt, olisin ollut jo pummimassa!  

Katselin eilen matoperspektiivistä puistossa taivaalle: ihan kuin kukkiva (siin oli semmosii höytyväisii) kirsikkapuu Japanin taivasta vasten, eikö! (tai sit mun liian lennokas mielikuvitus maalailee...) 


3 kommenttia:

  1. No, sanopa muuta! Olin varma, että eivät terävinä otuksina jää ees loukkuihin. Mut siis: tapaus piristi työpviä kummasti, ett ei paha :)

    VastaaPoista